tiistai 25. lokakuuta 2016

Naurua kaaoksen keskellä

Se oli alkukevättä, varmaankin maaliskuuta, kun ajattelin ääneen kaipaavani lisää tilaa. Juteltiin mieheni kanssa kuinka voisi alkaa etsiä ihan oikeasti sitä isompaa asuntoa. Ihan silleen rauhassa ilman kiirettä, jos vaikka jouluksi päästäisiin uuteen kotiin. Tai viimeistään kun A menee kouluun. A minua tästä muutama päivä sitten muistutti. Ei ihan seuraavaksi jouluksi ehditty, eikä sitä seuraavaksikaan, A ehti aloittaa jo toisen luokan koulussa, mutta kolmanneksi jouluksi ehditään. Viimeinkin muutto!

Facebookin sisustus- ja lapsiperheryhmissä tuntui että kaikki saavat asuntonsa myytyä nopeasti, ilman välittäjää ja hurjalla voitolla. Totuus voi olla kuitenkin jotain ihan muuta. Maailman ja kansallinenkin talous on muuttunut ihan hirveästi parin viime vuoden aikana ja asunnon myynti ei todellakaan ole mikään pikkujuttu tällä hetkellä. Oma täytyy olla myyty ja säästöjä riittävästi jotta uuden asunnon voi hankkia. Ja kun ostajaehdokkaalla on omasta tarjous jos hänen ostajaehdokkaansa saa myytyä omansa ostajaehdokkaalle jolla on vielä oma myymättä, ei kaupanteko olekaan niin helppoa. Viimeisen puolenvuoden aikana olen elänyt tunnemyrskyä. Kokenut jo valmiiksi haikeutta luopua ihanasta kodista, raivonnut jatkuvia näyttöjä ja siivoamista, ärsyynytnyt tarjouksista joista ei vain päästä oikeasti mihinkään, kokenu valtavaa ahdistusta että minun ihanassa kodissani on jotain vikaa kun se ei mene kaupaksi ja kaikkea siltä väliltä.

Kävi kuitenkin tuuri, puolen vuoden jälkeen löytyi ostaja joka oli jo myynyt omansa ja ihana asunto jonka hinta oli juuri laskenut ja heti vapaa. Viikon sisään oli sovittu vanhan myynnistä ja uuden ostamisesta. Ainoa vain, että uusi omistaja haluaa muuttaa jo saman kuukauden sisällä. Eli nyt on kiire! Lapset lähtivät syyslomaviikoksi mummolaan ja me olemme pakanneet tavaroita kaiket illat. Koti on täynnä banaanilaatikoita, erinnäisiä kasoja odottamassa että jostain löytyy toinen kasa jotta ne voisi yhdistää laatikkoon, koreja täynnä kirpputorille matkaavaa tavaraa, roskasäkkejä ja erinnäisiä Toriin ja fb- kirppareille ilmoitettuja tavaroita jotka odottavat noutoa. Minulle ei ole ikinä ollut vaikeaa luopua tavarasta, mutta seitsemän vuoden muistojen läpikäyminen on. Käydä läpi se lasten piirustuskasa jota useita vuosia on yhteen kaappiin kerätty. Löytää vaatehuoneesta laatikollinen vauvatarvikkeita.


Elämä on edelleen yhtä kaaosta, mutta oma olo on ihmeellisen tyyni. Ei vielä se levollinen ja rauhoittunut olo jonka uskon tulevan sitten kun kaikki laatikot on purettu. Mies tuumi eilis-iltana että luulisi että tässä tilanteessa vain riideltäisiin, kun ei oviaukosta meinaa laatikoiden vuoksi edes mahtua sisään, mutta molempia vain naurattaa ja on ollut ihan älyttömän hauskaa. Tämä on sellainen kaikki järjestyy, valmiina uuteen seikkailuun, valmiina aloittamaan puhtaalta pöydältä ja tahrimaan se uusilla muistoilla -olo. Tästä tulee hyvä.


2 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin! Muuttaminen on kyllä hurjan työlästä ja meillä kyllä on riidelty enemmän kuin naurettu. Lopulta on ihan hyvä käydä tavaroita läpi ja luopuakin osasta. Muutatteko kauas, vai saako A jatkaa entisessä koulussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ei muuteta kuin parin kilometrin päähän niin että A:n koulu pysyy samana eikä koulumatkakaan muutu kuin sata metriä pidemmäksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...