sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Seinillä kiipeilyä


Mieheni on puhunut jo usean vuoden haluavansa opetella kiipeilemään. Paikallinen kiipeilyseura järjesti satunnaisesti kursseja mutta ne osuivat aina sellaiseen aikaan ettei päässyt tai olivat jo täynnä. Reilu vuosi sitten avattiin Oulun kiipeilykeskus ja nyt ostin miehelleni joululahjaksi lahjakortin kyseiseen paikkaan jotta hän viimein voisi aloittaa uuden harrastuksen. 



Uusi harrastus on vienyt mukanaan, omia välineitä on hankittu ja kiipeilykavereitakin löytynyt. Samaan aikaan A intoilee kiipeilytelineistä, missä leikkipuistossa on parhaat, ja kiipeilee ystävän suosiollisella opastuksella ovenkarmeissa. Tänään vietiin tyttökin kokeilemaan bouldarointia.



Lienee toiveajattelua että nyt kiipeiltäisiin kotona vähemmän seinillä, mutta mukavaa selvästikin oli. Ylhäältäpäin otetuista kuvista ei hoksaa miten valtavan korkealle lapsi kiipesi jo ensi yrittämällä.

Isä ja tytär intoilevat jo seuraavasta kerrasta. Ensi kerralla ei kuulemma oteta äitiä ja pikkusisaruksil mukaan, jotta voidaan olla pidempään. Pikkuveli tosin vaatii päästä itsekin kokeilemaan. Äitiäkin kiinnostaisi kokeilla.


Hurahdetaanko teillä harrastuksiin?

lauantai 30. toukokuuta 2015

Kymmenen kysymystä

V Såfin Lapsiparkki- blogista haastoi muutamalla kysymyksellä.

1. Ihanin kesämuisto: Ihania kesämuistoja on niin paljon. Vaikea valita vain yhtä. Juuri muistelimme viime juhannusta. Vietimme sitä kaveriporukalla Raksilan urheilualueella. Pelasimme polkupyöräpooloa ja grillasimme kertakäyttögrillillä asvaltilla makkaraa ja vaahtokarkkeja todella kylmässä säässä rakeiden sataessa. Oli todella hauskaa ja A:kin muistaa yhä miten kylmä oli mutta silti kivaa. Urbaanijuhannus!

2. Tulevan kesän suunnitelmia: Keräsin vähän aikaa sitten pitkän listan kesäsuunnitelmia. Minulla on ensimmäisen kerran täydet palkalliset lomat ja kesäaikana aion niistä pitää useamman viikon. Ihan luksusta! Tarkempia reissusuunnitelmia tehdään, kunhan mieskin saa omat lomansa varmistettua.

3. Parasta just nyt: se että on niin paljon kivaa odotettavissa ja tapahtumassa kesän aikana

4. Lempivuodenaika: ainoa josta en pidä on se loskainen ja kurainen hetki keväällä kun ei enää ole talvi muttei vielä kunnolla kevät. Kun pyöräily on ikävää ja lapset ovat ulkoatullessaan yltäpäältä likaisia ja märkiä.

5. Vuodenaikaan sopiva lempijuoma: sitruunalla maustettu kivennäisvesi 

6. Lempivaate ja miksi: farkut on mun luottovaatteet. Aina muodissa ja sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen arkena

7. Jos olisin töissä sirkuksessa, mikä taiteilija olisin: lapsuudenystäväni on ihan oikeasti valmistunut sirkustaiteilijaksi erikoistumisalanaan käsilläseisonta. Siisteimmän kuuloinen tutkinto ikinä!

8. Kaunein kukka: pioni

9. Lempituoksu: juuri jauhettu kunnon tuotepaahtokahvi tai vastapestyt matot tai kevätsade, en osaa päättää :)

10. Mitä pidän tämän tyylisistä haasteista:  minä tykkään, kertovat yllättävänkin paljon vastaajasta.

Haastan seuraavaksi vastaamaan Anetten, Hennan ja Lauran

Vink vink, vielä viimeiset hetket äänestää kesän kuuminta blogia!! Klikkaa kuvaa ja äänestä meitä!

http://www.blogirinki.fi/kesankuuminblogi/



lauantai 23. toukokuuta 2015

Siivouspäivä

Tänään oli tarkoitus osallistua Siivouspäivään ja tyhjentää varastoja. Sää oli kuitenkin niin synkeän sateinen ja tuulinen, ettei voinut ajatellakaan puistoon lähtöä. Päädyttiinkin kiertelemään kavereiden pihakirppiksiä


Päivän kivoin kirppis löytyi Saarelasta. Kavereita, kahvia, löytöjä ja skeittausta. Aurinkokin pilkahti.


Kaupunki antoi luvan jatkaa Siivouspäivää huomenna sunnuntaina, joten uusi yritys. Meidät ja monet muut löytää Åströminpuistosta, siis siitä Rauhalan ja Tuban vierestä, Ainolan puiston kupeesta. Vaatteita ja kenkiä lapsille ja aikuisille, kirjoja, astioita, sisustustavaroita ja sitä sun tätä varastojen kätköistä. A myy erän lastenkirjoja ja -dvd:tä sekä leluja tavoitteena viedä pikkusisarukset hoplopiin. Tervetuloa penkomaan!


Myös Tuiran rannan tapahtuma on siirretty sään vuoksi sunnuntaille. Koska huomiselle on luvattu aurinkoa, kannattaa tehdä lenkki sinnekin, kulkeehan reitti läpi Oulun parhaan puistoalueen.

Nähdään huomenna!

.

lauantai 16. toukokuuta 2015

Lievitystä rataskuumeeseen - Mountain Buggy Joey

Rataskuumeen helpotukseksi hankin ensihätään Mountain Buggy Joey- sivukorin meidän tupliin. V on jo pidempään puhunut haluavansa rattaiden sijaan seisomalaudalle ja tykkään enemmän näistä tuplista kuin meidän yhden lapsen rattaista. Tämä oli mös ehdottomasti halvin ratkaisu vaunujen uudistamiskuumeeseen.


Kori on tosi tilava, oikea maanantaiaamujen pelastus, kun pitää saada kuljetettua kolme reppua, iso kestovaippakassi, pari unikaveria ja yhdet lelupäivälelut päiväkotiin. Irrallisen sisäkorin ansiosta niiden kantaminen on myös huomattavasti helpompaa kotoa alaovelle, missä vaunuja säilytetään, kun kaikki saa yhteen kassiin olalle.


Bumbrider- seisomalauta hankittiin aikoinaan jo A:lle ja se onkin tosi kätevä, kun saa kiinni lähes rattaisiin kuin rattaisiin. Yllättävän hyvin poika mahtuu seisomaan laudalla, vaikka ajattelin työntöaisan ja istuinten väliin jäävän liian vähän tilaa. Leveän työntöaisan ansiosta on myös hyvin tilaa työntää rattaita.


Hyvä puoli korissa on myös se, että lapset voivat pudottaa hanskansa tai lelunsa sinne vauhdissa, eikä itsekään tarvitse kurotella mitään kesken matkan rattaiden alta. Ruokakauppaan mennessä tyhjennän korista kaiken muun paitsi lompakon ja käytän sitä ostoskorina. Taas kädet vähän paremmin vapaina.


Kotiin tullessa taas rattaat alakerran vaunusäilytykseen ja hissiin pelkästään  korin sisäkassi. Melko isot ostokset tuohon mahtuukin, painorajoitus tulee paljon aiemmin vastaan kuin tila. Olin kyllä kuvitellut kuvien perusteella korin vähän tukevammaksi, se ei ole kuin vähän paremmin topatun kassin vahvuinen. Toisaalta kiinnitykset ovat tukevat, joten kassin pehmeys ei ole haitannut ja varsinkin ruokakaupassa käydessä on oikeastaan ihan hyvkin että reunat hieman joustaa, niin tavarat mahtuu paremmin. Epäilen että suunnittelijat ovat (hinnan lisäksi) ajatelleet keveyttä, mikä Mountain Buggylla tuntuu olevan kantava ajatus rattaiden suunnittelussa.


 Toinen miinus jonka tästä keksin on kiinnityksen monivaiheisuus. Kori sinällään on helppo ja nopea kiinnitetävä, mutta toisen istuimen irrottaminen vei aikaa ja lisäksi vaatii että rattaat ovat tyhjät. Kyllä tuon kerran päivässä vielä vaihtaa, mutta ei kyllä kesken matkan kun V kyllästyy seisomiseen tai vaatii pääsyä päiväunille voi vaihtaa koria istuimeen. Ilmeisesti pikakiinnikkeisiä koreja sekä istuimia on kuitenkin jo olemassa, mutta niitä ei vielä saa Suomesta.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Äitienpäiväfiiliksiä

Äitienpäivän instagram- pläjäykset




Luin nukkumaan mennessä mielenkiintoisen keskustelun äitiydestä. Siitä kuinka äiti voi olla niin monella tapaa ja miten monenlaisia tunteita äitiys ja lapset aiheuttavat. Siitä miten monenlaisista lähtökohdista tullaan äidiksi ja missä roolissa omaa äitiyttään pitää. Minä olen aina halunnut äidiksi, lapseni ovat minulle kaikki kaikessa. Vaikka haluan kehittyä ja menestyä myös työurallani, haluan kehittää itseäni persoonana, enkä käytä itsestäni ensimmäisenä nimitystä äiti, ovat lapseni kuitenkin ne jotka määrittävät minuuttani hyvin pitkälle. Nuo kolme pientä.


perjantai 8. toukokuuta 2015

Ensi kesänä

Kesälomasuunnitelmien aika. Pitäisi ilmoittaa lasten poissaolot päiväkotiin ja omat lomat töihin ihan näinä päivinä. Keräsin viime elokuussa tämän kollaasin kesän ihanimmista hetkistä. Tästä tuli superhyvä mieli.

Ensi kesänä:
- etsin uusia leikkipuistoja
- pelaan Unoa nurmikolla
- syön jäätelöä iltapalaksi
- uin meressä, joessa ja järvessä
- pyöräilen jonnekin kauas
- käyn piknikillä, monta kertaa
- vietän aikaa ystävien kanssa
- matkustan lautalla
- syön rasiakaupalla mansikoita, kirsikoita ja herneitä
- ostan esikoiselle koulurepun
- kuljen avojaloin
- syön aamiaista parvekkella
- käyn mökillä
- käyn museossa
-teen kukkaseppeleen
-leivon mansikkakakun
- luen pokkareita kalliolla
- teen roadtripin 
- käyn pihakirppiksellä
- poimin mustikoita
- pukeudun vähintään kerran viikossa mekkoon
- käyn terassilla
- järjestän jätskikekkerit
- rakennan hiekkakakkuja
- otan iloisia valokuvia
- yövyn teltassa
- hypin lasten kanssa vesilätäköissä
- käyn Lintsillä
- puhallan saippuakuplia
- poimin kukkia

Niin, ainakin nämä ja kaikkea muuta mitä voi tehdä vain kesällä ja mitä muistella talvella.


keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Polkupyörän valinta lapselle

Minulta on pyydetty moneen otteseen juttua lasten polkupyöristä. Onko xxx (lisää lapsesi pituus) senttiä pitkälle parempi 16" vai 20" pyörä? Tämä kysymys on esitetty minulle useamman kerran tänäkin keväänä. Aloitetaanpa siis ihan alusta.


16" tai 20" on polkupyörän renkaiden koko. Se ei kerro kuitenkaan paljoakaan itse polkupyörän koosta. Aikuisten pyöristä valtaosassa on 26" renkaat, siitäkin huolimatta että meitä aikuisia on melkoisen monen pituisia ja kokoisia. Toki renkaiden tuumakoko antaa suuntaa, mutta pelkästään sitä ei saa tuijottaa. Polkupyörän rungon mitoitus on tärkeämpi kuin rengaskoko. Kaksi 16" pyörää saattavat olla yli kymmenen senttiäkin eri korkuisia tai yli 20 cm eri pituisia. 


A sai tänä keväänä uuden pyörän. Hän on perinyt minun pitkät jalkani ja lyhyen selkäni, mikä tuo haasteita rungon valintaan, ne kun ovat yleensä juuri toisin päin mitoitettuja. A:lla onkin ollut jokainen pyörä Specialized- merkkinen, sillä heillä lasten pyörien malli on hänelle sopiva. Ystävän vain pari senttiä pidempi lapsi kävi liikkeessä kokeilemassa samaa pyörää, mutta hänelle pyörä oli aivan liian pieni. Sen sijaan hän osti toisen merkkisen, mutta myöskin 20" rengaskokoisen pyörän. Aivan kuten kenkiä ostaessa, polkupyörää täytyy joko sovittaa ja koepolkea tai tilatessa täytyy tutkia mitat ja siltikin koepolkea ennen ostopäätöstä. Polkupyörään ei voi ostaa kasvunvaraa, vaan rungon on oltava sopiva. Satulaa säätämällä saadan käyttöikää jatkettua, mutta on utopistista kuvitellakaan ostavansa pyörää moneksi vuodeksi. A sai ensimmäisen pyöränsä kaksivuotiaana ja nyt seitsemänvuotiaana tämä on neljäs. Kyllä, meillä on ollut kaksi 12" pyörää, potkupyörä kun oli selkeästi pienempi kuin polkupyörä. 


Lastenkin pyöristä löytyy paljon varuste-eroja. Pienellä lapsella ensimmäistä pyörää hankkiessa välttelisin mitään ylimääräistä jo ihan siksikin, että keskittyminen pysyisi itse ajamisessa. Isommilla vaihtoehdot vain kasvaa. Me halusimme jalkajarrullisen, vaihteettoman ja kiinteällä etuhaarukalla varustetut pyörän. Yleensä lapset oppivat käsijarrujen käytön helposti ja nopeasti, joten tästä olisimme kyllä joustaneet. Vaihteettomuus ja kiinteä etuhaarukka olivat sen sijaan tärkeitä kriteereitä.  Harvemmin tämän ikäinen vielä vaihteita tai joustohaarukkaa tarvitsee ja niiden puute lisää myös huoltovapautta. 

Oma juttunsa ovat lisävarusteet. A: n pyörä on hyvin riisuttu malli. Ei tarakkaa, ei kiinteää lukkoa,ei rapakaaria. Nämä vaikuttavat suuresti polkupyörän painoon. Lapsen pyörän tulisi olla mahdollisimman kevyt, jotta lapsi pystyy sitä hallitsemaan, varsinkin siinä vaiheessa kun vasta opetellaan tasapainoa ja polkemista. Rapakaarille olisi kyllä käyttöä, ja ne ovatkin etsinnässä Lisäksi tässä pyörässä on tukijalka. Itse en koe sitä tarpeellisena, pyörä kun jätetään aina telineeseen, mutta lapsi itse tykkää kun saa pystyttää pyörän pihan reunalle pystyy. Tietysti turvavarusteet on oltava lapsenkin pyörässä. Lainvaatimat heijastimet, valot ja soittokello on löydyttävä heti kun poistuu omalta pihalta liikenteen joukkoon.


Lukko on ehdottomasti irrallinen, ihan siksi että kiinteää lukkoa ei saa kiinni mihinkään ulkopuoliseen. A: lla on joko U- lukko tai kettinkilukko mukanaan. Kettinkilukko on kevyt ja mahtuu taskuun, sekä helpompi lukittava lapselle. Pyörä lukitaan aina johonkin kiinteään. Kevyt lastenpyörä lähtee helposti voron mukaan vaikka kainalossa. Kettinkilukon miinus on se, että sen saa melkoisen nopeasti napsaistua poikki. Siksi useimmiten pyörän mukana kulkee jämerämpi U- lukko. Sitä ei ihan noin vain napsaista poikki, ei ainakaan kaupan pihalla tai muulla julkisella paikalla. Se on kuitenkin painavampi ja kookkaampi lapsen kuljettaa repussa ja myös lukitseminen vaatii hieman enemmän opettelua. 



Meidän perheessä pyöräillään paljon. Osallistuin viime kesänä kilometrikisaan ja kolmen kuukauden aikana pyöräilin 1000 km. tämä koostui lähes yksinomaan lyhyistä työmatkapyöräilyistä. A pyöräilee usein myös silloin kun itse työnnän pienempiä rattaissa. Hänen kilometrimääränsä kesässä ovat siis vielä paljon suurempia. Siksi meillä on panostettu hänenkin pyöräänsä. Hyviä pyöriä löytyy kuitenkin myös kätettynä ja meilläkin on tarkoitus kierrättää lasten pyörät sisaruksilla ja kaksi pyöristä on kiertänyt myös kavereilla. Samoilla opeilla mennään kuitenkin pienempienkin pyörien kanssa. Jos mitoitus ei osu, hankitaan sopivampi.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Kesän kuumin blogi

Blogirinki etsii toukokuun ajan kesän kuuminta blogia ja Meidän Pieni Ryyni on saanu kunnin olla ehdokkaana! 

http://www.blogirinki.fi/kesankuuminblogi/

Blogeja voi äänestää kolmessa eri kategoriassa: lifestyle, leivonta ja ruoka. Äänestäneiden kesken arvotaan huima palkinto, 350€ arvionen Arabian kesäkattaus. 


Äänestyaika on 4.5.-31.5.2015
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...