maanantai 7. joulukuuta 2015

Lasten myötä

Minishown Melina kysyi vähän aikaa sitten mitä kaipaamme ajalta ennen lapsia. Olen pohtinut tätä viime aikoina enemmänkin keskustellessani lapsettomien ystävien kanssa, sekä ystävien joilla on yksi lapsi ja harkitsevat toista. Pakkohan se on myöntää että moniin asioihin lapset ovat hidaste. Ei este, mutta hidaste.


Kaipaan pitkiä aamuja, jolloin voisi lueskella rauhassa sängyssä. Varmaan parin vuoden päästä se on jo mahdollista, sillä nytkin lapset ovat viikonloppuaamuisin melkoisen omatoimisia. Toinen toistaan auttaen kolmikko käy vessassa, avaa television ja jopa syö aamiaista. Tosin se tarkoittaa sitä, että noustuani kerään kuopuksen yövaipan jostain väärästä paikasta ja kuuraan keittiön lattian loiskuneista juomista ja jogurtista. Helpommalla siis pääsee kun nousee suosiolla yhdessä lasten kanssa.
Kaipaan myös spontaaneja parisuhdehetkiä. Sitä kun töiden jälkeen lähdettiinkin pyöräilemään kahdestaan jonnekin. Sitä että kahdeksalta illalla keksitäänkin lähteä vielä lenkille tai kahville tai jonnekin. Nyt menot täytyy suunnitella tarkemmin ja sinne pyörälenkille on mentävä yksin, toisen jäädessä lasten kanssa, tai lähdettävä koko porukalla, jolloin vauhti ei päätä huimaa. Kahdenkeskinen aika jää iltoihin lasten nukahdettua.


Kaipaan myös matkustelua. Emme me ennen lapsiakaan kovin paljoa matkustelleet, mutta ne vähätkin on nyt jääneet. Viiden hengen lentoliput maksavat ihan liikaa, varsinkin kun yhteisiä lomia ei voi sopia kovin paljoa etukäteen, eikä siis kytätä tarjouksia.

Toisaalta lasten myötä olen saanut elämääni paljon lisää. Esikoista on pyydetty muutaman kerran lainaan ”motiiviksi”, jotta joku lapseton aikuinen on kehdannut mennä katsomaan lastenelokuvaa tai pyörimään tivoliin. Kukaan ei ihmettele kun hihkun lasten kanssa Stockmannin jouluikkunalla, olenhan vain lapsille eläytyvä äiti, ja leluosastolla voin viettää aikaa juuri niin kauan kuin haluan ja ostaa isoja Lego- paketteja.



En myöskään kaipaa tippaakaan sitä, että maanantaina opiskelijaravintolassa tajuan unohtaneeni syödä koko viikonloppuna mitään kahta voileipää ja pop cornia kummempaa, kun lounas ei meinaa pysyä ylityhjässä vatsalaukussa. Huolehdin itsestäni nykyään paremmin, jo ihan siksikin että vaadin että meillä syödään yhdessä. Arki ja säännölliset rytmit sopivat minulle vähintään yhtä hyvin kuin lapsillenikin.

Ja mikä ihaninta, lasten kautta olen tutustunut moneen ihanaan ihmiseen ja saanut uusia ystäviä, joihin en koskaan olisi törmännyt ilman seisomista samalla hiekkalaatikolla tai saman päiväkodin eteisessä.

1 kommentti:

  1. Olen kaivannut vapautta. Sitä että saa juoda teen hitaasti, mutta lämpimänä ja ennen kaikkea loppuun asti eikä tarvitse heittää puolta kuppia lavuaariin. Sitä kun luuli olevansa väsynyt, mutta todellisuudessa ei vielä tiennyt väsymyksestä mitään. Huolettomuutta ja sitä kun ei ole vastuun taakkaa joka painaa harteilla. Onneksi ne kasvaa :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...