Meidän Pieni Ryyni

Pilvibody

2012-01-27T19:29:00.000+02:00

Me&I:n kevätmallistoon palasivat raikkaat pilvikuosit ja siitä intoutuneena (lue pihinä) kaivelin varastojen kätköjä ja löysin palasen punaista pilvitrikoota. JNY Designin reipasta punavalkoista ryhdistää ruskeat kanttaukset. Kaavat nepparibodyyn löytyvät uusimmasta Ottobresta ja lehdestä löytyy myös selkeät, kuvalliset ohjeet kuinka tuo nappilista tehdään, niin että minäkin onnistuin. Toivottavasti seuraavassa lehdessä olisi ohjeet kaksoisneulan käyttöön for dummies, minä kun en useista harjoituksista huolimatta meinaa onnistua ja helman kanttaukset jäivät vähän turhan löysiksi. No onneksi käytössä tuo helma jää piiloon housujen alle.

Joululahjoja

2012-01-26T21:16:00.000+02:00

Nyt viimeinkin niitä joulukuun väkerryksiä. Joululahjoiksi tein enimmäkseen pipoja. Novitan Puro houkutteli virkkaamaan ja paksuutensa vuoksi valmista synty todella nopeasti. Leijonankeltainen, kirkkaanpunainen ja syvä violetti näyttävät hyvältä paksussa pipossa. Samalla perusohjeella valmistui pipo lähes jokaiselle lähipiirin lapselle. Tämä pipo valmistui veljelleni, joka on myös Valon epävirallinen kummi. Siksi "kummaenon" pipoa koristaa hehkulamppu. Hehkulampusta on muodostunut eräänlainen Valon symboli Villen tatuoinnin myötä, se kun esittää vanhanaikaista hehkulamppua, jonka wolframlanka muodostaa nimen Valo. Lasten pipoja koristaa iso nappi (valitettavasti en ehtinyt ottaa kuvaa ennen paketointia).

Valon kummitäti sai sukat seitsemästä veljeksestä. Hauskojen napitettavien sukkien ohje löytyi syksyllä ilmestyneestä Novitan sukkalehdestä. Karkea harmaa lanka ja helmiäisnapit muodostavat hauskan kontrastin.

Ylimpiä nappeja koristaa lamppu.

Näitä haalareita valmistui kolmet: yhdet Valolle, yhdet kummipojalle ja yhdet kaverin vauvalle vastauksena Facebookin käsityöhaasteeseen. Ohje löytyy Ottobren numerosta 6/2009. Kangas Kameleont design, vetoketju Metsola.

4 vuotta

2012-01-25T21:21:00.001+02:00

Ryyni on jo neljävuotias! Synttäreitä juhlittiin viikonloppuna. Vuosi vuodelta juhlat ovat entistäkin railakkaammat, lapsia on joka vuosi enemmän (no tänä vuonna voidaan syyttää myös itseämme) ja meteli ja hauskuus nousee. Tänä vuonna toiveena oli autoratakakku, joka toteutettiin ihan perinteisenä kermakakkuna. Asvalttitie saatiin lakritsimatosta ja reunustettiin suklaarusinakivillä. Lisäksi kirjakaupan ale-laarista löytyi hauskat autokynttilät.

4- vuotias:
- osaa laittaa pinnejä hiuksiin, kuten kuvasta näkyy
- omaa vahvoja mielipiteitä
- tietää mitä haluaa ja mitä ei, mistä pitää ja mistä ei
- kirjoittaa oman ja pikkuveljen nimen
- saa vauvaveljen usein nauramaan
- osaa auttaa äitiä kotitöissä
- osaa pukea kaikki vaatteet
- osaa heittäytyä täysin avuttomaksi ja osaamattomaksi, esim. vaatteidenlaitossa
- osaa riimitellä

Lahjatoiveena oli pitkällisen harkinnan jälkeen "yllätys". Eniten aikaa vietettiin legohyllyllä, joten yllätykseksi lahjoitettiin Iso Lego Sairaala. Aiemmin meiltä on löytynyt vain peruspalikoita, sekä pari pikkusettiä eläimiä ja ukkeleita, joten tämä olikin suunnaton ilon aihe. Toki sairaalan viereen ilmestyi nopeasti lisärakennuksia vanhoista palikoista.

Lahjojen ja juhlien lisäksi tyttö toivoi "synttärimekkoa". Äidin käsissä syntyikin mekon sijasta tunika Metsolan bambitrikoosta, joka koristettiin vintagenapilla. Kaava on oma.

Meidän pieni kosmonautti

2012-01-20T15:17:00.000+02:00

Kik Kidin myssyt on ihania!

Joulukuu meni ihan ohi täällä blogissa, johtuen melkoisen kiireisestä tahdista. Niin monta vuotta ole aikonut tehdä itse edes puolet joululahjoista ja nyt siinä viimein onnistuin. Vapaa-ajan se veikin kyllä hyvin tehokkaasti. Viimeiset lapaset päättelin aatonaattona. Lahjoista lisää toivottavasti myöhemmin kuvien kera.

Itsenäisyyspäivän alla Valo oppi kääntymään selältä vatsalleen. Aluksi tätä taitoa esiteltiin hyvin laiskasti, ehkä kerran kahdessa päivässä, ehkä pari kertaa peräkkäin, jos huvitti. Joulun jälkeen pyöriminen alkoi maistua ja sen jälkeen poika ei ole kauaa selällään viihtynyt. Takaisin kääntyminen oli aluksi melkoisen huteraa ja pään kolahdus pehmeäänkin alustaan sai parahtamaan itkuun säikähdyksestä. Nyt vatsalta selälleenkin sujuu kohtuu nätisti, vaikka edelleen hieman kolisten. Vanhemmat saavat kuitenkin yhä auttaa kääntymisessä takaisin selälleen, väsymys kun saa unohtamaan ko. taidon tyystin. Öisin havahdutaan myös unisiin pyörimisiin.

Ikävimmin aikaa vei vesirokko. Inha tauti, joka ei ole kyllä kiva kenellekään, vaikka toiset tietoisesti haluavat sen lapsilleen tartututtaa ja sanotaan että on parempi sairastaa ihan pienenä. Amandalla tauti iski koko vartalon peittävänä näppykuorena. Onneksi eivät kutisseet kovin pahasti. Yhden yön tyttö valvoi kivun vuoksi ja seuraavat pari päivää hän valitteli limakalvojen ympärillä kutisevia näppyjä. Kuumettakaan ei onneksi noussut. Valo sai saman taudin reilu kaksi viikkoa myöhemmin. Hänelle ei näppyjä tullut kuin yksi selkeästi vesirokoksi tunnistettava, sekä muutamia ihan pieniä, jotka olisin varmaan kuitannut hiki- tai maitonäppyinä, jollei Amanda olisi sairastanut vesirokkoa aiemmin. Vauvan vesirokko tuntui kuitenkin hankalammalta tapaukselta kuin isosiskon. Valon kanssa valvottiin kolme yötä. Vauva ei kyllä itkenyt kovin paljoa, mutta valvoi päivät ja yöt ja kätisi ja pyöri rauhattomasti. Onneksi tätä tautia ei tarvitse sairastaa kuin kerran, ainakaan normaalisti.

Seuraavaksi valmistaudutaan Amandan syntymäpäiviin!

3 kk

2011-12-01T19:01:00.000+02:00

Valolla tuli eilen kolme kuukautta täyteen. Tänään kävimme neuvolassa, uudet mitat ovat 6630 g ja 62 cm. Mittojen lisäksi saatiin kolme rokotusta. Ihan hurjaa miten paljo noita rokotteita nykyään on, Amandalle kun ei annettu rotarokotetta eikä pneumokokkirokotetta, ennen kuin noin puolitoistavuotiaana. Yksi rokote aiheuttaa vatsavaivoja, toinen nostattaa kuumetta ja kolmas kirvelyä pistokohdassa, rankkaa noin pienelle miehelle. Urheasti pieni mies kuitenkin vielä lähtiessä hymyili terveydenhoitajalle, kai pyytääkseen ettei enää pistettäisi. Amanda kävi halailemassa valoa joulukalenterin avaamisen jälkeen, niin että pojalla oli muutamia hileita tukassa. Terveydenhoitaja tuumi vauvalle, että sinä taidatkin olla sellainen jouluvalo :D

Vauvalla ei edelleenkään ole suuremmin rytmiä, imetys on edelleen ajoittain kivuliasta ja pieniä vatsavaivojakin välillä koetaan. Valo on kai huomannut, ettei hiljaa makaamalla saa huomiota, ja on viimeisen viikon ajan hakenut huomiota kovaäänisellä mölinällä, sekä nyhtämällä vieressä istujaa ja väläyttämällä valtavan hymyn kun joku kääntyy katsomaan. Naurunhörähdyksiäkin kuullaan usein. Itku on melkoisen vieras käsite, poika itkee tai kitisee todella harvoin. Kädet löytyivät pari viikkoa sitten, ne ovat suussa. Jotta vauva ei söisi käsiään rikki, tutti on tullut tutuksi. Sisaruksilla on ihan uskomaton side toisiinsa. Vauva kääntää päänsä aina kohti siskoa, tosin hänellä kyllä taitaa olla parhaat temput muutenkin. Sisko jaksaa laulaa ja kertoa tarinoita vaikka miten pitkään ja poika nauttii. Päiväkerrallaan eteenpäin.

Uudet vaunut

2011-11-21T13:37:00.000+02:00

Olen useamman kaverini kanssa keskustellut siitä, kuin edes yhdelle lapselle ei tahdo yhdet vaunut riittää, vaan koko ratasiälle tarvitaan vähintään kahdet, usein vieläkin useammat. Monet ovat myös sanoneet, että toiselle lapselle valitsisi ihan erilaiset vaunut kuin esikoiselle ja näin kyllä kävi meillekin. Amandalle hankittiin Brion Kombit ja neolivatkin siihen tilanteeseen mainiot. Asuimme lähes kaupungin keskustassa ja vaunuja ei tarvinut nostaa autoon kuin pidemmillä lomareissuilla, joten iso koko oli vain plussaa. Vaunuissa oli hyvä jousitus ja ne kulkivat nätisti myös lenkkipoluilla ja mukulakivillä. Tuntui että vauvan sai hyvin suojaan ja turvaan. Kun Amanda alkoi olla vuodenikäinen lähdimme muutamaksi kuukaudeksi Ruotsiin. Autossa kuljettaminen ja nostelu oli jatkuvaa, ja isot vaunut veivät lähes koko peräkontin, vaikka meillä on yksi markkinoiden isoperäkonttisimmista farmariautoista. Ostimme tilalle keppoiset kolmipyöräiset matkarattaat. Niillä kulkeminen sujui hienosti kesän ajan. Palasimme Ruotsista ja muutimme kauemmaksi keskustasta, joten matkarattaat olivat kätevät, kun saattoi vain nakata auton perään. Kunnes tuli syksy. Koska en pidä turhasta autolla ajelusta, kuljimme 2 km matkan päiväkotiin rattaiden kanssa kävellen. Syksyn ensimmäisten räntäsateiden alkaessa matkarattaat tekivät tenän. Niillä ei päässyt yhtään mihinkään sohjossa ja niinpä ilmoitin samointein, kun pääsin hiestä märkänä itkevän lapsen kanssa kotiin, että nyt mennään rataskauppaan. Ostimme Emmaljungan Scooterit. Niistä minulla ei olekaan mitään negatiivista sanottavaa. Rattaat olivat todella näppärät, tukevat, mutta kevyet ja lapsen sai hyvin suojaa. Ainoa miinus oli ehkä se, ettei työntösuuntaa voinut muuttaa, mutta isomman lapsen kanssa se ei niin hirveästi haitannut.

Valon kohdalla ajattelin, että menemme noilla samoilla Kombeilla ja kun ei vaunuja enää tarvita laitetaan nuo vanhat myyntiin ja ostetaan jotkin tosi hyvät rattaat joista sen työtösuunnankin saa vaihdettua. Ville kiroili alusta asti kuinka Kombit oli hankalat laittaa kasaan ja tympeät autoon nostettavat. Itse kävin yhden ainoan kaupunkireissun lasten kanssa kun päätin että nyt riittää, vaunut on vaihdettava heti. Olin pillahtaa itkuun parkkihallissa, kun en meinannut saada vaunuja kasaan ja kun viimein sain ne rojautettua tuntui leikkausarpi kiristävän todella pahasti vaikka varsinainen kantelukielto ei enää ollutkaan voimassa ja arpi muuten hyvässä kunnossa. Vaunuliikkeen myyjien ilme oli näkemisen arvoinen kun ilmoitin että yksi tärkeimpiä kriteereitä on se, että minä jaksan ne kevyesti nostaa, mutta silti haluan tukevat yhdistelmät. Niinpä meille kotiutui Emmaljunga Nitro Cityt:

(kuva Emmaljunga)

Itse olisin ehkä päätynyt johonkin hieman hillitympään väriin, mutta Ville ihastui tuohon vihreään ja täytyy kyllä sanoa, että väri on loistava, kirjaimellisesti. Syksyn pimeillä vihreä piristää sekä äitiä että ohikulkijoita. Minua varoiteltiin, jopa myyjän toimesta, pienistä etupyöristä kuinka ne ovat epäkäytännölliset Suomen sääoloissa ja maastoissa, mutta toistaiseksi ei mitään valittamista. Hienosti liikkuvat nurmikolla, ja sorateillä eikä tämäaamuinen ensilumisohjokaan menoa haitannut. Tavarakori on hiukan pienenlainen ja ahdas, mutta kyllä sinne muutaman maitopurkin ja leivän saa ihan kuin vanhoihinkin.

Valo 2kk

2011-10-30T19:13:00.000+02:00

Valo täytti tänään jo kaksi kuukautta. Päivää vietettiin Studio Kuution tiloissa, missä Ville otti lapsista kuvia valokuvausoppikirjaa varten.

Vauva-arki alkaa asettua uomiinsa, vaikkakin edelleen ylä- ja alamäkineen. Imetyksen kanssa on samoja ongelmia kuin aikoinaan Amandan kanssa. Imetys sattuu, maito suihkuaa ja vauva pulauttelee. Väsymys vaivaa useiden yöherätysten ja esikoisen aamuvirkkuuden vuoksi. Tuntuu kuitenkin paljon helpommalta, kun muistaa että samanlaista oli ensimmäiselläkin kertaa ja siitä selvittiin. Eiköhän selvitä tälläkin kertaa. Toisaalta innokas isosisko kyllä myös helpottaa tilannetta, hän kun mielellään viihdyttää vauvaa, tuo toiseen huoneeseen jääneitä vaippoja, harsoja ja tutteja sekä pyyhkii pulautuksia. Valo ei myöskään viihdy sylissä yhtä paljon kuin Amanda, vaan mieluummin katselee ympäröiviä touhuja sitteristä tai lattialta, Amanda kun taas halusi ehdottomasti katsella sylistä. Ja vaikka Valo mielellään ottaa välillä torkkuja sylissä, varsinkin masuvaivojen kiusatessa, hän mieluummin kuitenkin nukahtaa itsekseen kuin syliin. Paras nukkumapaikka löytyy silti vanhempien välistä. Varsinaisia taitoja pojalla ei vielä ole, mutta päätä kannatellaan jo hienosti vähän aikaa ja ihania hymyjä väläytellään tietoisestikin. Erityisesti sisko saa hymyn irtoamaan.

Ristiäiset

2011-10-29T19:40:00.000+03:00

Vietimme lauantaina ristiäisiä ja pojan nimeksi virallistettiin Valo. Nimeä on pyöritelty mielessä ihan alkuraskaudesta asti, olihan jo raskaus eräänlainen valo pimeässä.

Offset Wraplan vol 2

2011-10-17T16:26:00.000+03:00

Vauva tarvitsi villatakin ilmojen viiletessä ja tämän ohjeen olen jo aiemminkin hyväksi todennut, teinhän Amandalle tämä keltaisena. Ohje on siis Offset Wraplan ja löytyy Ravelrystä. Vauvalankavailikoimat ovat tänä syksynä olleet todella tylsät ja pitkän harkinnan jälkeen päädyin Dropsin Baby Merinoon ruskeana. Tylsää ruskeaa piristämään valitsin limenvihreät napit.

No toisaalta, ruskeaa meiltä löytyy kyllä enemmänkin:

Koska neulominen sujuu samalla kun lukee esikoiselle satuja, eikä aiheuta ylimääräistä meteliä, sitä on tullut harrastettua enemmänkin. Mies sai toivepipon Novitan Isoveljestä. Ohje on ihan oma kokeilemalla tehty.

Pieni koiranpentu

2011-10-17T15:12:00.000+03:00

Amanda sai kutsun naamiaisiin ja halusi pukeutua koiraksi. Pikasurautuksena syntyi koirapuku.

Kaavat on muokattu perushupparin kaavasta, luun piirsin vapaalla kädellä. Tummanruskea frotee ja vaaleampi ruskea velour ovat Metsolasta, korvien vaaleanpunainen velour Eurokankaasta.

Koiraroduista en ymmärrä mitään, mutta tämä luppakorva sai kippurahännän.

Vielä juuri ennen lähtöä Amanda huomasi koiralta puuttuvan tassut, joten uhrasin keltaiset sukkani ja piirsin tassunkuvat kangastussilla.

Vinkki imettäjille!

2011-09-22T18:06:00.000+03:00

Harvoin suosittelen blogissani mitään kaupallisia tuotteita, mutta nyt teen poikkeuksen. Buff on tuonut markkinoille uuden merinovillaisen "putken". Valmistaja itse ilmoittaa käyttötarkoitukseksi kaulurin, pipon, huivin ynnä muut pään ja kaulan alueen lämmittimet, mutta itse olen todennut tuon aivan loistavaksi rinnanlämmittäjäksi. Saan ilmeisen herkästi rintatulehduksen, joten lisälämmikettä tarvitaan jo aikaisin syksyllä, välillä jopa sisätiloissa. Olen katsellut jo pitkään esim. Ruskovillan rinnanlämmittimiä, mutta ne ovat kalliita ja muotonsa vuoksi jopa hieman hankalia, puhumattakaan siitä, että ne sopivat vain yhteen tarkoitukseen. Aiemmin olen käyttänyt villaista kaulahuivia, mutta ne on ainakin minulla paksuja ja vähän hölmönnäköisiäkin julkisella paikalla riisuessa, paidan alle on ole edes yrittänyt ahtaa. Tämä sopii muotonsa vuoksi isoillekin rinnoille ja sen saa helposti levitettyä niin vaatteiden alle kuin päällekin kun tarvitsee lisälämpöä, eikä ole paksu ja pullottava. Ja se paras ominaisuus on, että vuoden kuluttua tai jo kevättalvella, kun ei enää rinnanlämmittimiä tarvitse (itse olen tarvinut vain imetyksen alkuvaiheessa) saman huivin saa jatkokäyttöön itselle, eikä tarvi pakata varastoon taas yhtä äitiystarviketta.

2 viikkoa

2011-09-14T20:37:00.000+03:00

Palko on jo kaksi viikkoa vanha. Terveydenhoitaja kävi kotikäynnillä ja totesi pojan kasvattaneen massaa jo puoli kiloa sairaalasta lähdön jälkeen. Ja minua kun huoletti riittääkö maito. Aika on kyllä kulunut tehokkaasti imettäessä, pojat ihan selvästi syövät enemmän ja kauemmin kuin tytöt, kuten minua etukäteen varoiteltiin.

Syysvauvan kanssa on ihanaa, kun ulos saa lähteä heti, eikä tarvi odottaa kahta viikkoa, painon nousua ja pakkasten laantumista, kuten aikoinaan esikoisen kanssa. Olemmekin ulkoilleet ja lenkkeilleet päivittäin, jos ei muualle, niin lähikauppaan. Esikoisen uhmakohtaukset ja jopa iltariehumiset, joita hän on harrastanut vastasyntyneestä asti, ovat kuin taikaiskusta kadonneet. Vauvaveljeä halitaan ja haluttaisiin hoitaa koko ajan ja tyttö onkin ottanut ihan kunniatehtäväkseen kantaa likavaipat roskikseen (joo, joka vaippaan kakkaavan vauvan kanssa ei jaksa kestoilla) ja harsot pyykkikoriin.Vauvalle lauletaan ja esitetään tanssiesityksiä. Mustasukkaisuutta ei ihme kyllä ole näkynyt, vaikka sitä etukäteen pelkäsin, vai liekkö vielä uutuuden viehätystä.

Kahteen viikkoon on myös mahtunut paljon opettelua ja hankaluuksia: minulla leikkaushaava vihottele, vatsa ei toimi kaikkien kipulääkkeiden syömisen johdosta ja lisäksi jouduin jo hakemaan antibioottikuurin rintatulehduksen vuoksi. Imetystä on saanut opetella, kotoa ei lähdetäkään ihan niin ex tempore kuin ennen ja Amandan vieminen aamulla päiväkotiin vaatii melkoisen aikaisin heräämistä, jotta ehtii kaiken ja tietysti pojalla on nälkä juuri kun pitäisi poistua ovesta.

Sitä tavallista vauva-arkea siis. Poika on kuin enkeli. Itkee todella vähän, useimpina öinä herätään vain pari kertaa syömään ja poika nukahtaa rinnalle. Osansa tekee varmasti jo sekin, että itse olen paljon rennompi vauvan kanssa ja luotan itseeni paljon enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Esikoisen kohdalla jokainen uusi ja erilainen juttu nostatti paniikin. Nyt osaa lukea vauvan eleitäkin jo paljon paremmin, nälän erottaa jo ennen itkua.

Päällystin vanhan äitiyspakkauksen makuupussin Marimekon Valpuri- kankaalla. Loistavat ohjeet päällystämiseen löytyi Ninnulta.

Sienitakki

2011-09-10T20:53:00.000+03:00

Juuri ennen synnytystä valmistui 8kk ikäiselle kummitytölle syksyksi sienitakki. Kolmen s:n, vyöhyketerapian ja positiivisen ajattelun lisäksi koitin siis käynnistää synnytystä myös käänteispsykologialla, luvatessani viikkoa ennen synnytystä vielä ommella tämän :) Takkeja on aina mukava ommella, mutta erityisesti silloin, kun materiaalit löytyy jo valmiiksi omasta kaapista. Sienipuuvillan olen ostanut vuosia sitten Eurokankaasta, vuorena on kahdenlaista fleeceä, jotka ovat joskus ommeltujen peittojen jämäpaloista. Hupun vuorena on vihreää puuvillakangasta aiemmin Amandalle tehdyn takin jämistä, samoin kuin välissä oleva liimavanu sekä aplikaatiokuviot. Ainoastaan vetoketju ja vinonauha ovat uusia, kun ei varastoista löytynyt sopivan pituisia. Kaava on oma.

Selässä keikkuu omenoita keräilevä orava...

...ja hihassa loikkii kaksi pupua.

Kesän sadepäiväneuleena valmistui samaiselle tyttöselle villatakki, vaikkapa tuon sienitakin alle lämmikkeeksi. Lanka on Rowan Pure Wool 4 Ply ja ohje Drops Designilta. Molempien takkien koko on noin 80 cm.

Synnytystarinaa

2011-09-07T20:46:00.000+03:00

Hieman tarinaa Palkon syntymästä:

Kävin siis yhteensä kolme kertaa äitipolilla tutkittavana ja seurattavana. Ensimmäisellä käynnillä, kuten jo aiemmin kerroin, lääkäri esitti, että jos synnytys ei käynnisty spontaanisti, tehdään sectio viikko lasketun jälkeen. Hän piti synnytyksen käynnistämistä riskialttiina ja piti erittäin epätodennäköisenä, että se edes onnistuisi. Toinen lääkäri oli ensimmäisen kanssa samaa mieltä, mutta ehdotti, että jos jonkinlaista aukeamista on tapahtunut, kokeiltaisiin ballonki- käynnistystä, joka on lääkkeetön ja turvallinen myös aiemmin leikatulle. Molemmat lääkärit ymmärsivät hyvin huoleni. He kannustivat toiveessani saada synnyttää alateitse, mutta nihkeyteni käynnistämistä kohtaan aikaisempien kokemusten(kin) vuoksi, sekä sen, että sectio ei missään tapauksessa ole toiveeni. Kolmas lääkäri olikin ihan eri maata. Liekkö hänellä jotenkin huono maanantai tai jotain. Hän ei saanut ohjelmistojaan tietokoneelta auki, eikä näin ollen lukemaan aikaisempia tietojani, eikä ilmeisesti jaksanut selata kansioni papereita riittävästi ja niinpä hän oli lukenut ainoastaan edellisen käynnin tiedot. Hän antoi ymmärtää, että olen paikalla ihan turhaan, ultrasi sikiön ja tuumi, että kyllähän näitä virtauskäyriäkin voi halutessaan katsella jos viitsii. Sen jälkeen hän ilmoitti, että kun paikat ovat edelleen täysin kiinni, ei ballonkikäynnistystä voida tehdä. Hänen mielestään jatkotoimenpiteen ovat joko tapletti tai oksitosiinikäynnistys, joita ei kyllä välttämättä aina suositella section kokeneille, "mutta varovasti aloittamalla niitä voidaan kyllä kokeilla, vaikka niissä suuri kohdunrepeämisriski onkin". Tuollaisen lausahduksen jälkeen en voinut kuin purskahtaa itkuun ja yrittää sanoa, että miten kun edelliset lääkärit olivat ehdottomasti vastaan. Tyytymättömän kuuloisena hän sitten käski mennä kätilölle varaamaan aikaa suunniteltuun sectioon alkuviikolle. Onneksi kätilö oli ihana ja ainakin lukenut paperini, koska ymmärsi heti päätöksen olleen minulle toisaalta pettymys ja toisaalta helpotus. Sain ajan seuraavalle aamulle. Ilta meni mielipahan vallassa. Minusta ei siis ole synnyttämään luonnollista kautta.

Aamulla pyöräilimme ihanassa auringonnousussa sairaalaan jo kuuden aikaan. Kätilö saatteli meidät synttäneiden osaston huoneeseeni vaihtamaan vaatteet ja odottamaan leikkausta. Kahdeksan jälkeen kävelimme leikkaussaliin. Leikkaussalin ovella iski paniikki. Minulla on ahtaanpaikankammo sekä neulakammo. Neljä ihmistä pyörii ympärillä asennellen erilaisia mittareita, kanyyleja ja puudutuspiikkejä asetellen minua tiukkaan asentoon pöydälle. Kaulaan asti puudutettuna (tai ainakin se tuntui siltä) olo oli todella ahdistava. Jonkin ajan kuluttua kuulimme huojentavan äänen, vauvan itkua ja kätilön kysymyksen kumpi se on.

Edellisen leikkauksen jälkeen Oysissa on menty monessa suhteessa parempaan ja lapsilähtöisempään suuntaan. Heti kun vauva on saatettu ulos, isä lähtee vauvan mukaan synnyttäneiden osastolle ja huolehtii vauvasta siihen saakka kun äiti pääsee myös osastolle.Vauva tuotiin käymään rinnalla jo heräämössä eikä lisämaitoa tarjottu osastolle pääsemisen jälkeen. Myöskään tuttia ei tuputettu tällä kertaa jo ennen rintaa. metysohjaus oli parempaa kuin ensimmäisellä kerralla. Amandan syntyessä sain ohjeen syöttää 20 minuuttia per rinta, jotteivat rinnat kipeytyisi ja syöttövälin tuli olla kolme tuntia. Ainoastaan yksi kätilö kehotti silloin syöttämään silloin kun vauva vaikutti nälkäiseltä. Nyt panostettiin lapsentahtisuuteen, imettämään silloin kun lapsi hamuaa, eikä todellakaan odottamaan nälkäitkua. Lisämaitoon jouduttiin valitettavasti turvautumaan toisena päivänä leikkauksen jälkeen, kun vauvan paino tippui 9% ja hän alkoi kellastua, eikä minulla tuntunut maito alkavan nousta kunnolla.

Uskallan väittää, vaikkei kokemusta molemmista olekaan, ettei sectiossa ainakaan helpommalla pääse. Harmittaa, että viimeinen lääkäri oli kirjoittanut papereihin section syyksi "synnytyspelko", sillä sectio pelotti minua etukäteen ja nyt vielä enemmän, kuin alatiesynnytys. Vaikka tällä kertaa olen palautunut todella nopeasti, on haava edelleen kipeä ja hankaloittaa liikkumista. Sairaalassa sectioäidit erotti hitaasta hieman kumarasta kävelystä alateitse synnyttäneiden kulkiessa ihan normaalisti ohitse. Pettymys ja mielipaha synnytystavasta on kuitenkin laantunut. Kotona on ihana pieni vauva ja se riittää.

Meidän pieni Palko-mies

2011-09-03T15:29:00.000+03:00

30.8.2011 klo 9.20 syntyi pieni poikamme. 3485g ja 51 cm mittainen ja ihan saman näköinen kuin siskonsa vastasyntyneenä.

Laskettu aika

2011-08-23T21:03:00.000+03:00

Laskettu aika koitti tänään. Eilen kävin äitipolilla tutkittavana. Erittäin perusteellisten mittausten ja tutkimusten perusteella vauvalla on kaikki erinomaisen hyvin, mutta paikat ovat edelleen täysin kiinni, joten syntymää saa vielä odotella jokusen ajan. Ensi maanantaina on uusi aika, jolloin vauva sitten siimeistään hätistetään masusta. Tästä johtuen tämä päivä on ollut jotenkin kovin harmistunut. Olen kärsimätön ja harmistunut ja tavallaan jo valmiiksi pettynyt, ettei tämäkään synnytys käynnisty spontaanisti. Pessimistisen päivän kunniaksi saatte surkealaatuisia kuvia viimeaikaisista tekeleistäni. Onneksi tekeleet eivät sentään ole yhtä surkeita.

Amandalla en innostunut kokeilemaan villahousuja vaippoina, ja edelleen suhtaudun niihin epäilyksellä, mutta Pirtin Kehräämön ihana vihreä hahtuva houkutteli kuitenkin neulomaan ainakin kokeeksi. Ohje on Suuri Käsityölehdestä 2/2007. Hahtuvan neulonta vaati pientä opettelua, se kun on herkkä katkeamaan, mutta yllättäin neulominen tuntui todella ihanalta jopa kuumimmilla helteillä. Villa tosiaan myös viilentää.

Metsolan apila-kuosia löytyy meiltä kaikissa mahdollisissa väreissä, mutta vasta nyt jotain itse tehtyä. Potkuhoujen kaavat on piirretty kaupasta ostetuista ja koko on suunnilleen 56. Saa nähdä lähtevätkö nämä sairaalaan mukaan. Keltainen on kyllä ehdottomasti suosikkini Apilan värivaihtoehdoista ja koska kangasta jäi vielä reilusti, saa isosiskokin tästä varmasti jotain myöhemmin.

Tämä paita on tehty Ottobren Outo Otus- kaavalla, joka sopii hyvin tuolle pöllö- kuosille. Koko on noin 68, muistelisin, että Amandalla alkoi olla käyttöä ihan paidoille, eikä pelkästään bodeille siinä koossa. Kangas on Ikasyrilta.

Samasta kankaasta valmistui Amandalle tunikamekko. Kaava on muokattu paristakin Ottobren tunikakaavasta.

Marimekon Räsymatto- kankaasta ompelin päiväpeiton pinnasänkyyn. Amandan kohdalla pinnasänkyä käytettiin ensimmäisen kerran vasta reilun parinkuukauden iässä ja senkin jälkeen vain osan yötä, joten päiväpeitto saa toimia "pölysuojana" toistaiseksi. Peitolla on pituutta huomattavasti enemmän kuin kuva antaa ymmärtää, eli samalla peitolla pärjätään vielä sittenkin kun sänkyä pidennetään.

Isosisko sai samanlaisen päiväpeiton omasta toiveestaan. Eipä hänellä aiemmin ole oikeaa päiväpeittoa ollutkaan.

Muutama muu vielä odottaa kuvaamista. Kesän ja loman aikana on ollut valtavasti innostusta ommella, mutta kuvien ottaminen on jäänyt, kamera kun kulkee yleensä miehen mukana. Niistä lisää siis myöhemmin. Uusi takkitilauskin on vastaanotettu ja tarkoitus olisi ommella sekin vielä ennen ensi maanantaita.

Norsuja

2011-08-13T15:26:00.000+03:00

Syksy alkaa ihan selvästi hiipiä ilmaan ja vaatteiden päälle kaipaa jo kevyttä lämmikettä. Tähän tarpeeseen valmistui norsutakki. Kaavat Ottobre 4/07 ja myös norsu- trikoo Ottobren myymälästä. Vuorena on valkoista trikoota Löytö-Palasta, mistä myös musta resori on kotoisin.Takista tuli heti lapsen suosikki eikä mustavalkoinen kuosi näytä yhtään synkältä kun sen yhdistää punaisiin kenkiin.

Äitipolilla

2011-08-01T22:11:00.000+03:00

Kävin tänään äitipolilla ultrassa ja keskustelemassa. Ensimmäisen raskauden päättyminen kiireelliseen sektioon vauvan sydänäänten romahdettua, oli sen verran järkyttävä kokemus, että jo alkuraskaudesta neuvolassa keskusteltiin synnytystapaultrasta ja mahdollisesti myös pelkopolikäynnistä. Pelkopolille ei kuitenkaan hankittu lähetettä, koska minua ei pelota varsinaisesti synnytys, vaan nimenomaan se, että vauvalla on kaikki hyvin. Tuntuu pelottavalta, että sikiö saattaa olla hengenvaarassa minun tietämättäni ja minun voimatta vaikuttaa asiaan mitenkään. Joku kätilö meni vielä sanomaan sektion jälkeen, että onneksi ei käynnistynyt spontaanisti, koska silloin olisi käynyt huonosti.

Pääsin keskustelemaan sekä kätilön että lääkärin kanssa. Erityisesti lääkärin kanssa keskustelu rauhoitti kovasti. En tiennyt, että 30% lapsista on napanuora jollain tapaa kietoutuneena jonkin kehonosan ympärille ja kuitenkin vain 3% lapsista se johtaa sektioon. Sekä kätilö että lääkäri tuomitsivat jyrkästi aikaisemmin kuulemani lausahduksen, että vauvalle olisi käynyt huonosti. Heidän mukaansa riski kohtukuolemaan olisi ollut erittäin pieni, oksitosiinisupistus kun on ihan eri asia kuin spontaanit supistukset. Ylipäätään kohtukuoleman riski on Suomessa hyvin pieni. Viisi kertaa todennäköisempää on, että sekä minä että sikiö kuolemme paikallisella moottoritiellä liikenneonnettomuudessa.

Toivoisin, että tällä kertaa synnytys käynnistyisi itsekseen ja voisin synnyttää alakautta. Myös sekä lääkäri että kätilö pitivät sitä parhaana vaihtoehtona. Minulle varattiin kuitenkin uusi aika päivää ennen laskettua aikaa, jolloin tilanteen kehittymistä seurataan. Koska syytä käynnistymättömyyteen ei tiedetä, tarkkaillaan kohdunsuuntilannetta tarkemmin ja jos mitään edistystä ei tapahdu, tehdään sektio viikko lasketun ajan jälkeen vauvan turvallisuudeen takaamiseksi. Nyt kuitenkin kaikki hyvin, palko liikkuu hurjasti, kasvaa normaalisti ja ultrakuvissa näkyi myös vapaasti liikkuvaa napanuoraa. Korkeintaan neljä viikkoa enää jäljellä. Jännittää, hyvällä tavalla.

3,5 vuotta

2011-07-30T22:39:00.000+03:00

Kolme ja puolivuotias osaa mm.:

- napittaa villatakin

- sulkea vetoketjut ja tarrat

- laskea kahteenkymmeneen

- kaikki kirjaimet

- luetella useimpien nimien kirjaimet korvakuulemalta

- laulaa hurjan määrän lauluja ja keksiä mielikuvituksekkaasti omia

- käynnistää cd- soittimen ja kannettavan dvd- soittimen, niin että voi katsella tai kuunnella haluamiaan levyjä (valitettavasti)

- kertoa pitkiä itsekeksittyjä tarinoita

- nimetä lelujaan ja muistaa annetut nimet kuukausitolkulla

- neuvotella saadakseen haluamansa

Kolme ja puolivuotias on täynnä tahtoa ja uhmaa. Oma tahto ilmoitetaan kovaan ääneen, pahastuminen näytetään ja ärtyminen aiheuttaa kiljuntaa ja ovien paiskomista. Toisaalta hän osaa myös pyytää anteeksi kun tietää käyttäytyneensä huonosti ja välillä jopa nimetä miksi ärsyttää. Myös hyvä olo näytetään ja hyvinä hetkinä lapsi on täynnä hymyä ja naurua. Hän halaa herkästi, suukottaa, kertoo rakastavansa ja ikävöivänsä poissaolevia. Hän on täynnä tunnetta.

Kolme ja puolivuotias on täynnä kysymyksiä. "En tiedä" ei kelpaa vastaukseksi missään tapauksessa. Kysymykset voivat olla hyvinkin hankalia ja hyvinkin pohdiskelevia. Dementiaa sairastavan isomummon tapaaminen sai aikaan ryöpyn pohdintaa vanhenemisesta, sairastamisesta ja kuolemisesta. Vanhempien työt kiinnostavat ja ne aiheuttavat valtavasti mitä ja miksi- kysymyksiä. Olen viime viikkoina googlettanut esimerkiksi mitä leppäkertut syövät (kirvoja), miksi jotkut porot ovat valkoisia (en löytänyt vastausta) ja miten tikit ommellaan. Vauvan odotus ja syntymä on toki aiheuttanut omat kysymyksensä.

Parasta tässä iässä on ehdottomasti se, että lapsi on jo niin iso, että hänen kanssaan voi keskustella, jutustella ja pohtiakin. Kuitenkin hän on vielä niin pieni, ettei epäile mitään, ei osaa olla kyyninen minkään suhteen, luottaa niin vanhempien kuin omaankin kaikkivoipaisuuteen. Mikään ei ole mahdotonta. Kolme ja puolivuotiaan elämä on yhtä suurta seikkailua.

Tytärtäni lainaten: On ihanaa olla Amanda!

kesäloma

2011-07-14T23:23:00.000+03:00

Tänä vuonna emme tehneet mitään varsinaista kesälomareissua, oma kunto ja miehen lomien myöhäisyys kun ei oikein anna myöten, mutta ehdimme sentään muutamaksi päiväksi pääkaupunkiseudulle. Meille Helsinginreissu tarkoittaa mummolaa ja enon tapaamista ja tällä kertaa kävi niin hyvä tuuri, että tavattiin myös kummitäti ja isomummi sekä ihan uusi pikkuserkku. Lisäksi meidän Helsinginreissuihin kuuluu ehdottomasti metrolla ja raitiovaunulla ajelua.

Kävimme myös Lintsillä. En ole itse käynyt siellä koskaan aiemmin, lapista kun olen kotoisin. Lapsella oli hurjan hauskaa vempeleissä, eikä voi kyllä aikuisetkaan valittaa. Ainoa miinus oli, ettei maailmanpyörään päässyt alle 100 cm pitkä lapsi ja se oli se mitä olimme etukäteen odottaneet ja puhuneet. Hattara ja puhuva roskis korvasivat harmitusta kovasti.

Porvoon vanha kaupunki kuuluu myös meidän vakikohteisiin. Ihana idyllinen alue, vanhoja rakennuksia ja pikkubutiikkeja. Paras paikka on lelukauppa Riimikko, jonka ovelta löytyy myös tämä prinsessatuoli. Liike on erikoistunut nukkekotitavaroihin, mutta valikoimiin kuuluu hurjan paljon ihania leluja

Pyrimme ihan tietoisesti välttämään "ylimääräisiä" teemakohteita yleisesti ottaen. Linnanmäki oli tällä kertaa poikkeus, se kun piti olla alunperin juttu, mihin eno vie tytön, mutta töiden vuoksi hän ei päässytkään ja tyttö käyntiä odotti. Muuten emme teemapuistoihin ja vauhtivempeleisiin suuntaa. Kolmevuotiaalle tuntuu olevan isoja elämyksiä jo ihan suihkulähteet puistoissa, katumuusikko, jäätelön, mansikoiden tai herneiden syönti torilla, ison kirjakaupan lastenosasto, lokit ja risteilyalukset kauppatorin rannassa, metrolla tai raitiovaunulla matkustaminen tai tuomiokirkon pitkät portaat. Ajomatkalla Helsinkiin pysähdyimme syömään eväitä levähdyspaikalle, kun tyttö tuumi innoissaan, ettei ole koskaan ollutkaan tällaisella retkellä ja voileipäkin maistui paljon normaalia paremmin. Joka paikasta löytyy kaiteita, korokkeita, portaita tai muita ulokkeita, joissa kokeilla kiipeilytaitoja ja tasapainoa.

Reissumyssyksi valmistui pikapikaa juuri ennen lähtöä ohut lippahattu. Kaavoja en mistään tähän hätään löytänyt, joten piirtelin kaavat yhden pipon ja yhden lippiksen muotoja mukaillen. Tyttö löysi samanmallisen hatun Marimekon myymälästä, eikä olisi milään luopunut myssystä ellei äiti olisi luvannut tehdä samanlaista (voitte vain kuvitella mikä oli sen myssyn hinta). Kangas on äitini kaappien perukoilta, ilmeisesti siitä on tehty jotain minulle lapsena, ainakin nuken petivaatteet muistan. Vuorena on lakanakangasta, jotta myssy olisi mahdollisimman kevyt.

Juhannus

2011-06-29T20:38:00.000+03:00

Mökkeilyä, vesisadetta, aurinkoa, paljaita varpaita, kumppareita, kalastusta, neulontaa, grillausta, saunontaa, uhmakohtauksia, rusakonpoikasia, trivial pursuitia, mustavalkokuvaamisen opettelua, rähjääntymistä, ukkosta, sääskiä ja keskiyön aurinko.

30+0

2011-06-14T21:21:00.000+03:00

Huh huijaa, raskaus etenee hurjaa vauhtia. Enää kymmenen viikkoa laskettuun aikaa. Kävin tänään neuvolassa ja koska kesälomat painaa sielläkin päälle, sovittiin kaikki loput neuvolakäynnit kerralla. Eipä niitä kovin montaa tuntunut enää olevan. Hemoglobiini on noussut hienosti ja rautatapletteja voi pikkuhiljaa jättää pois. Sen sijaan verenpaine laskee samaa tahtia, joten edelleen heikottaa jos ei pidä varaansa. Olo on kuitenkin paljon paljon parempi. Palko on kääntynyt pää alaspäin ja vaikuttaa olevan ihan hyvin kuopissaan, vaikkei kiinnittynyt olekaan. Ensi kerraksi terveydenhoitaja kirjoittaa lähetteen äitiyspolille ultraan, jossa tutkitaan ja suunnitellaan synnytystä. Tuosta käynnistä on puhuttu ihan ensimmäisestä neuvolakäynnistä lähtien. Ihanaa että toiveeseeni on suhtauduttu vakavuudella ja minua on kuunneltu. Eihän se välttämättä mitään edes paljasta, mutta saan ainakin mielenrauhan. Sf- käyrä kulkee nätisti keskellä. Painoa on tullut reippaasti toistakymmentä kiloa, mutta terveydenhoitajan vakuutteluista, että niin pitääkin, huolimatta koitan olla ajattelematta koko asiaa. Vaatteet kiristää ja viime viikon bikinien metsästys oli suorastaan nöyryyttävä kokemus. Sainpahan sentään kauniin pinkit ja nyt ne sointuvat erittäin kauniisti punaisena loistavaan vatsanahkaani (raskaana näköjään palaa auringossa ihan eritavalla kuin ikinä ennen). Mieli on kuitenkin pirteä. Töissä olen jaksanut hienosti ja saanut runsaasti kannustusta. Iltaisin jaksaa hieman ulkoilla ja touhuta. Juhannukselta alkaa kesäloma, ensimmäinen moneen moneen vuoteen. Pieni peppu tunkee kylkiluiden alle ja pikkuruiset jalat naputtavat kylkeä. Olo on ahdas ja hieman tukala. Olo on onnellinen.

Puistoilua...

2011-06-03T20:19:00.000+03:00

Desimittatippoja...

2011-06-03T12:18:00.000+03:00

Juttelimme Amandan kanssa miten päivä on mennyt. Mitä on leikitty, miten menty päiväunille, mitä syöty jne.

Amanda: Meillä oli lihapullia ja perunoita. Ja hiiri toi desimittatippoja ja sitten me nukuttiin kaikki tooosi hyvin.
Äiti: Siis mitä tippoja??
A: Desimittatippoja
Ä: Hiiri toi?
A: Joo.
Ä: Mistä se hiiri oikein tuli?
A: Kaapista. Joskus on leppäkerttu tuonut.
Ä: Kuka sen sieltä kaapista toi?
A: Arja
Ä: Ja sitten nukutti hyvin?
A: Joo! (ja hyvin iloisesti)

Isä: Mihin se hiiri ne tipat oikein laittoi?
A: No käsiin tietenkin!
A&I: Niin siis käsidesitippoja!

Kerkesin jo säikähtää, että minkälaisia nukutusmenetelmiä päiväkodissa nykyään käytetään...

2011-05-24T07:58:00.000+03:00

Sairaslomaa jatkettiin kahdella viikolla. Pientä nousua oli hemoglobiinissa jo havaittavissa, mutta lääkäri piti ehdottoman tärkeänä levätä kunnolla ennen töihin menoa. Tylsää sanon minä, vaikka taisi olla ihan oikeassa. Pyykinpesukoneen täyttäminen on vaatinut parin tunnin huilailuja vaakatasossa ja minkäänlaisia portaita ei ole voinut ajatellakaan kiipeävänsä. Nyt alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Edelleen suurin osa ajasta menee sohvalla, mutta hieman jo jaksaa liikkua. Viikonloppuna kävin puutarhalla ja erämessuilla, eilen kaupungilla ja kampaajalla. Tekee mielelle todella hyvää päästä pois sohvalta, edes hetkeksi.

Ensimmäisellä sairaslomaviikolla opettelin virkkaamaan makuuasennossa. Tuloksena syntyi matto makuuhuoneeseemme. Malli on sama kuin aikaisemmassakin pitsimatossani, mutta tällä kertaa materiaalina on Novitan Flip Flop- lanka. Maton halkaisija on 117 cm (kuvan kengät kokoa 24). Tuo malli on todella ihana ja lanka mukavan kevyttä virkata sylissä (tai peittona päällä tässä tapauksessa) mutta hieman arveluttaa miten tuo tulee toimimaan. Ajatus kierrätyslangasta on hieno, Flip Flopistahan osa on kierrätetyistä muovipulloista tehtyä kuitua, mutta aika sähköiseltä tuo materiaali vaikuttaa.

Toisella sairaslomaviikolla jaksoin jo istua hieman pidempään, joten otin ompelukoneen esille.Vauvan housujen kaava on jostain ikivanhasta Suuri Käsityölehdestä, Amandan housujen kaavan piirsin vanhoista housuista ja paidan kaava on ihan oma. Housujen frotee ja resori ovat Metsolasta, paidan trikoo Marimekolta. Polkupyörät ovat naapureiden. Amandan housuihin olen kyllä todella tyytyväinen. Tyttö on todella pitkäjalkainen, 90 cm pitkälle tytölle ei aina meinaa koon 98 lahkeetkaan riittää, mutta niin kapea, että useimpien valmishousujen vyötärö jää pussittamaan hankalasti. Yhdet todella hyvät housut olen onnistunut löytämään ja ensimmäistä kertaa ikinä onnistuin piirtämään kaavat valmisvaatteesta ilman että vaate tarvitsi purkaa atomeiksi.

2011-05-18T16:49:00.000+03:00

Kävelin kaupungilla hieman mietteissäni, kun huomasin, että eräällä pikkutytöllä ol ilapseni takki. Siis tämä takki:

Vilkaistuani uudelleen, huomasin, ettei kyse sittenkään ollut tyttäreni takista. Ensinäkin takki oli aivan liian puhdas ja uusi (meidän takki on lähinnä likaisen harmaa, pesuista huolimatta, joka päiväisen päiväkodin pihalla makoilun ansiosta) ja lisäksi kanttaukset olivat pinkit. Mutta kuitenkin. Selässä oli samalla tavalla kettu ja rinnassa puput. Joo, kyllähän tuota kangasta saa kuka haluaa ja takkeja osaa muutkin ommella, mutta oli kyllä suorastaan hämäävän identtinen. Ensimmäinen ajatus oli, että ei, joku on plagioinut minua! Toinen ajatus oli, että onkohan kyse josta kusta blogini lukijasta, joka on inspiroitunut takistamme. Päätin ottaa tällä kertaa kohteliaisuutena. Hassu tunne silti.

Heikotusta

2011-05-11T13:50:00.000+03:00

Minut määrättiin sairaslomalle heikotuksen vuoksi. Verenpaineeni on alhainen ja hemoglobiini romahtanut, joten tämä viikko menee kotona löhötessä. Tylsää! Neuvolasta palatessa piipahdin apteekin lisäksi ostamassa herkkuja. Luomuruisleivän ja kaurakeksien voisi ainakin kuvitella korottavan verenpainetta, jos eivät, niin ainakin ne kohottaa mieltä. Kaukaa viisas mieheni lahjoitti viime viikolla syntypäivänäni boksilliset Gilmoren Tyttöjä ajatellen, että saisin jotain tekemistä viimeisille tylsille raskausviikoille, mutta otinkin ne katseluun jo nyt. Sairaslomasta huolimatta raskaus etenee hienosti. Viikko 26 menossa, vatsa on jo ihan reilun kokoinen ja pahoinvoinnitkin viimein helpottivat. Potkut tuntuvat jo tosi kovina. Isosisko odottaa vauvaa jo kovasti. Vatsaa halaillaan ja illalla sille lauletaan ja annetaan iltapusut nukkumaan mennessä. Tällä hetkellä Amanda on vakuuttunut että Palko on poika. Saa nähdä montako kertaa mieli vielä muuttuu, eihän siitä ole kuin kuukausi, kun Palkon täytyi ehdottomasti olla tyttö, muuten ei tule mitään. Itselläni ei kyllä ole minkäänlaista aavistustakaan kumpi hän on, ei pienintäkään intuitiota. Tyttöveikkauksia on kuitenin tullut jo useammalta lähipiiristä.

Keltaista

2011-05-11T13:37:00.000+03:00

Amandalle valmistui Offset Wraplan- villatakki Sandness Garnin ihanan keltaisesta Smartista. Kasvunvaraa on aika reilusti, koska tarkoitus olisikin, että villatakki toimisi lämmikkeenä ensitalven pakkasissa. Pitkäraajaiselle mutta hoikalle lapselle on vaikea löytää hyviä villatakkeja, mutta tämä villatakki ommellaan kaula-aukosta alaspäin ja samoin hihat kainaloista sormia kohden, joten kokoa oli helppo mitoittaa sopivaksi.

Napit ovat suuret ja nappilista aika väljä ihan siksi, että lapsi saa itse napitettua takin. ostovillatakit kun saavat aikaiseksi raivostumisia pikkuruisine nappeineen ja vielä pikkuruisempien napinreikien vuoksi.

Ompelin neuvolakorteille kankaiset suojakotelot jämäkankaista.

2011-05-07T08:54:00.000+03:00

Lumoavan lankakaupan blogissa on meneillään arvonta! Palkintona on 40 euron lahjakortti kyseiseen liikkeeseen. Liike sijaitsee Oulun keskustassa, ihan työmatkani varrella. Ihana pieni liike täynnä ihania lankoja ja aina niin iloinen myyjä tiskin takana. Liikkeessä järjestetään myös neulontailtoja kerran kuussa. Lumoavalla langalla on myös nettikauppa!

Meidän pieni Palko

2011-04-14T13:27:00.000+03:00

Tänään oli rakenneultra. Mitään poikkeavaa ei löytynyt, eikä mitään puuttunut. Ihan selvästi meidän perheen muksu, kun toinen polvi potki nenää´, toinen käsi oli työnnetty niskan taakse ja kuten kuvasta näkyy, paikallaan ei voi pysyä :) Pikkuruinen taitaa tästäkin tulla, kun alakäyrän tuntumassa kasvaa. Sukupuolikin pysyi iloksemme vielä salassa.

Lits läts!

2011-04-13T20:28:00.000+03:00

Se ihana aika vuodesta, kun aurinko paistaa ja puistossa on isoja lätäköitä!

Puolivälissä

2011-04-07T08:28:00.000+03:00

Viikko 21 pyörähti jo käyntiin. Tämä raskaus on edennyt tosi nopeasti. Pitäisi varmaan ottaa jo masukuvia. Vatsa on jo ihan kunnon kokoinen. Potkut tuntuu jo tosi selvästi, myös ulospäin, vaikka neuvolaopas väitti että vasta noin kymmenen viikon kuluttua puoliso voisi niitä tuntea. Amandasta en tässä vaiheessa tuntenut vielä mitään eikä vatsassakaan ollut juuri esiteltävää. Omat housut vaatii vähintäänkin pätkän kuminauhaa ja Hulluilta Päiviltä kävin ostamassa muutaman reilumman kokoisen aluspaidan. Miksihän muuten äitiysvaatteet ovat jotenkin ihan eri maailmasta kuin mitä "normaaliosastoilla" myytävät? Värit on lähinnä mustaa, harmaata ja likaisen roosaa ja mallit joko hörhelöitä ja pliseerauksia tai sitten pitäisi pukeutua jo imetysvaatteisiin. Yhdet hyvät housut olen löytänyt ja niillä mennäänkin lähes päivittäin, mutta paitojen kanssa olen päätynyt ratkaisuun ostaa kokoa tai kahta isompia paitoja ja käyttänyt vöitä tai silkkinauhaa hälventämässä telttavaikutelmaa. Hameita olen nähnyt pari kivaakin, mutta ovat kyllä melkoisen kalliita. Ompelukone siis taas esille.

Pahoinvointi ei ole hellittänyt vieläkään. Saattaa mennä jo useampi päivä etten koe kuin lievää kuvotusta, mutta varsinkin jos erehdyn kuvittelemaan, että nytkö se viimein loppui, seuraavana aamuna yskitään taas vessassa. Amandasta pahoinvointi oli kyllä paljon rajumpaa, mutta päättyi viikolla 14 tai 16 (en kykene enää muistamaan), nyt pahoinvoinnit aaltoilee. En myöskään muista että olisin joutunut suoranaisesti välttelemään mitään ruoka-aineita, ainoastaan paistetun sipulin haju ajoi minut pihalle. Nyt olen joutunut rajoittamaan syömisiäni. Ruis ja appelsiini, muodossa kuin muodossa. saa oksentamaan takuuvarmasti. Jos ei heti, niin viimeistään seuraavana aamuna. Myöskin ananas, lohi, kana, porsas ja kaikki leivät ovat helposti ylöstulevien listalla. Maustamaton jogurtti taitaa olla ainut, joka ei aiheuta mitään oireita, muuten vähän kaikkien ruokien kanssa saa hieman tarkkailla miltä tuntuu ja missä vaiheessa on syönyt liikaa. Jogurttia onkin mennyt tosi paljon, samoin salaattia. Onneksi kaupungista löytyy useita salaattilounaspaikkoja ja työpaikkaruokaloissakin voi valita pelkän salaatin noutopöydästä. Aiemmassa raskaudessa ihmettelin toisten raskaanaolijoiden ihmeellisiä mielihaluja. Yksi tuttu kun kertoi syöneensä valtavat määrät suolakurkkuja ja lisänneensä jäätelön päälle mitä ihmeellisempiä sekoituksia. Nyt alan ymmärtää. Yksi ilta kaupassa alkoi tehdä mieli salsadippiä. Kotiin päästyäni kömmin sohvalle salsapurkkini ja pienen määrän nachoja kanssa. Nachot loppuivat joten suunnittelin hakevani lusikan. Tajusin syöneeni puolipurkkia salsaa ihan tuosta vain noin varttitunnissa. Siis ei kai siinä muuten mitään, mutta kun yleensä en välitä salsasta ollenkaan ja miedoinkin vaihtoehto on minulle aivan liian vahvaa, että pystyisin syömään paria naksua enempää. Lusikka jäi hakematta.

Palkon potkuhaalari

2011-03-29T19:17:00.000+03:00

Kangas Metsolasta, kaava vanhoista potkuhousuista.

Vauvaamme siis kutsutaan Palkoksi. Tai useimmiten Kalpoksi tai Talpoksi, miten tuleva isosisko sattuukin muistamaan. Potkuja on tuntunut muutaman päivän, joten potkuhaalarin teko tuntui sopivalta.

Parisuhdeneuvola

2011-03-23T07:56:00.000+02:00

Vuoden alusta lähtien jokainen oululainen lasta odottava pariskunta on pyydetty neuvolaan parisuhde- ja voimavarakeskusteluun. Suositus on, että keskustelu käydään hieman ennen raskauden puoliväliä. Saimme etukäteen täytettäviksi lomakkeen, jossa oli kysymyksiä liittyen parisuhteeseemme ja omiin voimavaroihimme, sekä tukijoukkoihimme, sekä kortin, jossa kysytään molempien vanhempien ravinto- ja liikuntatottumuksia. Neuvolassa kävimme kysymykset läpi terveydenhoitajan kanssa ja myöhemmin keskustelimme niistä myös kahdestaan. Vaikka me olemme jo kertaalleen käyneet läpi lapsen syntymän aiheutamat muutokset, oli yllättävänkin hyödyllistä miettiä noita asioita ihan ääneen. Ärsyttääkö jokin toisen käytöksessä? Saammeko riittävästi aikaa parisuhteelle, omille harrastuksille, yhteisille harrastuksille? Viekö työ miten paljon energiaamme? Mistä saamme apua jos ongelmia tulee? Meillä kun ei ole sukulaisia lähettyvillä auttamassa, täytyy jokainen kahdenkeskinen hetki miettiä tarkkaan. Onneksi meillä on ihania ystäviä, jotka ovat auttaneet lastenhoito-ongelmissa, tuntuu vain pahalta pyytää kenenkään apua, kun heillä on ne ihan samat arkielämän kiireet ja rasitteet kuin meilläkin ja vastavuoroisuus usein puuttuu, kun useimmilla ne isovanhemmat asuvat melkein vieressä. Nyt saimme myös ohjeen pyytää lastenhoitoapua neuvolasta. En ole tiennyt meidän olevan oikeutettuja sellaiseen.

Ravintotottumuskorttia täytimme mielenkiinnolla. Kortti oli rakennettu niin, että vastausvaihtoehtoina oli vihreä, keltainen ja punainen pallo. Olettaa voisi, että mahdollisimman monta vihreää palloa olisi paras. Kohtiin käytän vain vähärasvaisia maitotuotteita ja käytän vain kevytjuustoja laitoimme molemmat punaiset pallot. Olen jo aiemmin ihmetellyt neuvolaoppaiden suosituksista rasvattomaan maitoon, rasvattomiin jogurtteihin, kevytlevitteisiin ja alle 17% juustoihin. Ne maistuu pahalta ja sisältävät hirveästi sokeria ja lisäaineita. Ainoastaan maito on meillä rasvatonta ja se ihan siksi, että luomukevytmaidon pintaan nouseva rasva saa minut voimaan pahoin (flashback erääseen erittäin epämielyyttävään kokemukseen kokkareisesta maidosta). Onneksi ainakin tällä terveydenhoitajalla on samanlainen näkemys kevyttuotteisiin kuin meilläkin ja piti punaisia pallukoita ainoana oikeana vastauksena.

Ylipäätään yllättävänkin positiivinen kokemus. Monia kysymyksistä ei tule tietoisesti edes ajateltua, saati otettua puheeksi. Terveydenhoitaja otti keskustelun vakavasti, mutta selkeästi ymmärtäen erilaisia perhetilanteita ja haasteita. Esimerkiksi synnytyspelkoon hän kertoi samoin tein neuvoja ja kirjasi ylös että asiasta puhutaan uudelleen lähempänä synnytystä. Samoin hän piti ehdottoman tärkeänä, että vanhemmat saavat myös kahdenkeskistä aikaa ilman syyllisyyttä hoitoon jätetystä lapsesta, vaikka hoitaja olisi hieman vieraampikin (suositteli MLL:n hoitajia iltatarpeisiin) sekä puhumaan avoimesti neuvolassa jos jokin painaa, pienikin asia.

Toki neuvolakäytiin kuului myös ne tavalliset mittaukset sekä sydänäänten kuuntelu. Painoni tuntuu nousevan tälläkin kertaan hyvää tahtia ja veriarvot taas laskevat. Tällä viikolla meillä syödäänkin paljon rautapitoisia ruokia: verilättyjä, parsaa, pinaattia ja pihviä. Sydänäänet kuuluivat jo voimakkaina ja terveydenhoitaja oli tuntevinaan jopa liikkeen. Itse olen tuntenut muutaman ihan pienen josta ei voi edes olla ihan varma ovatko ne sittenkin vain suolistoliikkeitä. Kaikki kuitenkin hyvin ja seuraavaksi odotellaankin jo rakenneultraa.

Kun itse saa valita

2011-03-19T22:01:00.000+02:00

Aaamulla heräsin ihmeelliseen ähinään ja pyyntöön: "äiti auta!" Tyttö seisoi sänkymme vieressä t-paita päällä ja sukkahousut väärin päin puolitangossa. "En saa näitä sukkahousuja!" Käänsin sukkahousut oikein päin ja autoin ne jalkaan, pähkäillen samalla, että kyllä tytöllä oli illalla yöpuku päällä nukkumaan mennessä. "mistä sinä nämä vaatteet otit?" No kaapista, pitää laittaa loput." Tyttö vilahti tiehensä. Unisena mietin, mitenkähän tyttö on ylipäätään löytänyt vaatehuoneesta, missä hänen kaappinsa sijaitsee, yhtään mitään, kun suoraan oven edessä on iso ompelulaatikko ja sen päällä vielä pari peittoa. Lähdin keittiöön lataamaan kahvin- ja vedenkeittimiä ja keittiiöön tupsahtaa tyttö täydessä vaatetuksessa. Vähän liiankin täydessä. Päällä oli aiempien alusvaatteiden lisäksi pitkähihainen tunika, legginsit, hame ja mekko. Oli pakko kysyä, että mihinkähän oikein olet menossa. "no päiväkotiin!" Yleensä tyttö viihtyisi mieluiten ilman vaatteita tai ainakin mahdollisimman vähissä vaatteissa, yöpaita on oikein mukava vaikka koko päivän, jos hän saisi päättää. Tällä viikolla on muutamaan otteeseen keskusteltu, voiko joka päivä käyttä hametta, varsinkin jos äiti on jo tuonut housut ja paidan valmiiksi ja on jo kiire töihin, ja onnistuuko jumpassakäynti mekossa. Ehkä hän ajatteli, että kun on nopea, saa itse päättää mitä pukee. Reipasta!

Ompelupäivä

2011-03-07T14:49:00.001+02:00

Lauantaina vietettiin ompelupäivää. Olemme aiemminkin pitäneet näitä ystäväperheen kanssa, esim tehdessämme tätä takkia. Tällä kertaa saatiin mukaan vielä kolmaskin perhe. Nämä on kyllä yhdessäoloa parhaimmillaan. Yksi piirtää ja leikkaa, toinen ompelee ja kolmas käänsi nojatuolin ympäri ja kävi neulomaan sukkaa. Ompelimme kolmisenkymmentä paria kestoliivinsuojia, pari ruokalappua (löytyi tilkkulaatikosta valmiiksi leikattuina), yhdet housut ja lisäksi suunniteltiin ja leikattiin kolmet housut ja kaksi hametta lapsille. Niin ja pitkävartinen palmikkosukka sai valmiin varren. Samalla ehdittiin kerrankin jutella ihan rauhassa kaikesta maan ja taivaan välillä. Kolme noin kolmevuotiasta ja yksi puolitoistavuotias leikkivät kohtuullisen sovussa lastenhuoneessa, rakensivat junaradan, hakkasivat hakkaa, lukivat kirjoja, rakensivat palapelejä, hoitivat nukkevauvoja ja järjestivät leikkieväsretken eteiseen. Nuorimmainen peitteli nukkevauvaa hellästi palapelilaatikkoon ja syötti tuttipullosta isompien esimerkistä. Isät juttelivat omia juttujaan, vertailivat kameroita, puhuivat autoista, ulkoiluttivat muksuja ja järjestivät ruokaa ja virvokkeita, sekä saunottivat muksut vielä illan päätteeksi. Mikä olisikaan parempi tapa viettää lauantaita kuin leppoisa yhdessäolo ja yhdessä tekeminen. Vieraat ovat ihanimpia silloin, kun ovat niin läheisiä, ettei heille tarvi sen kummemmin järjestellä mitään, kun ruoanlaitto sujuu yhdessä tehden, lapset ovat yksi yhteinen lauma ja vieraat löytävät kupin kaapista, potan kaapin alta ja varavillasukat eteisestä itsekin.

Bolero

2011-03-01T17:44:00.000+02:00

Neulomiset ovat viime aikoina hieman jääneet. Kiinnostusta ja innostusta kyllä olisi, mutta kun ei tahdo saada lankaa. Sohvan nurkassa nököttää puolikas villatakki tytölle. se piti saada jo täksi talveksi, entinen kun alkaa olla nafti, mutta pääsin aloittamaan vast ajoulun aikaan kun oikean langan saaminen kesti ja kesti. Tietenkin lankaa oli liian vähän ja taas odotellaan että sitä saisi lisää. Nyt en ole edes jaksanut käydä kysymässä oikeaa lankaa ja koko villatakki kyllästyttää, taitaa jopa olla käyttäjälleen jo valmiiksi pieni- Itsellenikin suunnittelin neuletta, mutta samaan ongelmaan sekin tyssäsi. Minun pitää kai oikeasti opetella hankkimaan langat nettikaupoista, eikä odottaa että paikallinen myyjä onnistuu lankaa saamaan. Jotain olen kuitenkin saanut aikaiseksi:

Ohje on Novitan syksyn lehdestä ja lanka Novitan Crystal (joka sekin on kuulemma loppunut kokonaan).

Uusia neulesuunnitelmia on silti vireillä ja lankakauppaan olisi tarkoitus suunnata taas huomenna. En kyllä luovuta :)

hammaslääkärissä

2011-02-25T19:35:00.000+02:00

Amandalla oli viimein ensimmäinen hammaslääkärikäynti. Toivottavasti tähänkin on saatu muutos, sillä minusta on ihan käsittämätöntä, että ensimmäinen hammaslääkärikäynti on vasta kolmevuotiaana. Olen kyllä kuullut huhuja, että nykyään järjestettäisiin jonkinlainen infotilaisuus ainakin jo alle vuoden ikäisten lasten vanhemmille. Nyt sinne lääkäriin kuitenkin viimein päästiin. Hammaslääkäristä on meillä puhuttu jo pitkään. Yle nimittäin keksi näyttää eräänä lauantai-aamuna peräti kaksi kauhutarinaa hammaslääkäristä lastenohjelmissaan. Tytölle jäikin sellainen kuva, että hammaslääkärissä porataan aina ja se on kamalan pelottavaa. Saatiin kuitenkin rauhoiteltua tyttöä ja vakuutettua, että kyseiset ohjelmat olivat vain satua ja oikeasti hammaslääkärit on tosi kivoja.

Reippaana tyttönä Amanda oli avannut suunsa jo ennen pyyntöä. Hammaslääkäri (vai olikohan suuhygienisti?) esitteli työkalunsa ja tarkisti hampaat. Kehuja saatiin hyvin pestyistä ja hoidetuista sekä valkoisista hampaista. Olen ollut todella tarkka siitä, että lapsen hampaat on pesty joka ikinen aamu ja ilta ja harjausten välissä on syöty pastilleja. Me molemmat vanhemmat olemme vierailleet ihan riittävästi hampaiden paikkauksessa Amandankin tarpeisiin, joten olen koittanut opettaa lapselle järkevämpää hampaiden hoitoa ja toivoisin että siitä tulisi tytölle automaattinen tapa. Valitettavasti lapsi joutuu mitä todennäköisimmin käymään saman oikomishoitorumban kuin mitä mekin. Tytön hampaat ovat hyvin tiheät, eli jonkinlaista väljennystä täytyy tehdä sitten kun maitohampaat ovat vaihtuneet pysyviin. Se on kuitenkin sen ajan murhe. Nyt ollaan ylpeitä kauniista ja puhtaista hampaista.

surkuhupaisaa

2011-02-18T13:00:00.000+02:00

Eilen ostin ensimmäisen bodyn tulevalle vauvalle outletin alelaarista. Meille on tarjottu jo kahtia vaunuja ja kassillinen kestovaippoja. Amanda on keksinyt vauvalle jo monta nimiehdotusta, jokainen mitä mielikuvituksekkain. Vatsakin näkyy jo ihan kunnolla. Tässä raskaudessa mennään vauhdilla.

En ole mitenkään peitellyt vatsaa, pukeudun ihan niihin samoihin trikoisiin kuin aina ennenkin, silti töissä on toistaiseksi vain pari ihmistä jotka tietävät. Luulen että useampi kyllä epäilee, mutta eipä ole kukaan tullut kysymään. Eilen kerroin raskaudesta tiiminvetäjälleni. Minä niin ajattelin, että kun joka tapauksessa joudun olemaan vielä ainakin kaksi vuotta määräaikaisena, tämä raskaus tulisi ihan hyvään saumaan. Tiiminvetäjälläni olikin "hyvä" uutinen kerrottavana. Syksyllä tulisi hakuun vakituinen virka, johon olen melkoisen vahvoilla oltuani pisimpään (ainoana vielä pari viikkoa) määräaikaisena toimistollamme. Että näin, kyllä voikin olla tuuria. Mikään ei tietenkään estä minua hakemasta tuota paikkaa eikä äitiyslomalla olo sinällään estä palkkaamistani, minä vain olin ajatellut viettää hoitovapaata kaikessa rauhassa ansiosidonnaisen turvin ainakin siihen asti että vauva on lähempänä kahta vuotta. No mietin tarkemmin sitten kun paikka oikeasti tulee auki ja teen niin kuin sillä hetkellä parhaalta tuntuu. Tiiminvetäjä kyllä kehotti viettämään juuri niin pitkän hoitovapaan kuin vain hyvältä tuntuu, töitä kyllä löytyy myöhemminkin. Mutta silti. Odotan jännityksellä miten osastonjohtaja ja ylin esimieheni suhtautuvat raskauteeni. Taidan kyllä odottaa vielä vähän aikaa ennen kuin sanon mitään :)

Ultrakuulumisia

2011-02-10T22:12:00.001+02:00

Lupasin tulla heti tänään kertomaan ultrakuulumiset. Hyvältä näytti: yksi vauva, yksi pää ja sopiva määrä raajoja ja elimiä, eli kaikki niin kuin pitääkin. Yllätyksekseni tutkimus tehtiinkin vatsan päältä, ei alakautta, niin kuin Amandaa odottaessa. Tutkimus oli myös yllättävän tarkka. Niskapoimun mittaus, jolla siis ultraa nimitettiin, oli vain yksi monesta tutkittavasta asiasta. Erikseen tarkastettiin sikiöiden määrä ja paikka, raajojen määrä, aivojen keskiviiva, sydän ja syke, vatsalaukku ja virtsarakko ainakin. Amandaa odottaessa toimitus kesti 15 minuuttia, eikä olisi kestänyt niinkään kauaa, ellei lääkäri olisi puhunut koko ajan puhelimessa. Silloin myös mitattiin vain sikiön pituus, että vastaa viikkoja ja niskaturvotus ja sitten seuraava. Nyt tosiaan mitattiin ja kuvattiin monta muutakin juttua ja lääkäri selitti koko ajan mitä on tekemässä ja miksi ja miltä näyttää. Saimme vielä ison nipun kuvia mukaamme (joita koitan saada jossain vaiheessa tännekin). Edelleenkin voin siis vain kehua tämän kaupungin neuvolapalveluja, iso muutos on tapahtunut reilussa kolmessa vuodessa (tosin edelliskerralla kävimme nt-ultran Mikkelissä, mutta kuitenkin). Mutta siis se tärkein: vauva on ihan oikeasti olemassa, vaikuttaa täysin normaalilta ja voi hyvin.

Tunnustuksia!

2011-02-09T16:09:00.000+02:00

Sain tällaisen Mintulta. Kiitoksia suunnattoman paljon! Välillä tuntuu että kirjoitan vain itselleni eikä näitä kukaan lue, joten tällaiset tunnustukset tuntuu tosi hienolta. Huomasin juuri, että sivuillani on käynyt yli 30 000 kävijää ja tämän vuoden puolella olen saanut kaksi uutta vakilukijaakin. Eli kiitoksia myös kaikille muille täällä pyörijöille. Tavoittenani on olut muutenkin päivittää blogiani ahkerammin tänä vuonna, olla positiivisempi ja tavallaan blogissani päästää nyt takaisin alkujuurille, tämähän oli nimenomaan odotusblogi alunalkaen.

Huomenna on ensimmäinen ultra. Jännittää kovasti! Koitan tulla kertomaan tuloksista heti huomenna.

2011-02-07T13:25:00.002+02:00

Kiitoksia onnitteluista!

Eihän sitä toki samalla tavalla kysymyksiä nyt ole, kuin mitä ensimmäisellä kerralla ja kyllähän nuo isyyskuviot ja parisuhteen hankaluudet lapsiperheessä on jo tuttuja, mutta tosi hienoa, että jotain konkreettista pyritään tekemään jo ihan neuvolatasolla ja jo ennen kuin lapsi on syntynytkään. Tosi hienoa, ettei vain kirjoiteta suosituksia pöytäkirjoihin, vaan oikeasti tehdään jotain. Ja tosiaan ihan mielellään mennään mekin kuuntelemaan ja keskustelemaan, onhan tuosta vauva-ajasta jo aikaa ja tuo esikoinen tuo taatusti omat lisämausteensa vauva-arkeen. Ryyni on jo niin iso tyttö, ettei enää edes muista mitä se pikkuvauva-aika olikaan. Nyt vain pitäisi keksiä tälle kakkosellekin naseva työnimi. Ehdotuksia saa antaa :)

2011-02-04T08:38:00.000+02:00

Olen ollut jo useamman viikon varpaillani, että koska tämän uskaltaa sanoa ääneen. Nyt olen viimein saanut konkreettisen todisteen: MEILLE TULEE VAUVA!!!

Olen viikolla 12 ja kävin tänään neuvolalääkärillä. Varoitteluista huolimatta, kun viikkoja on vielä niin vähän, lääkäri sai nopeasti kuuluviin sydänäänet. Vaikka raskaustestin viiva oli todella vahva, olen kärsinyt pahoinvoinnista ja heikotuksesta jo yli kuusi viikkoa, vatsakin on jo hiukan kasvanut ja painoa on tullut jo muutama kilo, vaikka syksyn lihotuskuuriyritys vain laski painoa, on silti ollut vaikea uskoa, että siellä ihan oikeasti on joku. On siellä.

Suunnittelin meneväni yksityiselle varhaisultraan ja harkitsin myös koko neuvolapalvelun hankkimista yksityiseltä. Jotenkin Amandan kohdalla tuntui, että kaikkia kysymyksiäni ei kuultu tai otettu vakavasti ja huoleni ohitettiin. Minulle suositeltiin, paikallista yksityistä neuvolaa, sekä varhaisultraan, että neuvolatoimintaan, mutta sinne ei saanutkaan aikoja tammikuun aikana. Yllättäin julkiselle puolelle pääsikin heti. Siis todella heti. Soitin hyvissä ajoin jouluviikolla, kun ajattelin että kunnallisissakin neuvoloissa on ruuhkia ja lomia niin, että ajan saaminen tammikuuksi olisi hankalaa. Sain ajan seuraavalle viikolle. Vastaanotto on näillä kahdella kerralla ollut erittäin pätevää. Kysymykseni on otettu vakavasti, eikä vain ohitettu "se on ihan normaalia" tuhahduksella. Minulla on ollut kipuja, jotka ovat saaneet huolestumaan, ja olen saanut sekä selvityksen mistä kivut voivat johtua, että myöskin ohjeet, milloin pitää huolestua ja mihin ottaa yhteyttä.

Oulun neuvoloissa on otettu isät ja ylipäätään perheet ihan uuden huomion alle. Sen perinteisen päihteidenkäyttölomakkeen lisäksi, myös isän pituus ja paino sekä verenpaine tarkistettiin ensmmäisellä neuvolakäynnillä. Isä myös ohjattiin varaamaan aika hammastarkastukseen ja samoin kuin äidit he pääsevät jonon ohi suoraan hammaslääkärille. Neuvolasta pyritään järjestämään kotikäynti jo alkuraskaudesta, mutta resurssipulan vuoksi meille koitetaan järjestää aika myöhemmin. Isä on myös velvoitettu saapumaan puolivälin tienoilla järjestettävälle neuvolakäynnille, jossa isää ja äitiä haastatellaan perheenä ja pariskuntana sekä terveydenhoitajan että perhetyöntekijän puolesta. Tätä varten annettiin myös molemmille täytettäviksi lomakkeet joissa käsitellään parisuhdetta ja henkilökohtaista jaksamista. Molempien vanhempien on täytettävä myös perheen ruokailu ja liikuntatottumuskorttia, joka käydään läpi kahdesti raskauden aikana ja kahdesti lastenneuvolan puolella sitten kun vauva on syntynyt. Kuulostaa ensialkuun kovin holhoavalta ja turhalta, varsinkin tuo kotikäynti, mutta toisaalta kun omassa tuttavapiirissäkin on nuoria perheitä, joissa isä ei periaatteesta vaihda ainuttakaan vaippaa, äiti hoitaa kaikki yövalvomiset, oli lapsi sitten 2kk tai 2 vuotta vanha, sekä lasten sairauksista johtuvat sairauspoissaolot, sekä perheitä joissa on erottu ennen kuin lapsi on kahta vuotta vanha, on tämä ehkä sittenkin täysin perusteltua ja hyväksi. Ville suhtautui "pakolliseen" neuvolakäyntiin hyvinkin suopeasti. Hän tulee mielellään keskustelemaan ja toivoi kuulevansa vauvan sydänäänet. Hänestä oli tuntunut Amandaa odottaessamme, ettei hänellä ollut oikein mahdollisuutta kysellä mitään neuvolasta, vaikka jokin olisi askarruttanutkin. Perhevalmennuksessa oli useampikin isä, joka tuntui kokevan samoin, sillä siellä kysymyksiä kyllä tuli nimenomaan miehiltä, mutta niihin vastattiin jotenkin kovin äitilähtöisesti. Nyt isille on järjestetty oma "isävamennus"perhevalmennuksen rinnalle, jossa paikalla on vain tulevia isiä ja kysymyksiin vastataan nimenomaan isän kannalta. Tästä kuulin esikoistaan odottavalta serkultani, joten tarkempaa tietoa minulla ei siitä ole ja epäilen että sekin on nimenomaan ensimmäistä odottaville isille. Hienoja uudistuksia jokatapauksessa ja hienoa että jotain konkreettista on saatu aikaan suositusten lisäksi.

3 vuotta!

2011-01-30T22:16:00.000+02:00

Meidän pieni suuri Ryynimme on jo kokonaiset 3 vuotta vanha. Ihan hurjaa! Synttäreitä juhlittiin viikonloppuna ja maanataina, jolloin siis oli oikea syntymäpäivä oli päiväkodissa herkuteltu Amandan tuomilla kekseillä ja laulettu toivelauluja. Joten järkyttävää että pikkutytön synttäreitä tarvitsee juhlia kotonakin kahtena päivänä, mutta onneksi päädyttiin tuohon ratkaisuun. Lauantaina kävi isovanhempia, lapsettomia pariskuntia sekä pikkuvauvaperheitä. Sunnuntaina taas juhlittiin riehakkaammin lapseperheiden kera. Kuusi 3-4-vuotiasta saa aikaan hurjasti ääntä ja liikettä. Mukavat synttärit meillä kyllä kaikesta huolimatta oli. Synttärisankari toivoi dinosaurusteemaa ja niimpä meillä tarjoiltiin dinosauruskakkua ja dinosauruspikkuleipiä muiden herkkujen ohella.

Torstaiaamuna kävimme neuvolassa. Yllätyksekseni tytölle tehtiin jo LeNe-testejä. Ole luullut että niitä tehdään vasta aikaisintaan nelivuotiaana, enkä muutenkaan ollut noista yhtään perillä. Vaakaviiva meinasi ensin tulla pystyyn, mutta muuten tehtävät sujuivat hienosti. Väriympyrät tuli lajiteltua oikeisiin laatikoihin ja kuvista tyttö osasi hienosti kertoa mitä tapahtuu. Hän jopa sai kopin pallosta, vaikka se ei ole onnistunut juuri koskaan kotona leikkiessä. Pituuden mittaus on edelleenkin tytöstä kovin pelottava toimitus, mutta onnistui onneksi ilman itkua. Pituutta ja panioa olikin tullut niin, ettei tarvitse tänä vuonna uudestaan mennä. Painokäyrä oli jo ihan vaakasuora ja pituuskäyräkin kovasti loiventunut, vaikka laskusuuntainen on edelleenkin. Uudet mitat ovat siis 89cm ja 11 300g. Niin ja siitä nuoresta vastavalmistuneesta tytöstä jonka kokemattomuus ja epäröinti ärsyttivät suuresti vuosi sitten, oli tullut oikein pätevän ja vakuuttavan oloinen terveydenhoitaja, joka reilusti vastasi kaikkiin askarruttaviin kysymyksiini.

Uuden vuoden lupauksia

2011-01-05T13:46:00.000+02:00

Huh huh. Minun piti krijoittaa jouluodotuksesta, joulusta uudesta vuodesta ynnä muusta, mutta jotenkin ne vain menivät yhtäkkiä ohi enkä ehtinyt mitään. Joulu vietettiin mummolassa, pukki kävi ja toi valtaisasti lahjoja. Uusi vuosi oltiin kotona ja lapsi kävi isänsä kanssa uuden vuoden juhlissa syömässä herkkuja, katselemassa raketteja ja ihan vain yleisesti riehumassa. Jotenkin vain kaikki meni hiukan ohi. Olen ollut kipeänä oikeastaan koko joululoman. Ensin flunssa kuumeinen jouluna ja sen jälkeen voimakasta heikotusta. Joulun alla käytiin töissä viimeinen tiukka puristus tulostavotteiden täyttämiseksi ja ehkä sen aiheuttaman stressin purkautuminen nosti kuumeen. Sohvan pohjalla vietty loma nosti pintaan ajatuksen elämän rytmin hidastamisesta. Muutenkin tuntuu, että nyt pitäisi pysähtyä ja opetella nauttimaan juuri käsillä olevasta hetkestä. Uuden vuoden lupaukseni onkin opetella näkemään ne elämän pienet ihanat hetket murehtimatta samalla seuraavaa. Meidän perheellä on niin monta onnen aihetta. Lähipiirissä tapahtuu ihania asioita koko ajan. Ympärillä on ihania ystäviä. Ylipäätään haluan oppia ajattelemaan positiivisesti. Uuden vuoden lupaukseni on opetella positiivisemmaksi ja toivoisin että saisin sen välittymään tänne blogiinkin. Viime vuosi meni valitellessa milloin mitäkin, mutta tänä vuonna haluan kirjoitta positiivisia asioita, ainakin pääasiassa, ja valittaa korkeintaan asioista joista on syytäkin valittaa. Yritän myös tallentaa lapsen hauskoja lausahduksia ja sattumia entistä enemmän, jo ihan itsellenikin, mutta myös teille, jotka palautteen perusteella mielellänne lukisitte niitä enemmänkin. Ensimmäinen positiivinen ajatukseni on kuitenkin kuppi teetä työpaikan kahvihuoneessa, jossa usein miten nauru raikaa.

Positiivista Uutta Vuotta!

Pitsimatto

2010-12-13T18:57:00.000+02:00

Uusimpana käsityönä meidän uusi matto. Ohjetta ei varsinaisesti ole, vaan virkkasin kuvan perusteella, purin ja virkkasin uudelleen, kunnes tuli hyvä. Materiaalina on trikookude, jota meni noin neljä kiloa. Ihana virkattava kun valmistuu niin nopeasti, mutta loppuvaiheessa melkoisen raskas ja kuuma sylissä pidettävä. Niinpä se lojui lattialla jo puolessa välissä valmistumista ja minä olen istunut monta iltaa lattialla pyörien maton ympärillä :) Ihana siitä tuli, juuri sellainen kuin mitä meidän olohuone kaipasikin. Amanda esittikin heti toiveen, että tekisin hänen huoneeseen samanlaisen. Taidan kuitenkin odottaa vuoden vaihteen yli ja ehkä teen hiukan pienemmän hänelle. Tämän maton halkaisija on nimittäin 170 senttiä.

kisuähky

2010-12-09T13:26:00.000+02:00

Se oli tosi söpö pienenä kuvana pinnin reunassa, minulla oli itsellänikin sellainen ollessani lapsi. Se oli ihan kiva, kun joku toi lahjaksi sukkahousut joissa oli sen kuva nilkoissa. Se oli ihan ok kun joku toi pienen meikkipussukan ja käsipeilin jota se koristi. Se alkoi hiukan nyppiä kun joku toi lahjaksi sen talon ja pari sen kaveria. Se alkoi tympiä kun vaatekaappiin ilmestyi muutamat alusvaatteet ja sukat sekä trikoopaita sen kuvalla varustettuna. En voi sietää sitä enää, kun sen kuva löytyy ihan kaikkialta tossuista nenäliinoihin. Olkoon vain pieni söpö kissa, mutta silti. Siis mikä SE? No Hello Kitty!

Keskusteltiinpa meillä sitten uuden maton, auton, kenkien tai purukumin ostosta, kuuluu pienen tytön ääni: Minä haluan vaaleanpunaisen Hello Kittyn! Äiti alkaa nähdä punaista samoin tein ja isä pyörittää päätään. Luojan kiitos meillä ei näy sellaisia kanavia, että kyseistä kisua voisi katsoa televisiosta ja dvd-levytkin olemme jättäneet onnistuneesti kauppaan. Sen sijaan vaatteita, pinnejä, yhdet nukenrattaat, magneettipaperinukke, radio-ohjattava juna ja talo, niin ja paketti nenäliinoja, meille on jo pesiytynyt. Toki osa noista on ihan itse ostettuja ja valittuja, mutta silti minulla alkaa pursuta ulos korvista. Lapsi lukee lelulehteä ja haluaa Hello Kitty- tietokoneen, Hello Kitty- nukenvaunut, Hello Kitty- sitä ja Hello Kitty- tätä. Jo ihan tavallisessa suomalaisessa supermarketissa voisi ostaa lähes kaikkea tuon otuksen kuvalla varustettuna, ulkomailta olemme kuulleet lukemattomia kauhujuttuja. Lapsi haluaa vaikka kissan hiekkaa, jos siinä on Hello Kittyn kuva, siitä huolimatta ettei meillä ole kissaa, eikä hän sillä mitään tekisi.

Erään ystäväni kanssa kävimme asiasta ihan isommin keskustelua. Joo, onhan se ihan söpö ja harmiton hahmo, vai onko sittenkään. Feministi minussa nostaa päätään, kun pikkutytöille pakkosyötetään vaaleanpunaisen erisävyissä kylpevää kimeä-äänistä ylisöpöä hahmoa. Hahmon ylikaupallisuus ärsyttää minua eniten. Miksi en voi valita edes wc- paperia, ilman että tuo hahmo tuijottaa minua hyllystä? Kaveri kertoi löytäneensä kyseisen hahmon jopa tampoonihyllystä, ei tosin Suomessa. Molempia meitä myös häiritsee kyseisen hahmon esiintyminen miestenlehdissä. Eniten meitä kuitenkin mietitytti se, voiko vanhempi yksiselitteisesti vain kieltää kyseisen hahmon (tai miksei jonkin muunkin hahmon) kotona esiintymisen? Voinko systemaattisesti kieltäytyä ostamasta mitään missä tuon otuksen kuva esiintyy? Toki vanhempi päättää mitä ostetaan, mutta jos lapsi tarvitsee uuden paidan ja hän ehdottomasti haluaa sen vaaleanpunaisen kissakuvallisen ja äiti taas saman mallisen mutta vihreän kuviottoman, kummalla on oikeus päätää? Tai jos lapselle on luvattu ostaa uusi palapeli, pitääkö minun ostaa se hänen ehdottamansa vaaleanpunainen, vai saanko sanoa ei, ja ostaa sen maatilakuvioisen ja antaa lapsen mököttää?

Kirje Joulupukille

2010-12-03T08:34:00.000+02:00

Eilen illalla kirjoitimme Joulupukille. Aiempina jouluina joulupukki on ollut ihan vieras hahmo, viime vuonna lahjat toi tytön mielestä Joulupukin kissa ja lahjat ostettiin hänen läsnäollessaan ilman että hän tajusi mitään. Tänä vuonna saa olla huomattavasti tarkempi ja salaisempi. Lahjatoiveita tytöllä on yksi yli muiden: MUUMITALO!

Harkinnan jälkeen listalle pääsivät myös nämä vaunut. Kavereiden samanlaisia on ihasteltu jo pitkään, varsinkin sitä ominaisuutta, että ne saa viedä ulos, toisin kuin nykyisiä pikkuruisia rimpuloita sateenvarjorattaita, jotka eivät ulkokäyttöä sietäisi.

Lisäksi listalle pääsivät sukset ja vaaleanpunainen radio omaan huoneeseen. Luulenpa että lahjasäkistä tulee löytymään myös jotain näistä:

Sekä jotain tällaista:

Äidin joululahjatoiveita jos kysyttäisiin, voisin toivoa jotain näistä:

Nuo Vitriinit on todella ihania ja olen jo pidemmän aikaa niitä kaupoissa ihastellut. Kauniita ja yksikertaisia ihan jo sellaisenaan. Vielä kauniimpia ja ihanampia jos niiden sisälle laittaa vaikka jotain arkista kuten nappeja tai lankarullan. Kaikkein kaunein kun sisälle piilottaa jonkin ihanan korun.

Olen riippuvainen radiosta. Esimerkiksi töiden teosta ei tule yhtään mitään ilman radiota. Syksyn aikana on tullut haettua parasta vaihtoehtoa nettiradion (eli tietokoneen surkeiden kaiuttimie jotka kaikuvat) ja kahden rätisevän pöytäradion joukosta, kun ei kaapelimahdollisuutta töissä ole. Nuo PALit olisi kyllä todella mahtavia. Tosin en tiedä veisinkö sen töihin vai pitäisinkö kotona. Vai olisiko tuo vaaleanpunainen se, mitä Amanda etsii?

Olen todella huono ostamaan tuoksuja, edes itselleni. Tämä pullo kuitenkin herätti huomioni pakkauksellaan, joten kävin haistelemassa. Pakkasu on kuin koru tai kaunis sisustusesine ja tuoksukin miellyttää kovasti.

Hyvä kirja ja suklaa on kuitenkin ne tärkeimmät lahjat, joita joka vuosi odotan. Joulu tulee siitä, kun saa käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan konvehtirasian ja glögimukin kanssa. Mitä te toivoisitte joululahjaksi?

2010-12-01T09:55:00.000+02:00

Pakkanen hellitti hieman, mutta kaunis kuura säilyi. Joulukuussa arkiaamun paras hetki on kävely puiston läpi. Seitsemän aikaan on vielä ihan pimeää ja vain muutamia muita on matkalla meidän lisäksemme. Pari rohkeaa sorsaa on nuokkumassa puron reunalla. Nurkan takaa alkaa heräävä kaupunki, mutta muutaman hetken verran voi katsella lumisia puita ja kuunnella rattaiden ääntä narisevaa lunta vasten. Kun vain voisi vielä vaihtaa rattaat kelkkaan, mutta hiekoitus estää sen.

Hyvää joulukuun ensimmäistä!

Iltatoimia osa 576

2010-11-25T08:30:00.000+02:00

Meillä haetaan edelleen perempia ja tehokkaampia tapoja saada lapsi illalla nukahtamaan. Olen jo luovuttanut sen suhteen, että lapsi nukahtaisi nätisti yksin omaan sänkyynsä ennen kuin isä taas palaa kotiin, mutta yritän saada ainakin rauhoitettua iltoja ja löytää keinoja joilla illoista tulisi mukavampia molemmille. Tämän viikon olemme kokeilleet musiikkia rauhoittimena. Meillä kuunnellaan muutenkin paljon radiota ja levyjä, ja jossain vaiheessa jo kokeilin soittaa lastenlauluja tai satulevyjä lapselle nukkumaan mennessä. Ne yritykset kaatuivat surkeasti, lapsen vain innostuessa lisää. Television katselu saa lapsen hermostumaan, hän kun kuuleet äänet tai vähintäänkin vilkkuvan valon. Eikä tilannetta helpota yhtään, että äiti käy tuhahtelemaan ja mutisemaan, joka kerta kun televisiossa näkyy mainos Pyhän uudesta hissistä joka on juuri avattu. Viikonloppuna V kuitenkin huomasi, että lapsi rauhoittui selvästi, kun hänelle soitti rauhallista musiikkia nukkumaan käydessä (isän kanssa tietysti oli nukahtanut alle viidessä minuutissa). Koska musiikkimakuni ei ole ihan sama kuin V:llä, olen nyt hakenut sopivia levyjä omista mieltymyksistäni. Uusi fantasia ja Scandinavian Music Group tuntuvat ainakin rauhoittavan ja pari iltaa ollaankin selvitty ilman huutoa ja lapsi on jopa maannut rauhassa sängyssään odottaen unta. Sen sijaan Macy Gray, Paleface ja Pariisin kevät saavat vain tanssimaan. Tänä iltana olisi tarkoitus kokeilla Anna Puuta ja Rinneradiota (minullako omituinen musiikkimaku?). Paria chill out- kokoelmaa voisi kokeilla myös. Otan mielelläni vinkkejä vastaan mitä muita voisi kokeilla! Toisaalta vaikka näillä ei lasta saisi nukahtamaan yhtään nopeammin, omat hermot kestävät huomattavasti pidempään, kun kuuntelee musiikkia ja virkkaa.

2010-11-19T07:53:00.001+02:00

... pohdintaa auton takapenkillä matkalla päiväkotiin ja töihin:

- Tuleeko isi tänään kotiin?
- Tulee, sitten illalla kun mekin palataan kotiin.
- Sitten leikitään kuniggkaksia!
- Oletko sinä kuningas?
- En
- Onko isi kuningas?
- Ei , isi on prinssi!
- Mikäs äiti on?
- Sinä olet kuningatar!
- No mikäs sinä sitten olet? Oletko sinä prinsessa?
- No En! Minä Olen DINOSAURUS!!!

Huvittunut äiti ajelee töihin ja huomaa ilokseen, kuin ihana siivooja on järjestänyt työpöydän alla sikin sokin lojuneet kaksi paria työkenkiä siistiin riviin työpöydän eteen.

Toiset aamut ovat vain niin paljon parempia...

2010-11-17T08:39:00.000+02:00

... pohdintaa auton takapenkillä matkalla päiväkotiinja töihin:

- Äiti olenko minä isosisko?
- Et Kulta.
- Äiti oletko sinä isosisko?
- Olen. Olen Mikon ja Johanneksen isosisko.
- Miksi minä en ole isosisko?
- No.. Koska sinä olet meidän ainut lapsi.
- Minä haluaisin olla isosisko!
- No.. niin...

... hetki pohdintaa takapenkillä...

- Äiti onko minula serkkuja?
- Ei Kulta, sinulla ei ole serkkuja
- Miksi ei?
- No.. koska sinun enoilla ja tädilläsi ei ole lapsia.
- Minä haluan olla serkku!
- Joo...

PMS- oireista kärsivä äiti ajaa töihin hyvin surullisena miettien aamulla roskakatokseen vietyä roskapussia, jossa on käytetty raskaustesti...

Hyvää isänpäivää!

2010-11-14T19:12:00.000+02:00

Meillä viettiin isänpäivää tänä vuonna melkoisen raukeissa merkeissä. Nukuttiin pitkään, penkkiurheiltiin ja käytiin illalla pitkällä lenkillä. Me tosin aloitimme Amandan kanssa aamun reippaasti ja leivoimme jo ennen seitsemää "keijukakkuja" eli vadelmacupcakeja. Tuohon aikaan aamusta jos huomaa jonkin ainesosan puuttuvan kaapista, saa olla aika luova. Kuorrutukseksi ajattelemani kerma oli päässyt ylittämään parasta ennen päiväyksen kahdella päivällä ja jumittui purkkiin. Onneksi kaapista löytyi purkki rahkaa ja mansikanmakuista tomusokeria. Sokeriaamiaisen jälkeen vetäydyin takaisin sänkyyn lukemaan, ihanaa kun tyttö on jo niin iso, että tuo taas onnistuu.

Aamun lastenohjelmista pisti silmään Katti Matikaisen feministinen pläjäys. Olen pitänyt tuosta lasten ohjelmasta jo ennen tyttöä. Tämän päiväinen jakso oli erityisen oivaltava, varsinkin kun olen kyseisestä aiheesta keskustellut tällä viikolla enemmänkin. Jakson sattuminen juuri isänpäivälle oli nappi osuma. Jakson voi katsoa täältä jos jäi näkemättä. Meiltä löytyy kaksi pritaria ja olen siitä ylpeä. Tästä saa kyllä kiittää sekä minun isääni (minun kohdallani) että tyttöni isää. Meitä on kannustetu kokeilemaan "miehisempiäkin" juttuja ja meillä näkeekin aika usein työllä yhtä aikaaprinsessakruunun ja remonttimiehen työkaluvyön tai leikessä vauvaa pyydetään odottaa hetki, kun "minun pitää ensin rakentaa sinulle sänky kulta, kunhan löydän nauloja ja sitten pääset nukkumaan ja minä laulan sinulle unilaulun". Olen ylpeä miehestäni, joka täysin luontevasti vie tytön ensin autokorjaamolle viemään auton huoltoon ja sen jälkeen suuntaa yhdessä kampaajalle.

Lahjaksi isä sai tänä vuonna musiikkia:

Ihan erityylisiä levyjä, mutta jostain syystä molemmat ovat syksyn mittaan soineet ahkerasti päässä radiosoittojen myötä. Suosittelen kokeilemaan! Amanda oli askarrellut päiväkodisa hienon vaaleanpunasilmäisen hauen, joka kyllä sopi hienosti kalastusta harrastan isän lipaston päälle, siihen unohtuneiden uistinten viereen.

Viikonloppu on mennyt melko tiukasti penkkiurheillen. Tämä on ensimmäinen vuosi, kun emme ole paikan päällä Levillä seuraamassa pujottelun maailmancupia ja täytyy sanoa että pikkuisen harmittaa. Lauantaina tekivät mm- debyytin kaksi oman seuran tyttöä ja sunnuntainakin juniorikisoista tuttuja poikia. Tv- kamerasta toisaalta kyllä näkee tiettyjä juttuja paljon paremmin kuin katsomosta, mutta omalla sohvalla ei pääse ihan samaan tunnelmaan.

Penkkiurheilun jälkeen lähdimme lenkille. Kävimme etsimässä yhtä geokätköä läheiseltä uimarannalta, jota olemme koittaneet löytää jo kesällä ensimmäisen kerran. Kesällä ongelmana oli ympärillä pörräävät uimarit ja rantalentopalloilijat, joten etsinnät täytyi jättää vähiin. Ihan hiljaista rannalla ei ollut nytkään, vaan jatkuvana nauhana paikalle saapui talviuimareita. Pahiten kuitenkin haittasi pimeys ja kun taskulamppua ei sattunut mukaan, täytyy käydä kokeilemassa vielä kolmannenkin kerran joku päivä. Höh!

Löhöilypäivään ei oikein tuntunut sopivan ulkona syöminen, joten V valmisti herkullista lihapataa kuin suoraan Strömsöstä. Jääkaapissa odottaa itse tehty guacamole ja illaksi on varattuna hyvä elokuva, kunhan tyttö on nukkumassa. Kaapissa odottaa myös purkki glögiä ja tv- tason päälle on sytytetty joukko kynttilöitä. Oikein hyvää isänpäivää, erityisesti pritarien isille! :)

2010-11-08T12:19:00.000+02:00

Vielä ne viimeiset reissuviikot. Olemme siis edelleen tytön kanssa viikot kahdestaan. Miehen työmaan piti olla valmis kuun vaihteessa, mutta homma on myöhässä ja vielä sinnitellään. Monettakohan viikkoa putkeen hoen itselleni, että tämän pitäisi olla jo viimeinen. Tämä viikko alkaa kuitenkin huomattavasti leppoisammin kuin moni aiempi. Yksi syy on se, että ulkon aon lunta, mikä tarkoitta minulle toimistopäiviä töissä ja siten kevyempiä ja helpompia päiviä. Toinen syys on se, että olen saanut koko viimeviikon levätä yksin kotona töiden jälkeen. Jossain vaiheessa lokakuuta laukaisin V:lle, että jos työmaa jatkuu marraskuun puolelle, niin saat kyllä ottaa tytön mukaan. Minun puoleltani se oli kyllä ihan vain väsynyt ja tuskainen huokaus, ilman minkäänlaisia vaatimuksia toteutuksesta, mutta V ottikin tosissaan ja jäi miettimään mahdolisuuksia ja viime viikon tyttö olikin isän mukana töissä. Viimeiset pari viikkoa hän onkin tehnyt enimmäkseen toimistohommia ja itse maastotöitä on ollut melko vähän ja nekin pikaisia pyörähdyksiä. Puhelinrumban se kyllä vaati, että sai edes nimellisen luvan tuoda lapsen työmaalle (joku työsuojeluvaltuutettu olisi kyllä saattanut älähtää), mutta kenelläkään ei ollut mitään sitä vastaan, kunhan turvavälineistä on huolehdittu. Turvaliivit ja kuulosuojaimet kainalossa tyttö lähti isin mukaan. Kaikki sujui yllättävnkin hyvin. Tytöllä oli ollut mukavaa, V sai työt hoidettua ja ympäriltä sai lähinnä positiivista palautetta. V:n pomo soitti alkuviikosta kysyäkseen miten hommat sujuu. V:n mainittua että hänellä on lapsi mukana, pomo oli ollut hetken aikaa täysin mykkä ja tuuminut sitten, että aika luova ratkaisu. Loppuviikosta samainen pomo soitti uudelleen ja tarjosi palkankorotusta. Lapsella on hurjasti uusia hienoja tarinoita kaivinkoneista ja työmiehistä hyvinkin asiantuntevaan tyyliin("katopa ku Make kaivaa pohjia ja sit pitää rakentaa laatikoita ja kaivinkoneen kans pitää olla aika tarkkana") ja mies tuumi, että ihan yhtä hyvin se hotellin langaton verkko toimii leikkihuoneessa kuin mitä omassa huoneessa.

"Lepääminen" minun kohdallani tarkoitti kyllä pitkiä maastopäiviä kylmässä ja sateessa. Pitkien päivien ansiosta sain kuitenkin purettua pahinta työsumaa, niin että tällä viikolla voi taas lähteä ajoissa kotiin. Lisäksi ehdin laittaa hieman kotia kuntoon, sisustaa (kuvia myöhemmin) ja tehdä kotona olosta hieman mukavampaa. Suurin vaikutus minuun tällä oli kuitenkin täysin psykologinen. Tieto siitä, että meillä on vaihtoehtoja ja V:llä on ihan yhtä suuret intressit hakea niitä kuin minulla. Aloin olla todella äärirajoilla ja usein viikonloppuisinkin olin koko ajan itkun partaalla. Se että minulla on oikeus sanoa, että nyt en enää jaksa ja toinen ottaa sen tosissaan ja auttaa.

Ryhmätyötakki

2010-10-17T08:35:00.002+03:00

Amandalle tekemäni takki on herättänyt suurta suosiota ja ystäväni pyysi tekemään hänen tyttärelleen samanlaisen. Alunperin meidän oli tarkoitus käydä vain ostamassa yhdessä sopivat kankaat takkia varten, eräs lauantaiaamu, mutta palatessamme meille, tytöillä oli leikit pahasti kesken ja isät suuntasivat kauppaan etsimään jotain yhdessä. Odotellessa ajattelimme leikata kankaat valmiiksi. Yhtäkkiä kello olikin jo yhdeksän illalla ja takista puuttui enää vinonauhalla reunustaminen ja vetoketju. Melkoiset ompelutalkoot siis.Nykyään ompeleminen vaatii hirveästi aikaa ja monta vaihetta, kun jatkuvasti joutuu keskeyttämään viedäkseen lapsen vessaan, tehdäkseen ruokaa, lapsi pyytää katsomaan jotain juttua tai muuta vastaavaa. Nyt me saimme keskittyä ompelemiseen isien huolehtiessa lapsista (tosin tytöt kyllä leikkivät niin innoissaan kahdestaan, etteivät juuri aikuisia kaivanneet) ja samalla jutustella mukavia. Kerrankin sai jotain valmiiksi melkein yhdelta istumalta ja homma oli mukavampaakin, kun minä ompelin ja ystävä hoiti silitykset, neulojen poistot ynnä muut vastaavat. Kaava on siis sama kuin aiemmin tehdyssä takissa ja kankaat Eurokankaasta. Ihanan syksyisen sävyinen takista kyllä tulikin ja ihan Nean näköinen.

2010-09-26T21:16:00.000+03:00

2,5- vuotias kyselee, miettii ja muistaa, sekä valitettavasti osaa myös huolestua. Luimme viikonloppuna Tatun ja Patun oudot kojeet- kirjaa, jossa erityisesti ihmismeripelastusliivi herätti kiinnostusta. Niille joille kirja on vieras, kyseessä on pelastusliivien näköiset liivit, joihin on pakattu tärkeitä tavaroita sellaista tilannetta varten, että sattuu eksymään vanhemmista esimerkiksi ruuhkaisessa tavaratalossa. Yhtenä varustena on suuri ilmalla täyttyvä pallo, jossa on kantajansa, eli lapsen kasvot. Amanda pohti ja tutkiskeli kuvaa ja kyseli yksityiskohdista ja käyttötarkoituksesta ja tuumi, että hänelle pitäisi ostaa tuollaiset. Selitin, että valitettavasti tuollaisia ei ole missään myynnissä, vaan ne ovat vain kirjan satua. Selitin myös, että oikeassa elämässä jos käy niin, ettei äitiä tai isää näy esimerkiksi kaupassa, pitää ensin huutaa vanhempia, koska todennäköisesti olemme vain hyllyn toisella puolella tai jonkun ihmisen takana, ja jos edelleenkään vanhempia ei näy, niin pitää sanoa jollekin aikuiselle. Selitin vielä, että pitää kertoa oma nimi ja sanoa että vanhempi on mennyt hukkaan ja vaikka lisäksi vielä vanhemmankin nimi. Käänsimme sivua ja jatkoimme lukemista. Jonkin ajan kuluttua olimme ruokapöydässä kun tyttö oli ensin pitkän aikaa ihan hiljaa ja sen jälkeen varovasti kysyi, kenelle aikuiselle oikein pitää sanoa jos eksyy. Tajusin tytön pohtineen asiaa pitkään ja huolestuneena, kuin ajatellen, että niin taatusti tapahtuu seuraavalla kerralla kun menemme kauppaan. Meidän kun ei ole tähän asti tarvinut pitäytyä lapsessa kiinni koko ajan kaupoissa ollessamme, kun lapsi laulaa koko ajan ja hänet kyllä kuulee hyllyn toiseltakin puolelta tai kauempaakin, eikä siten pääse katoamaan. Tänään kuitenkin pidin lapsen koko ajan näköetäisyydellä kaiken varalta.

Seuraavana aamuna katsoimme lastenohjelmia. Kahdessa lastenohjelmassa esitettiin kohtaus hammaslääkärikäynnistä ja molemmissa kuvattiin pelokas potilas ja suorastaan sadistinen hammaslääkäri tai suuhygienisti. Olin onneksi koko ajan lapsen vieressä (mutta valitettavasti liian kaukana kaukosäätimestä jotta olisin voinut sulkea television) ja ensimmäisen ohjelman aikana ehätin heti lapselle sanomaan, että tuo on vain satua, eikä oikeasti hammaslääkärit ole ilkeitä eivätkä aiheuta kipua. Toisen kohdalla en ehtinyt tehdä mitään, vaan lapsi purskahti itkuun ja tuumi ettei ikinä mene hammaslääkärille. Illalla ei tarvinnut lasta kahta kertaa kehottaa hampaiden pesuun ja harjattuamme hampaat kysyi, että eihän nyt tarvi mennä hammaslääkärille kun on pesty reippaasti hampaat. Vaikka kuinka olin yrittänyt selvittää, ettei ohjelmat vastanneet todellisuutta ja mitä siellä hammaslääkärissä oikeasti tehdään ja tapahtuu, oli lapsen mieleen silti jäänyt epäilys.

Voi pieni tyttöni, älä pelkää ja huolestu, vaan anna meidän huolehtia puolestasi, ainakin vielä jonkin aikaa.

Amandan iltalauluja seinän takaa kuultuna :D

2010-09-21T21:26:00.000+03:00

Minä olen hauva, hauva, hauva. Minä olen hauva ja osaan haukkua
Hau hau hau. Hau hau hau

Minä olen kissa, kissa, kissa. Minä olen kissa ja osaa kisuilla.
Miau miau miau. Miau miau miau.

Minä olen lehmä, lehmä, lehmä. Minä olen lehmä ja osaan lehmäillä.
Muu, muu, muu. Muu muu muu.

Minä olen jänis, jänis, jänis. Minä olen jäni ja osaan... syödä porkkanaa.
Nam nam nam. Nam nam nam.

Minä olen possu, possu, possu. Minä olen possu ja osaan röhkiä.
Röh röh röh. Röh röh röh.

Mitä muita eläimiä on?

Minä olen kaksi possua, kaksi possua, kaksi possua. Minä olen kaksi possua ja osaan röhkiä.
Röhröh, röhröh röhröh. Röhröh röhröh röhröh.

Minä olen ankka, ankka, ankka. Minä olen ankka ja osaan... ankottaa.
Ank ank ank... ei...
Minä olen ankka, ankka,ankka. Minä olen ankka ja osaan... ankoittaa.
Ank ank... eikä kun ankka sanoo vaak vaak
Minä olen ankka, ankka, ankka. Minä olen ankka ja osaan... ankkuilla.
Vaak, vaak vaak. Vaak vaak vaak.

2010-09-18T19:38:00.000+03:00

Vanhat housunlahkeet ovat alkaneet käydä lyhyiksi, joten tein pikaisesti kahdet uudet collegehousut. Mallini ei suostunut tämän kummempiin poseerauksiin, joten saatte tyytyä huonolaatuisiin lakanakuviin (koko päivän on ollut niin synkeän harmaata ja hämärää).

Ruskea leijonahelikoperissa on froteeta ja pupumetsä velouria. Molemmat ihanan pehmeitä. Kumpikin kangas on Metsolasta ja kaava ihan oma. Tytöllä on ilmeisen pitkät ja hoikat jalat, kun valmiissa ohjeissa on yleensä liikaa leveyttä ja liian lyhyet lahkeet. Housut näyttävätkin kapeutensa vuoksi hurjan pitkiltä, mutta ovat siitä huolimatta juuri hyvän malliset tytölle.

Kankaita jäi runsaasti yli, joten ompelin vielä lisäksi hameen ja pipon. Hameen kaava on Ottobreen Bubbelgum, pipo taas ihan omaa mitoitusta. Pipo onkin ollut jo ahkerassa käytössä, siitä tuli niin mieluinen.

2010-09-15T12:17:00.000+03:00

Villa Inkeri kirjoitti blogissaan vähän aikaa sitten lasten kännykän käyöstäja omistamisesta. Ei meillä toki edes mietitä kännykän hankkimista lapselle, mutta tuon kirjoituksen myötä ja muutenkin olen pohtinut meidän perheen kännykän käyttöä. Pahimmillaan meidän perheessä vaeltaa pöydillä neljä kännykkää: sekä minun että V:n omat ja työkännykät. Itse kyllä pyrin parhaani mukaan jättämään työpuhelimen töihin, jo ihan siksikin etten halua vastata työpuheluihin kuuden aikaan illalla, pystymättä kuitenkaan tekemään asioille mitään tai edes antamaan neuvoja. Toisaalta en kulje muutenkaan kännykkään liimautuneena, enkä koe sitä samanlaiseksi checkpointiksi, kuin avaimet ja lompakko kotoa lähtiessäni. Puhelin saattaa viettää viikonlopun takintaskussa, ilman ainuttakaan tarkistusta ja maanantaina soittelen takaisin. Tunnen kuitenkin ihmisiä, joilla kännykkä kulkee taskussa jopa kylpyhuoneeseen ja jotka ihan oikeasti saattavat vastata kesken suihkussakäynnin. Heidän kanssaan mahdotonta sopia tapaamista etukäteen, vaan loppukaneettina on aina "mä soitan sitten lähempänä", vaikka puhuttu ajankohta olisi samana päivänäkin. Samaiset henkilöt olettavat, että itsekin olet tavoitettavissa koko ajan, jos et ole vastanut heidän soittoihinsa viimeistään parin tunnin kuluttua, tulee heiltä viesti joko kysymyksellä oletko suuttunut tai onko jotain sattunut.

Erään ystäväni kanssa keskustelimme pari vuotta sitten minkäikäisenä lapsi tarvitsee kännykän. Hänen lapsensa oli aloittamassa koulun ja lapsen kertoman mukaan usealla kaverilla oli jo oma. Häntä mietitytti lapsen yksin kotonaolo, mihin lapsi ei ollut vielä kovin hyvin tottunut, sekä erityislapsen päähänpistot. Kuitenkin kännykkä tuntui turhalta kapistukselta, naapurissa kun oli aina joku kotona ja hädän tai ikävän tullessa sinne pääsi ja sai soittaa vanhemmalle. Pari päivää myöhemmin samainen ystävä kertoi kuitenkin ostaneensa lapselleen kännykän. Syy oli se, että kännykkä oli tullut halvemmaksi kuin kunnollinen herätyskello.

Amandakin on jo aika taitava kännykänkäyttäjä. Hän osaa pitää puhelinta korvalla ja painaa puhelimen kiinni. Eräänä iltapäivänä häpesin suunnattomasti saamiamme huvittuneita katseita, kun työnsin lasta päiväkodista kotiin ja lapsi istui rattaissaan puhuen tottuneesti kännykkään. Mutta eikö se toisaalta ole ihan luonnollista, kun lapsen isä tekee paljon reissutöitä ja isovanhemmatkin asuvat satojen kilometrien päässä. Yleensä kyllä puhelut hoidetaan kotona kaiutin päällä yhdessä jutellen. Tosin ihan selvä juttu kännykkä ei silti vielä ole, kaiuttimen käytöstä johtuen kaiketi. Pappaa oli haastateltu radiouutisiin ja tyttö oli todella loukkaantunut, kun pappa ei vastannutkaan hänen innokkaisiin HEI!- huutoihinsa.

Puolukoita

2010-09-06T22:31:00.000+03:00

Viimeinkin saimme ihanan syyskirpeän päivän, ilman hyytävää kylmyyttä. Meidän perhe suunnisti puolukkametsään. Paluumatkalla tajusin, että tämä oli minun ja mieheni ensimmäinen yhteinen marjastusreissu koko viisivuotisen yhdessäolomme aikana. Metsässä olemme kyllä olleet, ja tykkään marjastamisesta, mutta jotenkin V on onnistunut luistamaan siitä joka vuosi. Vaan ei enää.

Amandasta oli mukavaa olla metsässä, vaikka hän väsyikin melko nopeasti pehmeässä maastossa. Ämpäriin kertyi sekalainen saalis mustikoita, puolukoita ja variksen marjoja, jotka kaikki päätyivät sulassa sovussa vatsantäytteeksi. Kun marjat eivät enää kiinnostaneet, siirryttiin tutkimaan sammalia, jäkäliä ja sieniä, sekä etsimään mahdollisimman suurta kiveä minkä päälle kiivetä. Niin ja tietysti keksimään marjastuslauluja. Tämä tyttö ei hevillä katoa metsään, eikä törmää petoeläimiin, kun laulu kuuluu pitkänkin matkan päähän, vaikka tyttö muuten katoaisi kyykkiessään ja mustikanvarvunkin taakse. Eilen ommeltu pilkullinen pipo vielä auttaa maastoutumisessa ruskeanharmaalla sävyllään.

Saaliiksi saatiin kattilallinen puolukoita, joista illan jo pimennyttyä keitettiin hilloa. Nukkumaan mennessä kotona leijui ihana makea tuoksu. Mikä siinä muuten onkaan, kun viimeisen parin vuoden aikana yhä useampi alle 30- vuotias ystäväni on intounut keittämään hilloja, kasvattamaan vihanneksia itse ja valmistamaan viikonloppuisin tuhteja pataruokia? Onko retro muotia myös ruokamaailmassa?

Rokkoja ja rokotuksia

2010-09-03T14:57:00.000+03:00

Meillä sairastettiin enterorokko. Olenko ainoa joka ei moisesta taudista oel koskaan kuullutkaan? Tytöllä oli viime lauantaina hieman kuumetta, joka kyllä laski jo seuraavana päivänä. Maanantaina jäimme kuitenkin vielä kotiin, kun tyttö oli niin väsyneen oloinen. maanantain ja tiistain välinen yö oli kuin painajaista. Tyttö heräsi tunnin välein, parkaisi kuin syötävä ja juoksi karkuun. Aamuyöstä aloin olla todella väsynyt nappamaan lasta lennosta takaisin sänkyyn ja tulikin sanottua lapselle melkoisen rumasti. Yritin kysyä sattuuko häneen tai mikä on vialla, mutta vastaukseksi sain vain hurjistunutta karjuntaa ja jotenkin luulin lapsen näkevän painajaisia. Aamulla vein tytön päiväkotiin. Olisi kyllä kovasti tehnyt mieli jäädä kotiin ja jos minulla olisi ollut toimistopäivä olisimme jääneetkin. Jokin kyllä sanoi alitajunnassa että ihan kunnossa ei taida tyttö olla, mutta päällimmäisenä mielessä oli normaaliakin hankalampi maastotoimitus. Päiväkodissa hoitaja kysyi heti ensimmäisenä, että ai teilläkin on enterorokkoa. Minä hölmistyneenä siihen, miten niin. Lapsella oli suupielessä pari näppyä, joita olin kuvitellut tomaatin ja rohtuneiden huulien yhdistelmäksi. En ollut osannut yhdistää näppyjä lainkaan kuumeeseen. Googletus ruokatunnilla paljasti näppyjen, kuumeen ja öisen raivoamisen kuuluvan tiukasti yhteen. Päiväkodista hakiessani tytölle oli ilmestynyt runsaasti uusia näppylöitä, kasvojen lisäksi käsiin ja jalkoihin. Onneksi pääsimme kuitenkin suhteellisen vähällä. Seuraava yö oli vielä todella karmea, mutta sitten helpotti. Näppylöitä on yhä, mutta ne ovat alkaneet vaaleta eivätkä ole enää kipeitä.

Googletus paljasti myös sen, että kyseessä todella on melko uusi lastentauti. Useampi lähde viittasi taudin syntyneen muunnoksena sen jälkeen kun vanhoja lastentauteja vastaan alettiin rokottaa. Useampi viittasi epäsuorasti varsinkin vesirokkorokotteeseen, jota jossain vaiheessa ainakin suunniteltiin yleiseen rokotusohjelmaan liitettäväksi. Kun yhdestä päästään eroon, syntyy uusia. Pistääkin miettimään, mitä kaikkea vastaan lasta kannattaa rokottaa. Meillä on pitäydytty yleisen rokotusohjelman mukaisissa rokotteissa, lukuunottamatta influenssa- ja sikainfluenssarokotteita. Noitakin harkittiin pitkään, mutta kun perhepiirissä on vakavia tapauksia kyseisistä sairauksista, haluttiin lapsi säästää niiltä. Sen sijaan esim. vesirokko- ja rotavirusrokotteet jätimme sen suuremmin edes pohtimatta niitä. Tiedän, että molemmat voivat olla vakavia ja jopa kuolemaan johtavia sairauksia, mutta suurin osa lapsista kuitenkin sairastaa nuo molemmat sairaudet jossain vaiheessa elämäänsä selviten muutamalla tuskaisella päivällä. Toisaalta esim. sikainfluenssarokotteen kohdalla kohutaan narkolepsiasta, mutta missään ei mainita niitä sairauksia mitä itse sikainfluenssan sairastaminen on aiheuttanut monille. Minulla siis ei ole varsinaisesti mielipidettä rokottamisesta ja rokottamattajättämisestä, jokainen tehköön ratkaisunsa itse jokaisen rokotteen kohdalla erikseen, mutta lapsen sairaus ja sen seurauksena goolettaminen saivat minut pohtimaan näitä asioita. Rokottamalla saadaan kyllä hävitettyä monia hankalia ja vaarallisia tauteja, mutta samalla luodaan olosuhteet uusille hankalille ja jopa vaarallisille taudeille.

Mitä ajatuksia rokotukset teissä herättää?

Syysvaatteita

2010-08-30T20:45:00.000+03:00

Syksy näyttää olevan kovaa vauhtia tulossa. Onneksi olin hyvissä ajoin liikkeellä ja juuri sopivasti ensimmäisille syyspäiville sain valmiiksi tytön uuden takin.

Takissa vilistää koko lauma satuhahmoja. Selässä seikkailee punainen kettu, rinnassa kaksi pupua, hupussa peura. Toisessa hihassa on pilvi ja toisessa pieni mökki.

Takin kaavat on muokattu paristakin takista ja hupparista. Materiaalina on paksu painettu puuvilla päällikankaana ja ohut yleispuuvilla vuorena, sekä välissä ohut vanu.

Kun mies on maailmalla, eikä pääse kuvaamaan, pitää laittaa lapsi malliksi omillekin neuleille ja kuvata itse. Neuloin siis pipon itselleni, mutta samalla lailla se näyttää istuvan tytöllekin. Lankana on kaverin kirpputorikasasta löytynyt lanka jota oletan Nalleksi. Ohje löytyi täältä tosin pikkuisen muokaten.

Mikä siinä muuten onkaan, ettei valmiita kaavoja ja ohjeita tahdo löytyä millään vaan aina joutuu soveltamaan. Minusta tuntuu että ainoa kaava mitä olen käyttänyt moneen vuoteen ilman muutoksia on lapsen legginsien kaavat. Olen etsinyt viime aikoina kaavoja ihan perus collegehousuille, mutta tuloksetta. Puhumattakaan sitten, kun etsii kaavoja takkia varten, joko lapselle tai itselle. Omat vaatteet on tullut nykyään tehtyä pitkälti Joka tyypin kaavakirjan peruskaavoilla, mutta miksei vastaavaa teosta löydy lapsille? Viimeisen puolen vuoden aikana on tullut luettua kymmeniä vuosikertoja käsityölehtiä ja selattu kirjoja useissa kirjakaupoissa ja kirjastoissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Tuloksetta. Sinällään kaavojen muokkaaminen ei ole ongelma, mutta kun kaavojen piirtäminen on muutenkin kaikkein ikävin vaihe, olisi mukava jos yhtiä housuja varten ei tarvisi piirtää kovin monien housujen kaavoja joista yhdistellä yhdet hvyät. Varsinkin kun muutaman kuukauden kuluttua saa taas tehdä saman uudelleen, kun vanha kaava on jo liian pieni lapselle.

2010-08-24T08:32:00.003+03:00

Aapan viimetalvinen haalari on muuten myynnissä Huuto.netissä!

http://www.huuto.net/kohteet/ticket-to-heaven-baby-baggie-koko-80/147762734

Ihana aamu

2010-08-24T08:28:00.000+03:00

Onko ihanampaa kuin huurteisen kasteinen aamukävely töihin! Synkän ja sateisen illan ja yön jälkeen valkeni kaunis aurinkoinen aamu ja me päätimme jättää auton kotiin ja matkata rattaiden kanssa kävellen. Pukemis- ja hampaidenpesukahakat unohtuu kirpeässä ilmassa nopeasti ja jo ennen kuin pääsemme pois pihasta äiti hymyilee taas ja rattaista kuuluu iloinen laulelu. Meillä on kyllä suorastaan kadehtittava kävelyreitti päiväkodille Patosillan ja Ainolanpuiston läpi. Saamme ihailla nousevaa aurinkoa, kalaportaita ja lintuja. Seitsemän aikaan on jo liikkeellä pyöräileviä työmatkalaisia, mutta muuten on ihanan rauhallista. Päiväkodin jälkeen kävelen läpi heräävän kaupungin. Jakeluautoja, kadunlakaisijoita ja vain muutama auto matkalla töihin. Hengitän katupölyn, sateen ja aikaisin avaavan lounasravintolan tuoksua. Puikkelehdin tietyömaan aitojen raosta päästäkseni oikaisemaan.

Aamuja kun ei tarvitse stressata bensavalosta, liikennevaloista tai parkkipaikoista. Aamuja kun jaksaa niin paljon paremmin...

Diivailua

2010-08-11T15:10:00.000+03:00

Edelliset postaukset ovat olleet niin negatiivisia, että nyt on pakko kertoa jotain hauskaa. Sarjassa hassuja sattumuksia osa 273:

Tyttö on alkanut esittää pientä diivailua vaatetuksensa suhteen. Helmet pitäisi olla usein kaulassa kun johonkin lähdetään ja samoin käsilaukkua pitäisi välillä kantaa päiväkotiinkin (aivan sama vaikka käsilaukku olisi muovipussi). Nyt tyttö kuitenkin repäisi päiväkodissa. Kaverilla oli samanlaiset nauhakengät kuin Aapalla, mutta Aapan perusruskeiden sijaan ihanana vaaleanpunaisena versiona. Iltapäiväulkoilulle tyttö oli muitta mutkitta napannut kaverin kengät ja pistänyt jalkaana. Nauhoja solminut hoitaja ei ollut osannut aavistaakaan, ettei kengät ole tytön, vaan laittanut kiinni ja lähettänyt pihalle. Kaveri tulee vessasta pukemaan ja kenkiä ei löydykään mistään. Hoitaja koitti tarjota Aapan kenkiä (jotka sattumalta ovat samaa kokoakin), mutta kaveri tuumi, etteivät ne ole hänen, eikä hän voi niitä laittaa jalkaan. Kaverirukka lähetetään pihalle kumppareissa. Minä saavun pian hakemaan ja huomaan jo portilta, että tytöllä on väärät kengät. Amanda tuumii muina miehinä, että kyllä nämä ovat minun ja pihalla oleva toinen hoitaja on hieman ihmeissään. Käyn hakemassa sisältä tytön omat kengät ja kaveri on ehtinyt tajuta tilanteen ja tullut vaatimaan omiaan. Amanda yhä täysin viattomana selittää, että nämä ovat hänen ja suorastaan loukkaantuu, kun määrään vaihtamaan kengät. Lopputulos on kaksi nyyhkivää tyttöä, toinen kun omat kengät on viety ja toinen, kun ei saanutkaan niitä ihania vaaleanpunaisia kenkiä. Naureskelimme hoitajien kanssa, että miten ne oppivatkin jo näin pieninä tuollaisia juttuja. Kotona varmistin, että Amandan kengissä nimiä ei voi olla huomaamatta.

Olen ostanut tytölle aika pitkälti unisex- värityksellä vaatteita. Kyllä sitä vaaleanpunaistakin löytyy, mutta värejä löytyy laidasta laitaan ja usein tyttö itsekin valitsee mieluummin jonkin muun sävyn. Autot- elokuvan hahmot ovat todella mieluisia, ainakin tähän asti ovat olleet ja niinpä ostin tytölle autot- hahmolla kuvitetut punaharmaan hansikkaat. Yleensä en edes osta vaatteita, joissa on joku televisio-hahmo, mutta näissä oli vain pieni kuvio kämmenselässä, joten ajattelin, että voisivat olla hauskat. Tarjosin niitä tytölle ja kysyin, että mitä tykkäät.
- En minä voi käyttää noita, ne on poikien hanskat! Isot tytöt käyttää vain prinsessoja!
Siis anteeksi kuinka?? Olin kaupassa ystäväni kanssa ja ihmettelimme miksi ylipäätään kaupassa pitää olla erikseen poikien ja tyttöjenosastot (tässä kyseisessä kaupassa ne eivät ole edes vierekkäin) ja sitten saan lapseltani tällaisen vastauksen. Onneksi pieni mieli on vielä ailahtelevainen ja parin päivän päästä hanskat varmasti kelpaavat hyvin. Pieni diivanalku taitaa kuitenkin olla jo kasvamassa...

Pitkiä iltoja osa 2

2010-08-09T21:42:00.000+03:00

Kiitoksia kovasti tuesta ja rohkaisuista! Ovat tulleet todella tarpeeseen ja helpottaneet oloa.

Viikonloppu meni niin helposti. V palasi jo torstaina alkuillasta kotiin ja perjantaina heräsi aivan eriluonteinen tyttö kuin pitkään aikaan. Iltaisin tyttö meni nukkumaan normaaliin aikaan ja nukahti muutamassa minuutissa tyytyväisenä, samoin päiväunille käytiin kotonakin rauhallisesti ja jopa minun kanssani tyttö nukahti jo kesken sadun. Meillä oli ihana viikonloppu. Tyttö on oppinut ajamaan potkupyörällään jo niin hienosti, että uskallauduimme kokeilemaan jo hieman pidempiä ja vaativampia matkoja. Kävimme uimarannalla, videovuokraamossa, lenkillä. Siis useamman kilometrin matkoja pitkin vilkkaitakin pyöräteitä ja katujen reunoja. Tyttö oli koko viikonlopun kuin pieni aurinko.

Tänä aamuna tyttö pyysi isää viemään päiväkotiin. Hän olisi tahtonut mennä kahdestaan isin kanssa. Kun tämä ei onnistunut kysyi hän, tulisiko isi hakemaan hänet. Kun vastaus oli tähänkin kieltävä, tyttö työnsi alahuulen eteen, painoi kasvonsa ja tuumi, että kun minä haluaisin että isi hakisi, kun isi on paras. Ensimmäinen kysymys päiväkodista hakiessa oli missä isi on, tuleeko isi hakemaan. yritin saada tytön miettimään jotain muuta ja ehdotin josko menisimme huomenna päiväkodin jälkeen vaikka hieman retkelle tai pyöräilemään. Vastaus oli, että tuleeko isikin, kun isi tykkää eväsretkistä.

Illalla nukkumaanmeno oli taas yhtä taistelua. En ole ihan varma nukkuuko tyttö vieläkään, mutta luovutin ja päästin hänet meidän sänkyymme nukkumaan. Yritän muistaa, että kyse on vain ikävästä. Yritän ymmärtää pientä tyttöä joka kaipaa, eikä ymmärrä miksi isin pitää mennä pois ja tulla vasta monen päivän päästä lähteäkseen taas uudelleen. Yritän olla purkamatta omaa väsymystäni ja työstressiöni kiukuttelevaan lapseen. Yritän selvitä omasta ikävästäni, mikä ei ole yhtään pienempi kuin lapsenkaan.

Kiitoksia todella paljon kommenteistanne. Helpottavaa huomata etten ole ainoa ja ylipäätään, ettei tämä taida olla ollenkaan minun vikani tai että tekisin jotain väärin. Tämä on pisin keikkatyöjakso, mitä V:llä on ollut Amandan syntymän jälkeen ja sen kyllä huomaa. Valitettavasti emme vielä edes tiedä koska tämä päättyy. Onneksi äitini tulee apuun jo keskiviikkona.

Pitkiä iltoja...

2010-08-04T20:41:00.001+03:00

Meillä palattiin maanataina taas arkeen. V matkusti taas viikoksi Pyhätunturilla ja tyttö palasi päiväkotiin. Vaikka itselläni ei lomia juuti ole ollutkaan, on tämä itsellekin kuitenkin paluu arkeen ja tuttuihin rutiineihin. Pitkä kesäloma on saanut tytön unirytmin ihan sekaisin. Illalla ei muka millään nukuttaisi ja kikkaillaan yhdeksään asti ja aamulla ei ensin meinata herätä ollenkaan ja kun viimein jaksetaan nousta pystyyn, kitistään ja kiukutellaan. Kaukana ovat ne ajat, kun lapsen saattoi vain kaataa sänkyyn ja laittaa tutin suuhun tai hyssyttää uneen sylissä. Ei se helppoa ollut silloinkaan, mutta keinot ovat vähissä nykyään. Aivan sama onko sängyssä reunoja vai ei, pois tullaan silti. Jos istut huoneessa pyöritään ja hyöritään sängyssä, lauleskellaan ja höpistään eikä oteta kuuleviin korviin kun kehotetaan rauhoittumaan. Jos poistut huoneesta joko huudetaan kuin hengenhädässä äitiä paikalle tai vaihtoehtoisesti ollaan ihna hiiskumatta ja painellaan leikkimään heti kun silmä välttää. Miksi, oi miksi nämä nukkumaanmenot ovat yhtä painajaista vielä kahden ja puolen vuoden jälkeenkin? Ja miksi nimenomaan äidille pitää näyttää ne pahimmat temput? Eihän tämä mikään uusi ongelma meillä tosiaan ole, mutta tällä viikolla on taas laitettu turbovaihde päälle asian suhteen. Mitä ihmettä tein väärin kun tyttö oli vauva? Ja mitä ihmettä voisin tehdä nyt asian korjaamiseksi?

Lisäys klo 21.18

Nyt kun lapsi viimein on unessa ja ajatuskin kulkee, kun korvat eivät ole täynnä kitinää. Tiedän, että suurin syy ongelmiin on isän työmatkat ja niiden viimeaikainen runsaus. Lapsella on kova ikävä, eikä hän ymmärrä mitä tarkoittaa neljän yön kuluttua tai edes kahden yön kuluttua, nippa nappa huomiseen. Ja vaikka ymmärtäisi ei se poista harmitusta ja pahaa mieltä. Siihen kun vielä lisätään luontainen temperamentti. Tänään vain on ollut jotenkin ihan kamala päivä, kun itsekin nukuin yöni huonosti ja aamulla löysin lapsen nukkumasta olohuoneen matolta. Vieressään hänellä oli muutamia leluja riviin järjestettynä sekä niiden säilytykseen tarkoitettu rasia, eli ilmeisesti lapsi oli herännyt jossain vaiheessa aamuyötä ja lähtenyt leikkimään, mutta uni oli keskeyttänyt leikin.

2010-07-31T21:09:00.000+03:00

Tänä kesänä on saanut nauttia parvekkeesta koko rahan edestä. Meillä on ihanan iso parveke, missä oikeasti mahtuu toiminaan ja se onkin yritetty hyödyntää mahdollisimman hyvin kesätilana. Riippukeinu on ollut jo vuosia haaveenani ja nyt kun sille viimein oli tilaa, tilasin sen jo maaliskuussa hyvissä ajoin, jotta varmasti ehdin keinua mahdollisimman paljon. Se kulkeekin meillä Äitin keinu- nimellä. Toinen suuri haaveeni on kasvihuone ja siihenkin tarkoitukseen tämä tila soveltuu hienosti. Aurinko paistaa aamusta alkuiltapäivään, joten kasvit saavat valoa, mutta säästyvät siltä kaikkein pahimmalta keskipäivän paahteelta, kun aurinko paistaa silloin jo ihan päädystä.

Kurpitsoja ei toistaiseksi ainakaan ole kovin montaa tulossa (tosin kukkien perusteella voisi tulla enemmänkin, jos vain vielä ehtivät kypsyä), mutta sitäkin muhkeampia yksilöitä. Olen liittänyt samaan säleikköön, sekä halloween-kurpitsoja, että värikkäistä koristekurpitsoja. Oletan tämän olevan ensimmäistä lajiketta, mutta varret ovat onnistuneet solmuttumaan niin tehokkaasti, etten aivan varma ole, ennen kuin ovat kypsiä.

Näyttää siltä, että ensimmäisen kerran ihan oikeasti saan tomaatteja. Tämä on jo neljäs vuosi, kun yritän ja aiempina vuosina sato on jäänyt pariin pienen pieneen tomaattiin, vaikka kasveja olisi ollut useampiakin. Nyt tomaatteja näyttäisi tulevan todella paljon. Tavoitteenani on ollut tuon samaisen neljä vuotta saada kasvatettua itse salaattiainekset juustoa lukuunottamatta itse ja tänä vuonna alan olla jo aika lähellä. Kahdeksaa eri lajiketta olen jo saanut salaattiini parvekkeelta hakea, mutta tomaatit, kurkut ja paprikat vielä puuttuvat. Ihan täyteen tavoitteeseen en taida päästä vielä tänävuonnakaan, kurkut kun eivät meinaa alkaa kukkia ja paprikassakin huomasin paari päivää sitten jonkin ötökän. Mutta salaatinlehtiä ja yrttejä on jo montaa lajiketta ja lisäksi sokeriherneitä, pinaattia ja juurikin tomaatteja, joten kyllähän niistä jo jonkinlaisen salaatin saa.

Meidän parvekkeella ihan oikeasti asutaan ja toimitaan. Miksihän se ompelu ja neulomisvimma tuleekin pahimpien helteiden aikaan? Tästä keskustelin parin kaverin ja yhden lankaliikkeen myyjän kanssa. Onneksi on tukeva parvekepöytä mihin ompelukoneen saa tukevasti ja riippukeinussahan on mitä parhain asento neulomiseen. Toisessa päädyssä parveketta (siellä mistä ei taatusti oteta kuvia!) sijaitsee pyykinkuivaustilaa ja pari arkkua, toisessa puutarhavälineitä ja toisessa työkaluja. Siellä siis huolletaan polkupyörät, rakennellaan parvekelaatikoita, sängynpäätyjä ynnä muuta, sekä lisäksi grillataan.

Lapsikin on saanut kovan tarpeen siirtää leikkinsä ulos ja niinpä vauvaa on kuljetettu milloin kantokassissa (voisin kirjoittaa ihan oman merkinnän aiheesta nukkevauvoille myytävät tarvikkeet), milloin rattaissa ja tänään jopa kantoliinassa. Vauva, joksi tyttö nukkeaan kutsuu, on kulkenut koko kesän joka ikisessä paikassa mukana. Ihme kyllä se ei ole vielä kertaakaan ollut hävöksissä. Vauvan pitää päästä ravintolassa omaan tuoliin, vessassa omalle potalle, autossakin hänen pitää istua nätisti, puhumattakaan, että Vauva pitää ottaa mukaan niin hiekkalaatikolle, kuin kauppaankin. Ja mistä johtuu, että se on juuri tuo kyseinen nukke, joka pitää olla aina mukana? Amandalla on kolme nukkevauvaa, joista kaksi on lähes identtisiä. Kaikki nuo kolme on saatu joululahjaksi, yhtäaikaa, joten saamisjärjestyskään ei selitä suosimista. Olenkin miettinyt että pitäisi tehdä ihan koe ja kokeilla huomaisiko lapsi jos vaihtaisi noilta kahdelta lähes identtiseltä nukelta vaatteet ja tarjoaisi väärän nuken Vauvana.

"Isin työauto"

2010-07-26T08:40:00.001+03:00

Tänä aamuna kotoa lähti normaaliakin iloisempi ja innostuneempi tyttö. Hän on matkustamassa mummolaan ja 250 km taitetaankin poikkeuksellisesti "isin työautolla". Tyttöä on kiehtonut ihan vauvasta asti isot ja kovaääniset työkoneet, mitä isompi ja värikkäämpi, sitä parempi. Hän tunnistaa nosturit, betoniautot, pakettiautot, rekat, kaivinkoneet ja traktorit. Isin työautot ovat hienoja ja isoja paketti- tai lava-autoja. Kyytiin vain pääsee niin kovin harvoin, kun turvaistuimen siirtäminen on niin iso urakka ja ilman istuinta ei olla uskallettu liikkua kuin pari äärimmäistä kertaa. Onhan ylipäätään isin kanssa kahdestaan matkustaminen ihan eri juttu, kuin koko perheen kanssa, ja vielä isolla valkoisella lava-autolla. Minä jäin töihin ja kotiin, V matkustaa Pyhätunturille työkeikalle ja vie samalla tytön matkan varrella sijaitsevaan mummolaan. Turvaistuin on ensimmäistä kertaa asennettu kasvot menosuuntaan ja korkeasta lava-autosta näkee kauas. Punainen hattu, sen alla leveä virnistys ja innokkaasti vilkuttava käsi näkyvät auton ikkunasta heidän poistuessaan pihasta.

Päiväkodin loma ja äidin lomattomuus, sekä isän kesälomien rajoittaminen sesongin vuoksi pakottavat meidät tänäkin kesänä turvautumaan isovanhempiin ja niinpä tyttö on tämän viimeisen viikon mummolassa, ennen päiväkotien avautumista. Varapäiväkodin hoitoon emme edelleenkään halua turvautua, se kun tarkoittaisi vaihtuvia hoitajia, vaihtuvia kavereita ja ihan vierasta hoitopaikkaa (tänä kesänä ei onneksi vaihtuvia hoitopaikkja, kuten viime kesänä) . Mummola on kaukana, mutta se on lapselle tuttu ja turvallinen paikka, missä mummon ja papan lisäksi näkee myös enoja. Toivottavasti ensikesänä kuitenkin voisimme viettää loman lapsen kanssa yhdessä.

2010-07-21T22:05:00.000+03:00

- Blabla blaa blabla blaa blaa bal
- Shh!
- Miksi sinä noin teit?
- Koska sinun pitää olla nyt hiljaa.
- Miksi minun pitää olla hiljaa?
- Koska sinun täytyy käydä nukkumaan.
- Miksi minun pitää käydä nukkumaan?
- Koska sinulla on nukkumaanmenoaika nyt.
- Miksi minulla on nyt nukkumaanmenoaika? Ei minua nukuta.
- Koska nyt on ilta.
- Miksi nyt on ilta? Aurinko paistaa...

Luulin, että tämä kausi tulisi vastaan vasta vuoden tai parin kuluttua, enkä ollut alkuunkaan valmistautunut. Ihanaa kun lapsi osaa jo tehdä johtopäätöksiä ja jatkokysymyksiä, mutta joku raja näissä saisi olla. Ja miksi ne ärsyttävimmät miksi kysymykset tulee illalla kun lapsi on jo väsynyt ja äitikin kaipaisi hetken rauhaa ja lepoa?

Amanda on 2,5- vuotias. Utelias ja innokas ja yllättävänkin tarkkasilmäinen tyttö. Liikkuessamme hän huomaa ihmeen tarkasti ja nopeasti asioita: tuolla puun takana on Suomen lippu! Tuolla on lupu (pulu)! Lokki nappasi roskan! Sedällä oli punainen polkupyörä! Tyttö söi suklaata! ynnä muuta vastaavaa, mitä aikuiset eivät huomaa. Kysymykset ovat todella pohdiskelevia nykyään. Mitä puput syö? Syökö myyrätkin porkkanoita? Miksi nosturit on keltaisia? Tyttö hämmensi isänsä eräänä päivänä pohtiessaan pihalla auringon olevan eri paikassa kuin aamulla. Miksi aurinko kiertää meitä? Meneekö se nopeaa? Vaikeita kysymyksiä, joihin on vaikea löytää selitystä minkä tämänikäinen ymmärtäisi.

Hellebambeja ja kesälomakuvia

2010-07-12T20:45:00.000+03:00

Pitkän tauon jälkeen on onneksi jotain itse tehtyä näytettävää. Ompelin pari hellemekkoa/tunikaa Ottobren kaavoilla. hassu sattuma sinällään, että kaavat ovat jo pari vuotta sitten ilmestyneestä lehdestä ja tuo bambi on varastettu seuraavan aukeaman mekosta, mutta yllättäin Ottobren myymälästä löytyi samanlainen versio bambeineen myynnissä. Mummolareissulla kävimme siellä ostamassa liimaharsoa, sekä uusia ihania kankaita, mutta nämä olivat siis jo kotona leikattuina odottamassa ompelua ja liimaharsoa. Tämä on muuten ensimmäinen aplikointityöni ja täytyy myöntää, että olisi ehkä pitänyt valita jokin hieman helpompi kuvio kuin tuo pitkäsäärinen eläin ensimmäiseksi työksi. Yllättävän siististi sain ne kuitenkin tehtyä. Pienempi mekko on kokoa 62 ja sen annoimme lahjaksi tuttavaperheeseen juhannuksena syntyneelle tyttövauvalle. Amanda sai pitää keltaisen ja sille tulikin käyttöä kesälomareissulla.

Kävimme kesälomareissulla Ruotsissa. Ensin autolla toiseen mummolaan Sipooseen ja sieltä laivalla Tukholmaan ja pikkuhiljaa rannikkoa pitkin kotiin. Helsingissä törmäsimme sattumalta veljeeni ja hänen tyttöystäväänsä ja he veivät meidät Eläintieteelliseen museoon. En ole siellä ennen käynytkään ja suosittelen lämpimästi! Eläimet olivat todella hienosti aseteltuja ja tuntuivat suorastaan eläviltä.

Laivamatka tuntui lapsesta hurjan jännittävältä ja lähtöä odotellessa kannella suorastaan pelottikin. Pallomeressä oli helppo unohtaa pelko. Tukholmassa oli alunperin tarkoitus käydä Skansenilla ja ehkä Junibackenillakin, mutta jätimme molemmat tällä kertaa väliin, kun tuntui, ettei muka ehtinyt ja raskinut ja toisaalta lapselle näytti olevan suuri elämys isot suihkulähteet keskustan puistoissa ja kuninkaanlinnan pihalla seisoneet hopekypäräiset vartijat. Valitettavasti oikea prinsessa jäi näkemättä. Tietääkö joku onko ruotsalaisilla vartijoilla yhtä tarkkaa kuin englantilaisilla virkaveljillään, etteivät saa ottaa kontaktia ohikulkijoihin? Neljästä vartijasta kolme olivat kuin patsaita, mutta yksi uskaltautui hymyilemään ja jopa salaa vilkuttamaankin hassuttelevalle pikkuneidille, joka uteliaana meni tietysti ihan viereen katselemaan "kaunista setää" ja vilkutti hurjasti jatkaessamme matkaa.

Sundsvallissa tuntui niin kovin tutulta. Amandasta parasta oli vuosittainen lohikäärmekilpailu. Erilaiset organisaatiot ja yhteisöt koristelevat lohikäärmepatsaita joista valitaan vuosittain paras. Patsaita on ripoteltu ympäri kaupunkia ja mikä hauskinta niillä saa myös ratsastaa.

Härnösandissa tuntui kuin olisi tullut kotiin. Mikään ei ollut muuttunut reilun vuoden takaisesta, mutta kaupunki on kyllä ehdottomasti yksi kauneimmista kesäisin. Härnösandista löytyi muuten reissun ensimmäinen leikkipuisto Ruotsin puolelta. Eikö ruotsalaislapset todellakaan leiki ulkosalla? Ihmettelin jo silloin vuosi sitten, kun leikkipuistot olivat aina tyhjiä, mutta luulin sen johtuvan talvesta. Tukholmasta ja Sundsvallista emme ylipäätään löytäneet ainuttakaan leikkipuistoa (kyllähän niitä Suomessa on jokaisen kaupungin keskustassakin plus jokaisella taukopaikalla pääteiden varressa) ja Härnösandissakin olimme ainoat, vaikka pitkän aikaa olimme leikkimässä. Ihan vertailun vuoksi alempana samassa paikassa viimevuoden helmikuussa otettu kuva :) (luulin, että olin sen silloin tänne laittanutkin) Kyllä on tyttö kasvanut.

Viimeinen yö vietettiin Luleåssa, mistä suunnattiin takaisin kotiin.Ihana reissu,mutta helteillä matkustaminen ei kyllä ole mitään herkkua.

Kilpailuja

2010-05-30T00:58:00.000+03:00

http://mai-mainblogi.blogspot.com/2010/05/niinkuin-r-v-o-n-t.html

Maijalla on kiva arvonta menossa. Käykäähän kurkkaamassa!

Kevätjuhlia ja kaksinumeroisia lukuja

2010-05-24T20:18:00.001+03:00

Kevät ja toukokuun loppu tarkoittaa tietysti kevätjuhlia. Ensiksi juhlittiin Madetojasalilla Citydancen kevätnaytöksessä. Olen ollut todella innoissani, että olen päässyt takaisin rakkaan tanssiharrastuksen pariin ja yksi parhaista asioista siellä on juurikin esiintymiset. Valitettavasti tilaisuus oli niin suosittu, että liput oli loppuunmyyty jo monta päivää aikaisemmin. Amanda ja Ville tulivat kuitenkin seuraamaan esitystä aulan screeniltä. Äidin numeroa odotellessa pisti tyttö pystyyn ihan oman näytösen ja tanssi aulassa viimehetken treenauksia suorittavien tanssijoiden kanssa.

Seuraavana oli vuorossa päiväkodin kevätjuhla. Amandan päiväkodissa on vain kaksi alle kolmevuotiaiden ryhmää ja eskariryhmä. Eskareille oli oma juhla, joten saimme aika pienen, mutta sitäkin tunnelmallisemman juhlan. Isoimmilla lapsilla oli jopa esitys. Amandasta kyllä huomasi, että äidin näytös oli tuoreessa muistissa ja hän tiesi mitä esiintyminen tarkoitti. Hurjasti tyttöä jännitti, mutta reippaasti veti koko esityksen läpi hymyillen.

Päättäjäisten jälkeen on hyvä aloittaa jotain uutta. Jo toissakesänä kävimme etsimässä ensimmäisen geokätkömme ja nyt päätimme, että siitä tehdään meidän perheen yhteinen harrastus. Sääennustuksista huolimatta sunnuntaille sattui mukavan aurinkoinen, mutta onneksi jo vähemmän helteinen päivä, joka oli juuri sopiva pyöräretkeen ja geokätköilyyn. Aiemmin harrastus tyssäsi pitkälti gps-laitteen puuttumiseen, mutta nykyisistä kännyköistä löytyy jo niin tarkka gepsi, että pääsee oikeasti haarukoimaan sijaintia. Melkein 20 km pyörälenkin ohessa etsimme kolmea kätköä, mutta harmittavasti yksi kätkö jäi piiloon. Tämä kuitenkin löytyi helposti. Amanda puhui vielä illallakin "aarteista".

Yksi asia saatiin vielä päätökseen, ainakin toistaiseksi, nimittäin neuvolakontrollit. Uudet mitat ovat 84 cm ja 10300g eli tyttö pääsi viimein kaksinumeroisiin lukuihin. Terveydenhoitajan mielestä voimme odotella rauhassa 3-vuotisneuvolaa. Käyrä näyttää kyllä enemmän siksakilta, mutta säännöllinen kuvio kai sekin voi olla. Kasvu on hidasta mutta etenee kuitenkin. 2- vuotisneuvolan jälkeen vaihdoimme rasvattoman maidon kevytmaitoon ja lisäsimme puuroon voisilmän. Öljyä oli suositeltu jo aiemmin, mutta sen maku ei oikein miellyttänyt ja puurosta tuntui muutenkin tulevan liian liukasta, joten se jäi pariin kokeiluun. Voisilmä sen sijaan maistuu hyvin ja näistä rasvalisäyksistä saimme kehuja myös terveydenhoitajalta. Lisäksi Amandan "ruokavalioon" on ilmaan tunut lähes viikottainen bebe-leivos lempikahvilassamme.

Huh hellettä!

2010-05-15T23:08:00.001+03:00

Useampanakin keväänä on vappuna päässyt piknikille puistoon ja voinut riisua takin, mutta milloin viimeksi on voinut toukokuun puolessavälissä kulkea avojaloin? Keskiviikkoaamuna kannoin tytölle päiväkotiin neuletakin siltä varalta, että aamupäivällä on niin kylmä että tarvii takin alle ja pidin tiukan puhuttelun kuinka rukkasten on pysyttävä kädessä. Samaisena aamuna päätin, että nyt on jo kuitenkin tarpeeksi lämmin, että lapsi voi siirtyä talvikengistä vuorettomiin nahkakenkiin. Torstaina ei tiennyt miten päin pitäisi olla, kun on niin kuuma. Kesä tuli ihan yhtäkkiä rymähtäen. Amanda on toistellut ihmeissään jo monta päivää ettei hänellä ole lapasia tai pipoa tai edes takkia. Parveketta on laitettu ihan urakalla kuntoon ja kiitos Amandan kummisedän avun, enää pientä hienosäätöä olisi tarve tehdä. Tänään on kuitenkin huhkittu vähemmän ja juhlittu. Olimme tuttavaperheen lapsen 2- vuotissynttäreillä ja olipa mahtavaa pukea lapsille kesämekot ja antaa vain mennä. Hämmentyneitä ilmeitä oli itse kullakin muksulla, kun yritti kehottaa heitä pihalle. Lapset etsivät ihmeissään ulkovaatteita tai ainakin nyt sentään kenkiä.

Mitäs muuten tykkäätte blogin uudesta ilmeestä? Alkoi tuntua, että vauvan vaunujen on aika siityä pienen lapsen tavaroiden tieltä ja eihän noita vaunuja ole enää pitkään aikaan edes löytynyt meidän taloudesta. Pientä hienosäätöä saattaa vielä esiintyä.

Unelma-asumista

2010-05-12T13:36:00.000+03:00

http://www.hs.fi/juttusarja/salmi/artikkeli/Suomi+on+t%C3%A4ynn%C3%A4+pastellinv%C3%A4risi%C3%A4+h%C3%B6lm%C3%B6l%C3%B6it%C3%A4/1135256755743

Hyvin harvoin kommentoin täällä lehtikirjoituksia tai edes muita ajankohtaisasioita oman napani ulkopuolelta, mutta nyt on ihan pakko. Siis niin pakko, että etsin väkisin ajan kirjoittaa tämän kommentin kesken työpäivän. Virpi Salmi siis kirjoittaa suomalaisesta omakotitalounelmasta, joka saa niin monen vaikertamaan ihanuudesta. Kun on se oma piha ja oma rauha, vaikka tonttia ympäröikin viisi naapuria joilla on kaikilla se samanlainen persoonallinen pakettitalo kuin itselläkin. Kun luonto on lähellä, eli asutaan pellolla pikkuruisella tontilla kaikkien muiden keskellä. Kun rakentaminen vei melkein koko omaisuuden, melkein parisuhteen, mihinkään ei ole varaa, mutta onneksi kaupoillekin on niin pitkä matka. En mitenkään moiti tai arvostele omakotitaloasumista ja totta puhuen haaveilen itsekin joku päivä omasta pihasta, mutta kun olen kuunnellut kohta vuoden verran ihmettelyjä meidän valitsemastamme asumismuodosta. Eihän lapsiperhe yksinkertaisesti voi asua muualla kuin omakotitalossa. Eihän lapsiperhe voi asua kolmiossa lähellä keskustaa. Asumme kerrostalossa ja ihan siksi koska haluamme asua kerrostalossa. Olen myhäillyt koko talven, kun joku muu on huolehtinut lumitöistä puolestani ja pihakin on hiekotettu. Olen kuitenkin saanut tehdä lumitöitä juuri sen verran kuin on tuntunut mukavalta liikuntamielessä, lapioidessani lapselle tilaa keinun alle. Minun lähikauppaani on 200 m ja alle kilometrin säteeltä löytyy useita kauppoja, kirjasto, elokuvateatteri, neuvola, ravintoloita, kahviloita, huoltoasemia, erikoisliikkeitä, videovuokraamo ja myös sitä oikeaa luontoa lintuineen, puineen, jäniksineen ja siilineen. Jos illalla tekee mieli sittenkin niitä irtokarkkeja ja auto on miehellä työreissulla, ei haittaa. Lapsi kärryihin ja menoksi. Jos lapsi kaipaa viikoloppuaamuna seuraa, mennään vain 300 m päähän leikkipuistoon missä lapsia vanhempineen riittää, eikä tarvi erikseen sopia, että saako meidän maija tulla teille kylään. Minun ei tarvitse suunnitella kerran viikossa tapahtuvaa isoa kauppareissua autolla, johon olennaisena osana kuuluu menneen viikon roskien vieminen kierrätyspisteeseen (ja auta armias jos biojäte astia unohtuukin kotiin tai keräyspaperikassi halkeaa peräkonttiin, saati että se kymmenen päivän ruokakauppalista ja kylmälaukku unohtuvat keittiön pöydälle), vaan voi ekologisesti viedä ensin roskat alakerran jätekatoksen lajittelupisteeseen ja sen jälkeen kävellä kauppaan ja ostaa vain se mitä varmasti tiedän pystyväni syömään parin seuraavan päivän aikana ja jos ruoka loppuu kävellen pääse uudelleenkin kauppaan. Viikonloppuna ei tarvi organisoitua haravointiin, aidan rakentamiseen ja postilaatikon tukemiseen, vaan voi istua piilossa naapureiden katseilta omalla parvekkeellani juomassa virvokkeita. Kuitenkin minulla on mahdollisuus halutessani harrastaa noita kaikkia kerrostalossakin, jos vain haluan. Minun asuntoni on valmiiksi rakennettu, vaikka sen onkin tehnyt joku muu, eikä meillä odota olohuoneen lattialla kasa jalkalistoja jo toista vuotta (tosin myönnän että niitä pahvilaatikoita löytyy kyllä meiltäkin). Minun elämäni on helppoa ja voin keskittyä elämiseen. Asumme ehkä hieman ahtaammin, mutta olemmepa myös lähempänä toisiamme.

Ja vielä kerran, minulla ei ole mitään omakotitaloasumista vastaan, päinvastoin. Tuo kirjoitus vain niin kolahti. Hähä te tuttavat jotka olette arvostelleet ensin meidän valintaamme ja seuraavassa lauseessa valittaneet juurikin noista samoista asioista kuin mistä Salmi kirjoittaa. Hupaisinta tuossa kolumnissa on kuitenkin kommentit. Miten kukaan uskaltaakaan kritisoida suomalaista unelmaa!

Hieman erilainen äitienpäivä

2010-05-10T08:53:00.000+03:00

Kuinka moni äiti heräsi eilen jo ennen puolta kuutta kolinaan ja hetken kuluttua, kun isä meni katsomaan mitä tapahtuu, huudahdukseen "en minä syö sokeria!" Valoisuuden myötä meillä herätään aina vain aikaisemmin. Keittiöstä alkaa kantautua vedenkeittimen ääni, sekä supinaa ja rapinaa ja yritän vetäytyä entistä syvemmälle peiton alle. Kirkas ääni kajautti makuuhuoneen ovelta "Hyvää äitinpäivää, minulle on paketti!" ja ennen kuin ehdin kunnolla edes kiittää, samainen kirkasääni kävi avaamaan päiväkodissa tekemäänsä lahjaa. Sain ihanan sormivärityön puolukoista. Mies seurasi perässä vaaleanpunaisten Reinojen ja ruusun kera. Pikaiset halaukset, suukot ja onnittelut, ja mies katosi töihin. Kolme vuotta sitten naureskelimme työsopimuksen pykälälle "suostuu tarvittaessa työskentelemään myös pyhinä ja viikonloppuisin", sitä kun ei pitänyt ikinä tapahtua. Miksi juuri äitienpäivänä? Ja vieläpä 14 tunnin keikka! Tassuttelin valmistamaan vedenkeittimeen unohtuneesta vedestä teetä ja palasin sänkyyn sanomalehden kanssa. Minähän saan tänään aamupalaa sänkyyn, vaikka sitten itse valmistettuna. Yllättäen tyttö ilmoitti haluavansa tulla myös sänkyyn pötköttämään, varasti minulta toisen tyynyn ja kaivoi dvd- soittimen ja Nalle Puhin sängyn alta.

Iltapäivällä kävelimme Taidemuseolle. Jostain syystä siellä ei ole tullut käytyä aiemmin, siitäkin huolimatta, että esimerkiksi Gl'amour näyttelyn mainos on roikkunut ilmoitustaulullamme jo pidemmän aikaa. Tämä näyttely lumosi Amandan ja kiersimmekin sen kahdesti. Esillä oli myös Pahikset ja kullanmurut- nukkenäyttely ja voitte uskoa, että lapselle sai pitää tiukan puhuttelun, ettei yhteenkään nukkeen tai leluun saa koskea. Tämän näyttelyn kohdalla sain myös pohtia lapsen pelkoja ja kokemusympäristöä. Eräässä osassa näyttelyä oli kyltti, jossa kehotettiin vanhempia huomioimaan, että osuus voi sisältää lapsia pelottavia asioita. Aikuinen näki kauhuelokuvamaisen mustiin pukeutuneen nukensilpojan, kun taas lapsi kysyi miksi tuo tyttö ompelee pimeässä. 2- vuotiaan todellisuudessa ihmiset eivät vielä tee pahaa toisilleen tai tärkeille tavaroilleen.

Päivän parasta antia, ainakin lapsen mielestä, taisi kuitenkin olla kadulla vastaan tullut bullterrieri ruskeamustana värimuunnoksena, josta lapsi huudahti innostuneena (ihan koiran vieressä) "äiti katso miten ihana lammas!" En jäänyt katsomaan karskin koiranulkoiluttajan ilmettä, vaan työnsin lapsen hysteerisesti kikattaen bebe-leivokselle.

3 vuotta

2010-05-07T13:00:00.001+03:00

Blogillani on jo 3 vuotta ikää. Ensimmäinen otsikkoni oli Kaksi viivaa. Kahdesta viivasta on tullut ihana pieni tyttö ja niin hektinen elämä, ettei kovin usein ehdi blogia päivittää ja ne parhaat jutut, joista sillä hetkellä miettii, että pitäisi kirjoittaa, ehtivät mennä ohi. Kiitoksia kaikille lukijoille, varsinkin niille, jotka ovat alusta lähtien roikkuneet mukana. En oikein tiedä kannattaako tämän blogin pitäminen enää, vai pitäisikö jättää taustalle elämään uutta tulemista odottelemaan. Tuntuu, ettei lukijoitakaan kovin montaa ole enää jäljellä ja tosiaan tämän hetkisen elämän hektisyys rajoittaa kirjoittamista kovasti. Jotain radikaalia pitäisi keksiä, olisiko ehdotuksia?

Aikuistumista

2010-05-07T11:14:00.000+03:00

Taas on yksi vuosi enemmän plakkarissa, ja vuosi vuodelta tämä tuntuu entistä merkityksettömämmältä. Alan toisaalta pikkuhiljaa ymmärtää tuttavaani, joka piti 30- vuotissynttärit epähuomiossa vuoden liian aikaisin. Pitää ihan erikseen miettiä, että montako vuotta oikein tulikaan täyteen. Amanda pohti syntymäpäiväaamunani aikuisuutta. Sinä olet Minna. Päiväkodissakin on Minna. Päiväkodin Minna on aikuinen. Onko äiti aikuinen?, kysyin No ei! Sinä olet äiti. Ei äiti ole aikuinen, äiti on äiti

2010-04-15T18:30:00.000+03:00

Ostin melkein vuosi sitten Ottobren myymälästä ihania puuvillakankaita. Valitettavasti kankaat ovat vain noin metrin leveitä, ilmeisesti tarkoitettu askarteluun ja tilkkutöihin, joten vaatteisiin ne eivät oikein sovellu. Nyt otin ne viimein esiin ja ensimmäiseksi sain aikaiseksi tämän pienen käsilaukun. Kaavat on mukailtu Ottobren kaavoista. Koska tällä oli hiukkasen kiire, eikä kotoa meinannut löytyä sopivaa, tukevaa materiaalia kahvoiksi, keksin käyttää paksua nauhaa ja puisia helmiä. Ihan hauskan näköinen siitä tulikin. Laukku matkusti kummitytölleni syntymäpäivälahjaksi ja on kuulemma erittäin mieluinen.

Hullut Päivät ovat taas täällä ja vaikka joka vuosi muka vannoo, ettei mene edes käymään, tulee siellä silti käytyä joka kerta ja useampanakin päivänä. Syytän siitä auringon paistetta ja ruokatuntia, jolloin ei voi mennä vain hämärään kahvihuoneeseen, vaan on kuitenkin suunnattava Stockan nurkille etsimään evästä. Tällä kertaa tein kuitenkin löydön kirjaosastolta. Kirjassa on aika joukko vinkkejä kasveista, joista voi kasvattaa hauskoja viherkasveja, jotka jopa kukkivat tai tekevät uutta satoakin. Kenellä meistä ei jäisi jääkaapin kylmälokeroon nahistuneita perunoita ja porkkanoita tai joku hedelmä ehtii mennä ylikypsäksi ennen kuin sen muistaa syödä. Nyt niitä ei tarvi heittää biojätteeseen vaan kasvattaa vähintäänkin kauniita versoja. Kävin jo tutkimaan maustekaapin sisältöä ja ainakin mantelia ja korianteria on kokeiltava pikimiten!

Kevättä!

2010-04-14T12:26:00.000+03:00

Mistä tietää että on kevät?

Sen tietää siitä, että lapsi haluaa pukeutua pelkkiin alusvaatteisiin ja käyttää sisälläkin aurinkolaseja

Sen tietää siitä, että tummat verhot on poistettu ikkunan edestä ja tilalle on tuotu penkki täynnä taimia. Penkin viereen taas on ilmestynyt kasa sisustuslehtiä ja toinen kasa polkupyörälehtiä.

Sen tietää siitä, että meille ilmestyy uusia mekkoja ja t-paitoja, verhoja ja sohvatyynyjä mitä heleimmissä väreissä.

Sen tietää siitä, että olisi kova tarve uudistaa blogin ulkonäköä.

Ostin itselleni uuden polkupyörän. Olen itseasiassa haaveillut siitä jo parikin kevättä, mutta nyt sen viimein tein. Ihana uusi maastopyörä, jossa on joustava etuhaarukka, tiikerin kuva keulassa, jolla pääsee todella lujaa, levyjarrut ja keveys ja ominaisuudet joista mieskin on kade. Ihanaa viilettää pyörällä pitkin katuja ja puistoja aamuauringossa ennen seitsemää, kun kaduilla ei ole vielä juuri ketään, sorsat laulelevat padolla ja katupöly tuoksuu. Tällä viikolla on aurinko paistanut joka päivä, myös meillä sisällä.

Viime viikon mies oli työreissussa ja me olimme tytön kanssa kahdestaan kotona. Ulkona oli sateista ja märkää ja sisälläkin kasautui ukkospilviä. Lapsella oli ikävä isää, ei huvittanut syödä, ei nukkua eikä varsinkaan pukea. Äiti tarvittiin joka ikiseen leikkiin mukaan, mutta ei nekään pidemmän päälle kiinnostaneet. Onneksi tajusin kertoa päiväkodissakin miehen työreissusta, sillä perjantai aamuna vein ensimmäistä kertaa ikinä karjuvan lapsen hoitoon. Tyttö menee AINA hyväntuulisena hoitoon ja vaikka aamu olisikin kitinä, viimeistään päiväkodin pihassa nousee hymy. Nyt vain karjuttiin ja karjuttiin ja karjuttiin lisää. Edellisenä iltana tyttö kävi nukkumaan vasta kaksi tuntia normaalin nukkumaanenoajan jälkeen, ihan vain kun ei huvittanut ja piti riekkua sängyssä ja yöllä olimme heränneet kolme kertaa, eli olimme molemmat todella väsyneitä. Päiväkodissa jouduin pukemaan lapsen väkisin jo kolmatta kertaa sille aamulle, koska tottakai raivostuessa piti pissata housuunkin. Olin jo ihan itkun partaalla. Ihana hoitaja tuli luoksemme ja otti tytön syliin ja sanoi, että vaikka kuinka olisi ikävä isiä, niin ei silti saa äidin mieltä pahoittaa. Sen jälkeen hän taputti minua olalle ja käski lähteä töihin "kyllä me pärjätään".

Tällä viikolla kaikki on ollut niin helppoa. Tyttö on hyväntuulinen ja vaikka uhmaikä ei mihinkään ole kadonnutkaan, on hän ihan eri reipas. Tohkeissaan hän kertoo tehneensä isin kanssa päivisin "vaikka mitä" ja nauttii lomailusta. Itsekin osaa taas arvosta tavallista arkea ihan eri tavalla, kun sen saa jakaa toisen aikuisen kanssa. Mitä sitten vaikka olenkin töissä ja he lomalla. Mitä sitten, että ensiviikolla olemme taas kahdestaan kotona, vieläpä yhden päivän pidempään kuin viime viikolla, ja takatalveakin on luvattu räntäsateineen ja pakkasineen. Nyt on kevät! Nyt on ihanaa! Ja aion nauttia siitä vielä nämä muutamat päivät! Kunhan pääsen kotiin, käyn ostamassa leivoksia ja narsisseja ja huristan kotiin nauttimaan niistä parvekkeelle ihan miehen ja ihanan lapsen kanssa!

Kevätpuuhia

2010-03-31T21:35:00.000+03:00

Vaikka ulkona on vielä hurjasti lunta ja öisin melko koviakin pakkasia, kevättä odotetaan jo kovasti. Kylvimme Amandan kanssa siemeniä, tomaattia, kurkkua, basilikaa, kahdenlaista kurpitsaa ja kukkia sekä suuri kulhollinen rairuohoa. Kun siemenet oli kylvetty, lähetin lapsen leikkimään jotta sain siivottua kylpyhuoneen puutarhahommien jäljiltä. Kun sitten kannoin kasvatusalustaa olohuoneeseen aurinkoon, tyttö hyppeli paikalle ja kysyi joko me syödään tomaatteja. Voi kun ne kasvaisikin niin nopeasti :D

Syntymäpäivälahjaksi saatu pyörä on saanut olla melkolailla rauhassa. Ainoastaan kelloa on käyty soittamassa aina välillä. En tiedä mikä tyttöä pyörässä niin jännittää, todennäköisesti se, että päkiät juuri ja juuri yltävät lattiaan kun istuu satulassa. Kiinnostus pyöriä ja pyöräilyä kohtaan on kuitenkin ollut niin suurta, että päätin ottaa uuden lähestymisen tähän hommaan. Tytölle kypärä päähän ja käytävälle kokeilemaan. Hetken aikaa vain taluteltiin pyörää yhdessä, mutta nopeasti tyttö käski äidin pois ja ensin työnteli itse ja tuumi sitten että ajaminen on mukavampaa. Vielä ei ihan potkuttelu suju, mutta kävely pyörän kanssa sujuu jo ja se on hauskaa. Käytäväharjoituksista on ollut myös se hyöty, että viiden aikaan käytävällä seisoskellessa tutustuu helposti naapureihin.

Tein tytölle uuden kevätmekon, tai ainakin ajattelin tekeväni. Kaavat ovat vanhasta Suuri Käsityölehdestä ja olisi pitänyt muistaa, että siinä lehdessä koot on aina hurjan suuria ja sovittaa kaavoja vähän tarkemmin. Koko on 86, mutta tyttö voi käyttää mekkoa aikaisintaan syksyllä. Joustofrotee ja resori ovat molemmat Metsolasta, josta myös inspiraatio mekkoon.

Napit ovat äitini lapsuusajan mekosta. Onneksi noita oli mekossa parikymmentä, niin niitä jäi vielä myöhempäänkin käyttöön.

Ikävä

2010-03-30T13:09:00.000+03:00

Amanda lähti pääsiaisenalusviikoksi mummolaan. Oleme siis V:n kanssa kahdestaan 4 yötä. Minulla on hirveä ikävä tyttöäni jo kahden yön jälkeen. Tässä muutama hassu tapaus joita olen muistellut ikävissäni. Tosin eivät nämä taida näin kirjoitettuna kauhean hauskoilta kuulostaa.

Leikimme tytön kanssa ensimmäisiä kertoja piilosta. Siis siten, että toinen laskee ja toinen menee sillä aikaa piiloon. Ohjeet ja ideat oli saatu eräästä lastenkirjasta, joten kuvittelin idean olevan selvä. Tyttö keksi, että keittiön pitkän, melkein lattiaan asti yltävän verhon takana on hyvä piilopaikka. Kun olin laskenut ääneen kymmeneen, kuului samoin tein verhon takaa innostunut kiherrys. Leikimme uudelleen ja taas verhon takaa kuului innostunut kiherrys. Ehdotin tytölle, että etsisi uuden piilon seuraavaksi kerraksi. Vielä kolmannellakin kerralla tyttö kihersi verhon takana. Hän ei kuitenkaan halunnut alkaa vuorostaan etsijäksi, joten minä laskin taas. En löytänytkään tyttöä neljättä kertaa verhon takaa, eikä kiherrystäkään kuulunut mistään. Aikani etsittyäni, tyttö pomppasi meidän sängystämme peiton alta ja hihkaisi "YLLÄTYS!". Hyvin hämätty äitiä luulemaan, ettei muka tiedä miten tätä leikkiä pitäisi leikkiä.

Väsyneenä työpäivän jälkeen olisin halunnut istahtaa hetkeksi juomaan teetä ja lukemaan päivän postit, kun tyttö vaati minua leikkimään. Yritin ensin vedota, että ei äiti nyt jaksa, äiti tulee kohta. Tyttö jatkaa vaatimista ja vetää minua kädestä mukaansa. Yritän vielä vedota, että äidin pitäisi laittaa ruokaa ja siivotakin hieman, kun tyttö tokaisi kirkkain silmin ja hymyillen " Isi voi laittaa ruokaa ja siivota, äiti tulee leikkimään!"

Päiväkodissa kerrotaan mitä kummallisimpia tarinoita. Hoitajilla on hauskaa, mutta huomaan heidän välillä hieman varmistelevan, mitä noiden tarinoiden takana on. Eräänä aamuna tyttö oli kertonut täysin vakavalla naamalla, kuin isi vie meidän aina töihin. Isi vie meidät aina autolla töihin. Ensin viedään Amanda, sitten isi vie äidin töihin ja sitten isi ja naapurin tyttö menevät yhdessä isin töihin. Mikä ihmeen naapurin tyttö?

Ruokakaupasta tarvitaan aina perunoita, porkkanoita ja sipuloita!

Jokaiseen hänestä mainittuun adjektiiviin pitää vastata sanoilla "itse olet!. Hupsu tyttö. Itse olet hupsu. Taidat olla väsynyt? Itse olet väsynyt! Äidin rakas. Itse olet rakas!

Kirjastosta löytyi lastenkirja nimeltä Voi Boris! Boris on harmaakarhun poikanen joka suuren kokonsa vuoksi pelottaa luokkakavereita ja kun luokan opettaja on karhua polveen asti ulottuva kanarouva, hän huokaa kirjan jokaisella aukeamalla Voi Boris!. Tyttö ihastui kirjaan niin että sitä luettiin monta kertaa saman päivän aikana. Pari päivää myöhemmin tytön nallekarhu oli himan hukassa, eli siis löytyikin oman sängyn sijasta vanhempien sängystä. Nallen löytäessään tyttö huokasi raskaasti ja tuumi Voi Boris!

Olimme Helsingissä tapaamassa toisia isovanhempia ja matkustimme raitiovaunulla keskustasta Messukeskukseen. Oli todella inhottava ilma, tuulista ja satoi vettä. Tyttö istui ratikassa rattaissaan paikalla jossa oli melkein lattiaan asti ulottuva ikkuna, josta hän innoissaan katseli maisemia. Parin korttelin jälkeen hän alkoi laulaa bussilaulua ja jumittui säkeistöön pyykijät pyyhkivät viu viuh viuh, koko päivän. Kovaa ja korkealta tapansa mukaan. Harvoin ihmiset astuvat sateeseen yhtä hyväntuulisina.

Kilpailuja

2010-03-23T12:38:00.000+02:00

Paapii- blogissa on meneillään ihana kilpailu, jossa arvotaan kissamaisia tuotteita! On muuten melkoisen koukuttava blogi ja ihania käsitöitä, niin että kannattaa seurata muutenkin.

http://paapii-blogi.blogspot.com/2010/03/kissamainen-arvonta.html#comment-form

Kun lapsi sairastaa, osa 2

2010-03-17T09:44:00.000+02:00

Kovin pitkäänpä meillä ei pysytty terveenä. Sunnuntai-iltana tytölle nousi yhtäkkiä korkea kuume, joka onneksi laski jo seuraavana aamuna, mutta toi mukanaan ilkeän nuhan ja kovan yskän. Maanantaina kuume alkoi kyllä herkästi kohota, jos muksu vähänkään kehitti vauhtia ja niinpä päivä menikin lukiessa ja katsellessa leffoja. Tiistaina kuume oli jo poissa, mutta tyttö niin väsynyt ja puolikuntoisen oloinen, että jäätiin vielä kotiin. Mikään ei kuitenkaan pidellyt häntä enää aloillaan. Ennen aamu seitsemää olin ehtinyt pitää kovan puhuttelun aiheesta hellan säätimiin ei saa koskea!, kun tyttö oli onnistunut huomaamattani saamaan sekä uunin, että kaksi levyä päälle. Onneksi liedellä ei ollut mitään. Ennen aamu seitsemää ehdin pitää tiukan puhuttelun myös aiheesta muovipussia ei saa ikinä laittaa päähän. Mikään ei pitänyt muksua paikoillaan. Ei leffat, ei kirjat, edes lauluhetki, joka normaalisti ei ole koskaan tarpeeksi pitkä, ei pysäyttänyt lasta kuin vartiksi. Ruoka ei maistunut, kun ei malttanut syödä ja päiväunillekaan ei olisi millään huvittanut mennä. Tunnin yrittämisen jälkeen, kun lapsi oli jo aivan yliväsynyt ja silmät alkoivat kiiltää siihen malliin, että lämpö alkaa nousta, kaivoin matkasängyn esille ja vein lapsen "retkelle". Matkasängyn korkeiden reunojen yli ei niin vain pääsekään juoksemaan ympäri kotia, ja hyvin nopeasti tyttö nukahti nukkuen todella pitkät, mutta levottomat unet. "Retkieväät" päiväunien jälkeen maistuivat jo hieman paremmin. Iltapäivälä muksu itsekin jo tuumi, että mennäänhän huomenna päiväkotiin.

Eniten minua kyllä ihmetytti työantajien suhtautuminen sairaspoissaolohin. Mieheni on nyt ollut yhteensä yhden kokonaisen päivän ja kaksi puolikasta päivää pois töistä lapsen sairauden vuoksi. Siis koko työhistriansa aikana. Olkoonkin, että ne sattuivat noin peräkkäin, mutta minusta se on silti todella vähän parivuotiaan lapsen sairasteluiksi. Silti hänen pomonsa näki aihelliseksi huomuttaa, että niitä poissaoloja voisi kyllä jakaa vaimon kanssa. Minun pomoni taas toivotteli pikaista parantumista mutta silti sanoin "parannelkaa rauhassa". Minulla tosin eilinen oli ensimmäinen poissaolo lapsen sairauden vuoksi. Ainakaan tämä ero ei selity naisvaltaisella työpaikkalla, mutta onko tuo yksityisyrittäjällekään oikeasti asiallista? Mies kuitenkin hoiti sovitut tehtävät ja kysyi ennen kuin ilmoitti poissaolostaan, että olisiko jokin homma mihin häntä ehdottomasti tarvitaan. Hän oli koko ajan tavoitettavissa ja itseasiassa hoiti toimistohommia kotona. Ja kun meidän lapsi ihan oikeasti sairastelee todella vähän.

Sunnuntaiaamuja ja pilvipoutaa

2010-03-14T07:49:00.006+02:00

Viikonloppuaamuisin, silloin kun kerrankin voisi nukkua pitkään eikä mihinkään ole kiire, lapsi kyllä herää jo normaaliakin aiemmin. Viiden jälkeen kainaloon kömpii kaikkinen nalleineen ja pupuineen vielä melko uninen pieni tyttö. Unta ei enää kuitenkaan riitä, vaan hetken pyörimisen jälkeen nuostaan istumaan ja aletaan leikkiä ja laulaa, aluksi pienellä äänellä, mutta koko ajan kovempaa. Puoli kuuden aikaan on jo pakko päästä pois sängystä, mutta miten nuo vanhemmat saisi ylös. Epäilen täysin tahalliseksi, että lapsi keksii alkaa kuoriutua yöhaalaristaan ja tuumi "äiti, mennään pesemään kakka pois!". Ei kun kiireellä vessaan, jossa vain nauretaan vahingoniloisesti unisen isän kääriessä melkein puhdasta pissavaippaa ja ilmoitetaan nopeasti "ei tullutkaan!". Koska minä sain nukkua eilen pitkään, on tänään isän vuoro saada palata sänkyyn ja minun kömpiä keittämään teetä.

Varhaisaamiaisen jälkeen, kun äidin on uhrautuvasti annettu juoda teekupposensa ja sanomalehden koirankuvat on silitetty ja leikkiruokittu loppuun, on aika etsiä jotain luettavaa. Aamuhetkiin sopii tietysti parhaiten ne kaikkein paksuimmat opukset. Kahden kirjan jälkeen ilmoitin jyrkästi, että nyt ei enempää, saat lukea itseksesi. Kun äiti hakee päättäväisesti kameran, on lapsen pakko keksiä muuta.

Rakennetaan maailman pisin junarata! Junarata on kyllä maailman paras keksintö. Vaikka palikoita ei ole kuin kahta perusmallia, kaari ja suora, voi niistä tehdä aina uudenlaisen radan. Kummisetä on pitänyt huolen, että jos kaaret ja suorat ei riitä, voi rakennelle myös siltoja ja tunneleita. Koska palaset ovat niin yksikertaiset, lapsi voi rakentaa radan ihan itse ja äiti huilia vieressä juoden toista teekupillistaan. Tosin insinööriäidin on vaikea pitää näppinsä pitkään poissa rakennustyömaalta (ja siksi luulenkin lapsen valinneen juuri junaradan leikiksi).

Junaleikin myötä kellokin alkaa pikkuhiljaa olla jo kahdeksan. Lastenohjelmat alkaa ja äiti siirtyy keittämään puuroa. Jokohan kohta voisi keittää kahvia ja herättää isänkin touhuamaan?

Hyvin usein viikonloppuaamuna pitää saada "punainen mekko" päälle. En todellakaan tiedä mitä sillä oikeasti tarkoitetaan, mutta viime aikoina parhaiten on kelvannut äidin tekemä "pilvipaita", kuten Amanda sitä nimittää. Kangas on JNY- designin pilvitrikoota. Kaavat on muokattu Ottobren perustrikoopaidan kaavoista. Kangas on niin ihana, että halusin tehdä jotain mahdollisimman pitkäikäistä. Onnistuinkin mielestäni aika hyvin. Nyt tuota käytetään mekkona ja tunikana ja kun tyttö tuosta kasvaa hihojen pituuden ansiosta (nyt niitä pitäisi kääriä) menee vielä paitanakin. Mutta olisiko kellään vinkkiä miten kannattaisi helma kääntää, ettei se rullaantuisi noin? Nyt olen käyttänyt ohjeen mukaisesti kaksoisneulaa ja suoraaommelta.

Kun lapsi sairastaa

2010-03-09T14:36:00.002+02:00

Amanda sairastui elämänsä toisen kerran. Tälläkin kertaa tauti tuli päiväkodista mutta vatsataudin muodossa. Meillä on kyllä ollut harvinaisen terve muksu ja myöskin päiväkoti on ollut harvinaisen pöpövapaa. Kun lehdet kohisivat sikainfluenssaepidemioista, noro-virusepidemioista, rs- virusepidemioista ynnä muista paikallisissa päiväkodeissa, meillä vältyttiin noilta kaikilta. Nyt kuitenkin jokin inhottava vatsatautipöpö iski tyttöön. Tauti oli todella lievä, vain löysä vatsa ja vain kerran päivässä (tosin silloin kyllä koko potan täydeltä). Muuten tyttö on ollut ihan normaalin reipas, syönyt ja juonut hyvin, mitä nyt nukkunut hiukan normaaleja pitempiä päiväunia. Silti äidin mieli täyttyy huolesta, kun vielä viidentenäkin päivänä vatsa on löysä. Koetan googlettaa, mutta löydän vain ohjeita kuinka välttää nestehukkaa ja mitä erilaisia nesteytyslääkkeitä apteekista saa. Miksi sitä on ihan huolesta soikeana, vaikka lapsella olisikin vain lievä yleinen lastentauti joka menee ohi ajallaan? Nyt tyttö on jo terve ja tänään ensimmäistä päivää taudin jälkeen taas päiväkodissa. Silti tarkistan puhelintani vähän väliä, onko sieltä soitettu.

oma maailma, eri maailma

2010-03-01T10:35:00.002+02:00

Olimme lauantaina V:n kanssa ystäväpariskunnan tupaantuliaisissa. Sattumien vuoksi yhteisiä tuttaviamme ei ollut päässyt paikalle, joten emme tunteneet ketään muista vieraista. Yleensä kun tapaa uusia ihmisiä, keskustelu alkaa siitä mitä kukin tekee työkseen, onko perhettä ja oletko katsonut olympialaisia tietysti näinä aikoina.Tällä kertaa keskustelu kuitenkin alkoi kysymyksellä onko teillä koiraa. Muut vieraat, tai ainakin suurin osa heistä, tunsivat toisensa yhteisen koiraharrastuksen kautta ja niinpä keskustelu keskittyi luontevasti tähän aiheeseen. Hetken kuunneltuani olin tipahtanut totaalisesti kärryiltä. Minulle oli täysin hebreaa mitä tarkoitetaan sukutauluilla, mikä on togo (vai oliko se toko?), millainen on hyvä talvitakki koiralle ja miten opettaa koira pois tavasta tuhota omistajiensa omaisuutta heidän poissa ollessaan. Lisäksi sain kuulla mitä erikoisimmista harrastuksista, mitä koirille on olemassa. Näyttelyistä olen kuullut, samoin agility on ainakin sanana tuttu, mutta mitä on esim. koiratanssi tai koirien toimintaterapia. Koska minulla ei ole koskaan ollut koiraa, tai mitään muutakaan kultakalaa kummempaa lemmikkiä (ja ei, en voi keskustella myöskään akvaarioharrastuksesta, sillä tämä tivolista voitettu asukki asui kukkamaljakossa lyhyen muutaman päivän kestävän elämänsä ajan), tai muutakaan isompaa kosketusta aktiivisten rotukoirien elämään, en voinut osallistua keskusteluun ollenkaan. Siinä sitten istuin hiljaa napostellen tarjottavia ja nyökkäillen muka ymmärtäväisesti keskustelulle, kun yhtäkkiä tajusin, miltä lapsettomasta ystävästäni mahtaa tuntua joskus, kun hän on minun ja muutaan muun yhteisen lapsen saaneen ystävämme seurassa. Joutuuko hänkin kuuntelemaan pitkiä jorinoita lastetarvikkeiden ominaisuuksista ymmärtämättä oikeastaan mitään (saati se, ettei voisi vähempää kiinnostaa)? Joutuuko hänkin kuuntelemaan keskusteluja lastenkasvatusperiaatteista ja jopa kommentoimaan niitä kokemattomuudestaan huolimatta. Kysytäänkö häneltäkin eikö sinustakin meidän muksu ole pullea/laiha/possu/laiska/riiviö/hupaisa/kaunis/fiksu/suloinen/maailman kiltein ja odotetaan silmät kiiluen vähintään yhtä innostunutta ja mairittelevaa vastausta?

Minulla oli oikeasti todella hauska ilta ja tuparit olivat erittäin onnistuneet, varsinkin sen jälkeen kun siirryin keskustelemaan miesten kanssa polkupyöristä/moottorikelkoista/musiikista/ jääkiekosta ynnä muusta. Tapasin ystäväni seuraavana päivänä lastenkutsuilla ja huomasin, että sitähän se todella on. Sekä äidit että isät keskustelivat lähinnä lapsista ja tokihan se pienen syntymäpäiväsankarin juhlissa asiaan kuuluukin. Pidin kuitenkin huolen, että ystäväni keskusteli ainakin minun kanssani ihan muista aiheista ja olin huomaavinani pienen helpottuneen katseen hänen silmissään.

2010-02-14T18:10:00.006+02:00

Loman/ työttömyyjakson aikana on ehtinyt pitkästä aikaa keskittyä enemmänkin käsitöihin. Tämän neulatyynyn idean kopioin Tähtianikselta. Ensinäkin uudelle neulatyynylle on ollut jo pidemmän aikaa tarvetta, kun entinen oli pieni pehmolelu ja sen kanssa sai usein pistettyä itseään ihan vahingossakin. Amandaakin on alkanut neulatyyny kiinnostaa, joten tämä on huomattavasti turvallisempi vaihtoehto. Toiseksi ajatus kierrätysmateriaalien käytöstä kiinnostaa kovasti, mutta olen erittäin huono siinä. Nyt tuli kierrätettyä tonnikalapurkin lisäksi vanhan neulatyynyn pehmusteetkin. Näitä voivi tehdä toisenkin mihin voisi kerätä parsineulat. Tuo olisi siitäkin hyvä, kun tyynyosaa ei ole mitenkään varsinaisesti kiinnitetty purkkiin ja sisälmyksetkin voi helposti ottaa pois ja laittaa takaisin, niin ne uponneet pikkuruiset parsineulat saisi helposti takaisin ja ilman, että pistää sormensa täyteen reikiä.

Amanda ihastui lastenvaatekutsuilla isoon pipoon eikä meinannut ymmärtää millään miksei saa ottaa näytekappaletta mukaan. Niinpä minä ompelin hänelle oman version kyseisestä piposta. Pipo on vielä valtavan suuri (se on tehty aikuisten kaavoilla vain hiukan kaventamalla), mutta mieluinen tuntuu olevan. Ei tuo onneksi silmille valu, mutta taidan odottaa ainakin pari vuota, ennen kuin annan laittaa pipon ulos, pieni pipopää kun vilahtelee usein sisälläkin.
Minun on jo vuosia pitänyt opetella villasukkien teko. Kyllähän tietysti silloin ala-asteella tuli ne yhdet pakolliset sukat tehtyä, mutta koska niistä ei tullut ollenkaan istuvat, on sukkien neulominen jäänyt. Isoin syy kyllä on ollut se, että isoäitini piti suorastaan kunnia-asiana tuoda vähintään kahdet villasukat vuodessa ja hänen vahvistettu kantapäänsä kun ei mene millään rikki, niin niitä sukkia onkin kertynyt. Amandalla kuitenkin alkaa sukat käydä pieneksi, joten nyt oli hyvä hetki opetella. Isoäitini sairastaa dementiaa, joten häneltä en oppeja (kuten ei myöskään sukkia, hermovaurion viottamien käsien vuoksi) saa, mutta onneksi äitini oli kerran ottanut tekotavan puheeksi ja häneltä löytyi neuvot. Äidin ja mummon puheissa noissa on aina ollut vahvistettu kantapää, mutta käspaikasta tai googlettamalla en kyllä samanlaista menetelmää löytänyt. Kantapäästä kuitenkin tulee todella tukeva ja kestävä, kun kantapää on tavallaan kaksinkertainen. Jotta ohje iskostuisi mieleen, piti sukkia tehdä kerralla kahdet ja kun sukkiin ei saa kulutettu yhdestä Nalle- lankakerästä kuin murto-osan tein lisäksi myös lapasia ja kaulahuivin. Aiemmin ei tyttö huolinut millään lapasia, mutta nyt "äitin tehnyt lapaset" kelpaa mielihyvin ja "tiikerisukista" (onko tiikerit todella pinkkejä?) tuli ihan lempparit

Isojen tyttöjen sänky

2010-02-08T18:43:00.005+02:00

Nyt se viimeinen vauvatarvike vietiin pois, eli pinnasänky vaihtui isojen tyttöjen sänkyyn. Sänky oli alunperin 200 cm pitkä, mutta lyhensimme sen 130 senttiseksi ja vaihdoimme pohjan kumpruilleet vanerilevyt uuteen sälepohjaan. Yllättävän helposti meni siirto uuteen sänkyyn, meitä kun oli varoiteltu etukäteen nukkumaanmenovaikeuksista, kun lapsi ei tahdo pysy sängyssään, sekä hyvissä ajoin puolen yön jälkeen siirtymisestä vanhempien väliin. Ainakin nämä kaksi ensimmäistä yötä, sekä kahdet päiväunet ovat sujuneet helposti. Tyttö käy nätisti nukkumaan ja herää vasta aamulla, sekä tuntuu jopa nukkuvan huomattavasti entistä rauhallisemmin. Tänäänkin tyttö nukkui entisen vajaan tunnin päiväunien sijasta reilu puolitoistatuntia ja heräsi huudon sijasta hyväntuulisena ja jäi omaan huoneeseensa leikkimään, enkä tiedä kuinka kauan olisi itsekseen viihtynyt jos emme olisi puolen tunnin jälkeen menneet ehdottamaan välipalaa. Sängyn lyhennystä tehdessä, ajattelimme, että 130 senttiä voisi olla sopiva pituus, ettei sänky tunnu lapsesta liian suurelta, mutta hieman kyllä mietitytti, kuinka nopeasti se käy pieneksi. Käytäntö kyllä osoitti, että ei vielä pitkään pitkään aikaan.